Heti seuraavan kesän alussa lähettivät Lakedaimonilaiset, Kiolaisten kiiruhtaessa laivojen lähettämistä, koska pelkäsivät Ateenalaisten saavan vihiä asiasta, sillä kaikki keskustelut kävivät heiltä salaa, kolme Spartalaista miestä Korintokseen kehotuksella, että mitä kiiruimmin hinaisivat laivat kannaksen yli toisesta merestä Ateenanpuoliseen mereen, ja että kaikki laivat, sekä ne, jotka Agis oli varustanut Lesbosta varten, että muutkin purjehtisivat Kiokseen. Kaikkiaan oli siellä 39 laivaa.
Kalligeitos ja Timagoras olivat Farnabatson puolesta osaa ottamalta retkeen Kiokseen, eivätkä he liioin antaneet laivaston lähettämistä varten tuomiansa rahoja, 25 talenttia, vaan tuumivat jälestäpäin omasta puolestaan purjehtia toisella sotajoukolla. Kun Agis huomasi Lakedaimonilaisten ensin lähtevän Kiokseen, niin hänkin yhtyi tähän tuumaan; ja kun liittolaiset olivat kokoontuneet Korintokseen neuvottelemaan, niin heidänkin mielestä oli purjehdittava ensin Kiokseen Kalkideuksen johdolla, joka Lakoonikassa oli hankkinut nuo viisi laivaa, ja vasta sittemmin Lesbokseen Alkameneen johdolla, jonka Agiskin oli määrännyt, ja viimeksi olisi Hellespontokseen lähdettävä, johon Ramfiaan pojan Klearkoksen tulisi johtaa sotajoukko, kuten myöskin päättivät ensin hinata puolet laivoista yli kannaksen. Näitten tulisi viipymättä purjehtia, jotta Ateenalaiset enemmän kääntäisivät huomionsa odotettaviin kuin liikkeelle lähteviin laivoihin. Sillä nyt he eivät enää purjehtineet täällä salaa, vaan julkisesti, koska he halveksivat Ateenalaisten voimattomuutta, kun ei heillä ollut mitään sanottavaa laivastoa näkyvissä. Kuten olivat päättäneet, kulettivat he 21 laivaa kannaksen yli.
Mutta Korintolaiset, muitten kiiruhtaessa purjehdusta, eivät suostuneet lähtemään mukaan, ennenkuin Istmon juhlia, jotka juuri silloin olivat tulossa, oli vietetty. Agis oli valmis myöntymään, ettei heidän tarvitsisi rikkoa Istmilaisia sopimuksia, vaan että hän omin päin yksinäisesti ryhtyisi retkeen. Kun eivät Korintolaiset tähänkään suostuneet, ja kun täten syntyi viipyminen, saivat Ateenalaiset hiukan vihiä Kiolaisten tuumista, jonka johdosta he lähettivät yhden päälliköistä, Aristokrateen, tekemään Kiolaisille nuhteita, ja kun Kiolaiset kielsivät, vaati hän heiltä vakuudeksi, että lähettäisivät hänen mukanaan laivoja liittolaivastoon. He lähettivätkin seitsemän laivaa. Syynä laivojen lähettämiseen oli, että Kioksen kansa ei tietänyt mitään näistä tuumista, ja että ylimykset, jotka nämät tunsivat, eivät halunneet tehdä kansaa itselleen vihamieliseksi, ennenkuin heillä oli varma tuki, ja kun Peloponneesolaiset viipyivät, niin eivät enää luulleet heidän tulevankaan.
