Kun kaikki Peloponneesolaisten laivat olivat kokoontuneet Knidokseen, korjasivat he puutteellisuudet ja nuo 11 Lakedaimonilaista miestä neuvottelivat Tissaferneen kanssa, joka itse oli saapunut sinne, tapahtuneista toimista, jotka eivät olleet heidän mielensä mukaan, sekä vastaisista sodan toimista, miten molemmille parahiten ja hyödyllisimmin sotaa käytäisiin. Varsinkin Likas moitti tapahtumia, eikä pitänyt kumpaakaan sopimusta, ei Kalkideuksen enemmän kuin Teerameneenkään tekemää, heille hyödyllisenä. Hän väitti olevan aivan väärin, että kuningas nytkin vielä saisi haltuunsa kaikki ne maat, jotka hän tahi hänen esi-isänsä ennen muinoin olivat hallinneet: tämä tietäisi, lausui hän, että kaikki saaret, Tessalia, Lokrit ja maat Boiootiaan saakka jälleen joutuisivat kuninkaan ikeen alle, ja että Lakedaimonilaiset vapauden asemesta Helleeneille toimittaisivat Meedialaisen herruuden. Hän käski siis solmita uudet sopimukset, sillä olemassa olevista hän ei ensinkään välittäisi, koska niiden mukaan laivoille ei ollut vaadittavissa mitään ylläpitoa. Tyytymättömänä erosi Tissafernees heistä tyhjin toimin raivostuneena.
Muutamien mahtavien miesten kutsumuksesta päättivät Lakedaimonilaiset purjehtia Rodokseen, toivoen saavansa liittolaiseksi tämän vallan mahtavan ja sekä merimiehistä että jalkaväestä voimakkaan saaren ja samalla arvellen, että he tämän liiton kautta kykenisivät omin neuvoin ylläpitämään laivojaan, pyytämättä siihen varoja Tissaferneelta. Purjehdittuansa heti samana talvena Knidoksesta, laskivat he maihin 90 laivalla ensin Rodoksessa sijaitsevaan Kameiros nimiseen kaupunkiin, pelottaen suuresti tuumasta tietämättömiä, jotka pakenivat, varsinkin kun kaupunki oli linnottamaton. Kutsuttuansa kokoon nämät ja molempien toisten Lindos ja Jeelysos nimisten kaupunkien asukkaat, taivuttivat Lakedaimonilaiset heidät luopumaan Ateenalaisista. Täten liittyi Rodos Peloponneesolaisiin.
Saatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset samaan aikaan laivoillaan Samoksesta, koettaen ehtiä estämään tätä tapahtumasta, ja heillä olikin jo merellä Rodos näkyvissä. Mutta kun he hiukan myöhästyivät, purjehtivat he ensin Kalkeeseen ja sieltä Samokseen ja tekivät myöhemmin Kalkeestä ja Kooksesta hyökkäyksiä Rodosta vastaan. Rodoksen asukkailta kiskoivat Peloponneesolaiset 30 talentin paikoille ja viipyivät siellä rauhassa 80 päivää, vedettyänsä laivansa maalle.