Sillä välin vietettiin lstmilais-juhlat, ja Ateenalaiset saapuivat niihin juhlallisen kutsun mukaisesti. Näitä vietettäessä kävi heille yhä selvemmäksi Kiolaisten vehkeet. Palattuansa kotia, varustautuivat he siis, jotteivät laivat salaa heiltä pääsisi lähtemään Kenkreiasta. Juhlien jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset 21 laivalla Kiokseen Alkameneen johdolla. Heitä vastaan purjehtivat Ateenalaiset ensin yhtä monella laivalla, houkutellen vastustajia ulos aavalle merelle. Mutta kun Peloponneesolaiset eivät heitä kauas seuranneet, vaan kääntyivät, niin Ateenalaisetkin peräytyivät. Koska he eivät täydellisesti luottaneet noihin seitsemään laivastoonsa yhtyneeseen Kiolaiseen laivaan, niin he lisäsivät laivojensa luvun 37, joilla he ajoivat vihollisia takaa Korintolaisella alueella sijaitsevaan Peiraiokseen, joka on autio satama ja viimeinen Epidauroksen rajoihin päin. Peloponneesolaiset menettivät yhden laivan merellä, mutta muut laivat saivat he pelastetuiksi satamaan. Kun Ateenalaiset näitä ahdistivat sekä mereltä että astuttuansa maihin, niin syntyi siitä suuri hämminki ja epäjärjestys. Ateenalaiset vahingoittivat useimmat laivoista ja surmasivat vihollisten päällikön Alkameneen. Osa Ateenalaisiakin kaatui taistelussa.
Sotajoukkojen erottua toisistaan, jättivät Ateenalaiset kylliksi monta laivaa pitämään vihollisia laivoja silmällä, mutta muilla he purjehtivat ankkuroimaan läheiseen pieneen Saarelaan ja lähettivät pyytämään apua Ateenasta. Sillä seuraavana päivänä saapuivat myöskin laivoissa oleville Peloponneesolaisille Korintolaiset eikä paljoa myöhemmin toisetkin naapurit avuksi. Kun he näkivät vartioimisen autiolla paikalla olevan vaivaloisen, he joutuivat neuvottomiksi. Ensin tuumivat he polttaa laivansa, mutta sitten näytti heistä paraalta hinata laivat maalle, ja, asetuttuansa yhteen jalkaväen kanssa, vartioida niitä, kunnes saisivat tilaisuuden paeta. Saatuansa tiedon tästä, lähetti Agis heille Termoon nimisen Spartalaisen. Alkamenesta olivat eforit käskeneet lähettämään ratsumiehen ilmoittamaan, kun laivat lähtivät kannakselta, ja nyt vasta saivat Lakedaimonilaiset tiedon siitä. He aikoivat heti lähettää kotosalla olevat viisi laivaa Kalkideuksen johdolla ja Alkibiadeen hänen mukaansa, mutta juuri kun olivat lähtemäisillään, ilmotettiin laivojen paosta Peiraiokseen, josta Lakedaimonilaiset suuresti nolostuivat, kun he heti ryhtyessään Joonialaiseen sotaan olivat kärsineet tappion. Tämän johdosta he eivät ainoastaan päättäneet olla lähettämättä lisää laivoja kotoa, vaan myöskin kutsua takaisin harvat ennen lähteneet.
Saatuansa tiedon tästä, kehottaa heti Alkibiadees Endiosta ja muita eforeja viivyttämättä lähettämään laivat liikkeelle, väittäen, että he ennättäisivät perille, ennenkuin Kiolaiset saisivat tiedon toisten laivojen onnettomuudesta, ja että hän kyllä, tultuansa Jooniaan, helposti saisi sikäläiset kaupungit luopumaan esittämällä niille Ateenalaisten heikkouden ja Lakedaimonilaisten innon. Endiokselle kuvailee hän kahden kesken, kuinka kunniakasta olisi, jos hänen toimestaan Joonia luopuisi ja kuningas tulisi Lakedaimonilaisten liittolaiseksi, jottei tätä kunniaa luettaisi Agiin ansioksi; sillä Alkibiadees sattui olemaan eripuraisuudessa Agiin kanssa. Saatuansa Endioksen ja toiset eforit suostumaan tuumiinsa, lähti Alkibiadees noilla Kalkideuksen johtamilla viidellä laivalla liikkeelle, ja saapui nopeasti perille.
Tähän aikaan palasivat Sikeliasta nuot Peloponneesolaisten 16 laivaa, jotka Gylippoksen johtamina olivat ottaneet osaa sotaan, ja joita Ateenalaisten 27 laivaa Leukaan edustalla Menippon pojan Hippokleen johdolla, väijyessään Sikeliasta purjehtivia laivoja, oli saavuttanut ja pahasti vahingottanut, jolloin ainoastaan yksi laiva hukkui, mutta toiset pääsivät Ateenalaisilta pakoon Korintokseen.
Purjehtiessaan vangitsivat Kalkideus ja Alkibiadees kaikki, jotka he kohtasivat, jottei heidän tulostaan leviäisi tieto, ja, saavuttuansa Koorykokseen mannermaalla, päästivät he irti siellä vangitut. Itse he, ensin neuvoteltuansa muutamien heidän tuumiansa kannattavien Kiolaisten kanssa ja näitten neuvosta purjehtien salassa kaupunkiin saapuivat Kiolaisille äkki-arvaamatta. Kansa tästä joutui hämmästykseen ja pelästykseen. Mutta ylimykset olivat asettaneet asiat niin, että neuvosto juuri oli koossa, ja kun Kalkideus ja Alkibiadees heille kertoivat, kuinka vielä monta muuta laivaa oli tulossa, eivätkä puhuneet mitään Peiraiokseen suljetuista laivoista, niin Kiolaiset ja sitten Erytraialaiset luopuivat Ateenalaisista. Kun he sitten purjehtivat kolmella laivalla Klatsomenaihin, niin sekin luopui. Klatsomenalaiset purjehtivat heti mannermaalle ja linnottivat Poliknan turvapaikakseen, jos heidän täytyisi jättää saari, jossa he asuivat. Luopuneeet harrastivat kaikki paikan linnottamista ja sotaan valmistumista.
Ateenaan saapui pian sanoma Kioksen luopumisesta, ja koska arvelivat, että heitä uhkasi suuri ja ehdoton vaara, eivätkä luulleet muitten liittolaistenkaan pysyvän rauhassa, kun noin suuri kaupunki oli luopunut, niin he vallitsevan pelästyksen takia poistivat sen rangaistuksen, joka oli määrätty sille, joka ehdottaisi tai äänestäisi, että kajoisivat noihin 1,000 talenttiin, joiden käyttämistä he koko sodan aikana olivat koettaneet karttaa, ja päättivät nyt kajota niihin, rakentaaksensa suuren joukon laivoja ja lähettää Kiokseen ne kahdeksan laivaa, jotka Diotimoksen pojan Strombikideen johtamina olivat, jätettyään valvomisen Peiraioksessa, lähteneet ajamaan takaa Kalkideuksen johtamia laivoja, mutta jotka olivat palanneet kotia, kun eivät niitä saavuttaneet. Vähää myöhemmin lähettivät he Trasykleen johdolla toisetkin 12 laivaa apuun, jotka niinikään olivat luopuneet vartioimisesta Peiraioksessa. He poistivat myöskin nuo seitsemän Kiolaista laivaa, jotka heidän mukanaan piirittivät Peiraiokseen suljetuita laivoja, vapauttivat niissä olevat orjat ja vangitsivat niiden vapaat miehistöt. He miehittivät kiiruusti kymmenen muuta laivaa kaikkien poislähetettyjen sijasta vartioimaan Peloponneesolaisia, ja päättivät myöskin miehittää 30 muuta. Suuri oli into, eivätkä varustukset pienet Kiosta vastaan.
Tällä välin saapui Strombikidees kahdeksalla laivallaan Samokseen ja purjehti, otettuansa laivastoonsa yhden Samolaisen laivan, Teokseen, jonka asukkaita hän kehoitti pysymään levollisina. Kioksesta purjehti myöskin Kalkideus 23 laivalla Teokseen ja yht'aikaa saapuivat sinne myöskin Klatsomenilainen ja Erytraialainen jalkaväki. Saatuansa tästä tiedon jo edeltäpäin, purjehti Strombikidees sieltä, ja kun hän, tultuansa aavalle merelle, näki laivojen paljouden, pakeni hän Samosta kohti, vihollisten takaa-ajamana. Teokselaiset ensin eivät laskeneet jalkaväkeä kaupunkiinsa, mutta kun Ateenalaiset lähtivät pakoon, päästivät he sen sisään. Jalkaväki viipyi kuitenkin, odottaaksensa Kalkideusta, mutta kun häntä ei näkynyt, niin repivät he Ateenalaisten rakentaman muurin mannermaanpuolisen osan. Repimisessä auttoi heitä joukko barbareja, joiden päällikkö oli Tissaferneen alipäällikkö Stagees.