Sillä välin, ja ennenkuin lähdettiin Rodokseen, tapahtui seuraava: Alkibiadees joutui Kalkideuksen kuoleman ja Mileetoksen taistelun jälkeen Peloponneesolaisilla epäluulon alaiseksi, jonka johdosta he lähettivät kirjeen Astyokokselle, että hän surmauttaisi Alkibiadeen, sillä Agiskin vihasi häntä, ja hän esiintyi muutenkin epäiltävästi. Ensi hädässään pakeni hän Tissaferneen luokse ja vahingotti hänen luonansa voimiensa mukaan Peloponneesolaisten asioita. Hänen tultua Tissaferneen neuvonantajaksi kaikissa toimissa, vähensi tämä avustusväen palkan Attikalaisesta drakmasta kolmeen oboliin, eikä tätäkään palkkaa säännöllisesti maksettu. Hän neuvoi Tissafernestä sanomaan heille, että Ateenalaisetkin, jotka pitkistä ajoista olivat kokeneita laivaliikkeessä, antoivat vain kolme obolia merimiehilleen, eivätkä suinkaan varojen puutteesta, vaan jotteivät heidän merimiehensä liiallisella mässäämisellä turmelisi ruumiinsa terveyttä, tahi jättäisivät laivansa antamatta heille tulevan palkkansa palaamisensa takeeksi. Hän neuvoi Tissafernesta myöskin lahjoilla houkuttelemaan trierarkkeja ja päälliköitä suostumaan hänen tuumiinsa, mikä häneltä onnistuikin paitsi Syrakuusalaisten päälliköiden suhteen, joitten kaikkien puolesta ylipäällikkö Hermokratees yksin koko liittokunnan nimessä tästä kieltäytyi. Kun kaupungit pyysivät rahaa, niin Alkibiadees Tissaferneen nimessä kielsi antamasta heille mitään, sanoen Kiolaisille, että he, rikkaimmat kaikista Helleeneistä, häpeäisivät pyytää rahaa niiltä, jotka heidän vapautensa hyväksi olivat heittäytyneet vaaraan ruumiillansa ja omaisuudellansa. Ja muille kaupungeille hän vastasi, että he tekivät väärin, jos he, kun he ennen luopumistansa olivat maksaneet Ateenalaisille niin paljon, eivät nyt oman itsenäisyytensä hyväksi olisi halukkaita maksamaan yhtä paljon tahi enemmänkin. Hän selitti, että Tissafernees luonnollisesti oli pakosta säästäväinen, koska hän omin varoin kävi sotaa, mutta että hän kyllä, jos kuningas lähettäisi hänelle rahaa, maksaisi palkan ja kohtuullisesti korvaisi kaupunkien kulut.
Alkibiadees kielsi niinikään Tissafernesta lopettamasta sotaa liian kiiruusti, kuten myöskin hankkimasta valtaa sekä maalla että merellä yhdelle valtiolle ja sentähden kutsumasta avukseen, kuten hän oli aikeissa, Foinikilaista laivastoa sekä pestaamasta useampia Helleenejä, vaan että hän antaisi molempain heikontaa toisiaan, joten kuningas voisi itsellensä hankaliksi käyneitä vastaan nostaa toiset. Mutta jos yksi ainoa hallitsisi sekä maalla että merellä, olisi kuninkaan vaikea kukistaa tätä, ellei hän itse suurilla vaaroilla ja kustannuksilla lähtisi taisteluun. Mukavampihan oli, sanoi hän, vähillä kustannuksilla ja vaaratta itsensä puolesta antaa Helleenien keskenään heikontaa toisiaan. Muuten olivat, lisäsi hän, Ateenalaiset soveliaimmat jakamaan valtaa hänen kanssansa, koska he vähemmän huolivat vallotuksista mannermaalla, ja tuumissaan sekä sodankäynnissään olivat hänelle hyödyksi. Sillä kun he vaan, jatkoi hän, saavat haltuunsa meren, auttavat he kyllä orjuuttamaan kuninkaan maissa asuvia Helleenejä, jota vastoin Peloponneesolaiset tulevat heitä vapauttamaan. Eihän ole luultavaa, että Lakedaimonilaiset, jotka koettavat vapauttaa Helleenejä maalaisiensa ikeestä, eivät vapauttaisi kansalaisiansa vieraasta vallasta, kunhan vaan ovat kukistaneet Ateenalaiset. Hän kehotti siis Tissafernesta antamaan heidän keskenään heikontaa toisiaan, ja päästyänsä Ateenalaisista karkottaa Peloponneesolaiset maasta. Näin tuumi Tissaferneeskin, päättäen hänen menettelystään. Hän luotti täydellisesti Alkibiadeeseen, kuten ainakin hyvään neuvonantajaan, maksaen Peloponneesolaisille niukan palkan, eikä laskenut heitä laivataisteluun, sanoen Foinikilaisen laivaston olevan tulossa, jolloin he ylivoimalla varmemmin taistelisivat, turmellen täten heidän toimiaan ja heidän laivastonsa voiman, joka jo oli kasvanut aika vankaksi, jo selvästi osoittaen, ettei hän ensinkään aikonut taistella heidän avuksensa.
Nämät neuvot antoi Alkibiadees Tissaferneelle ja kuninkaalle, kun hän oleskeli heidän luonansa, pitäen ne heille paraimpina, ja koska hän siten myöskin tahtoi hankkia itselleen tilaisuuden palataksensa takaisin kotimaahan, ymmärtäen hyvin, että hänelle siihen tulisi tilaisuus, jos hän ei sitä hävittäisi. Hän arveli Ateenalaisten mieluummin suostuvan siihen, jos hän näyttäisi olevan hyvissä väleissä Tissaferneen kanssa, miten myöskin tapahtui. Sillä kun Samoksessa majailevat Ateenalaiset sotilaat kuulivat hänen suuresti vaikuttavan Tissaferneeseen, niin hän sai puolelleen mahtavimmat heistä, osaksi, koska hän heille oli lähettänyt sanan, että he mainitsisivat vallanpitäjille, että hän kyllä olisi suostuvainen palaamaan kotimaahan ja ottamaan osaa hallitukseen, harvainvallan vallitessa, mutta ei suinkaan ilkeämielisen rahvasvallan vallitessa, joka oli karkoittanut hänen, ja että hän silloin hankkisi heille Tissaferneen suosion, ja osaksi myöskin koska Ateenalaisten Samoksessa majailevat trierarkit ja mahtavimmat omasta puolestaankin halusivat kukistaa kansanvallan.
Ensin levisi tämä asia sotajoukossa, ja myöhemmin se tuli keskustelun alaiseksi kaupungissakin. Moniaat henkilöt kulkivat Samoksesta yli Alkibiadeen puheille, ja kun hän yhä lupasi hankkia ensin Tissaferneen ja sittemmin itse kuninkaan heille ystäväksi, jos he eivät kannattaisi kansanvaltaa, jolloin kuningas enemmin heihin luottaisi, niin syntyi heissä vakava toivo, että he, mahtavimmat kansalaisista, jotka tästä asiain tilasta enin kärsivät, saisivat kaupungin hallituksen huostaansa ja kukistaisivat viholliset. Palattuansa Samokseen, keskustelivat he tästä asiasta puoluelaistensa kanssa ja lausuivat julki, että kuningas tulisi heidän ystäväkseen ja antaisi heille rahaa, jos Alkibiadees saisi palata takaisin ja jos he luopuisivat kansanvallasta.
Vaikkakin kansa ensin suuttui näistä vehkeistä, niin rauhottui se kumminkin hauskasta toiveesta, että saisi palkan kuninkaalta. Kun harvainvallan kannattajat olivat ilmottaneet tuumansa kansalle, niin kokoontuivat he taas keskenään ja useamman ystävän kanssa neuvottelemaan Alkibiadeen ehdotuksista. Kaikki muut pitivät näitä viisaina ja luotettavina; mutta Frynikos, joka vielä oli päällikkönä, ei ensinkään hyväksynyt niitä, vaan väitti, että harvainvalta ja kansanvalta oli Alkibiadeelle yhdentekevä, niinkuin myöskin oli, ja ettei tämä tarkoittanut muuta, kuin miten hän, kumottuansa nykyisen kaupungin järjestyksen, ystäviensä kutsumana saisi palata kotiin, ja että oli tarkoin vaarinotettava, ettei syntyisi sisällisiä levottomuuksia. Kuninkaalle hän ei pitänyt ensinkään hyödyllisenä, kun Peloponneesolaiset vielä vallitsivat merellä ja heidän hallussaan oli monta suurinta kaupunkia hänen valtakunnassaan, liittyä Ateenalaisiiin, joihin hän ei ensinkään luottanut, ja sen takia joutua vaikeuksiin, kun hänellä oli tilaisuus ruveta Peloponneesolaisten ystäväksi, jotka eivät koskaan olleet hänelle tuottaneet vahinkoa. Eivätkä liittolaiskaupungitkaan, joille oli luvattava harvainvaltaisuus, kun Ateenalaiset itse luopuisivat kansanvallasta, hänen mielestään jättäisi luopumishankkeitaan, eivätkä uskolliset kaupungit sen kautta tulisi luotettavammiksi. Sillä mieluummin, kuin ne haluaisivat olla harvainvallan tahi kansanvallan orjina, pyrkisivät ne tietysti vapauteen, olkoonpa millä hallituksella tahansa. Eikä pitäisi luulla, että nuo niin kutsutut kauniit kunnon miehet saisivat vähemmän rettelöitä aikaan, kuin kansa, koska he juuri johtavat kansaa kaikkiin pahoihin toimiin, joista heillä on suurin hyöty. Nämät puolestaan, jos heistä riippuisi, mestauttaisivat tuomiotta kansalaisia väkivaltaisesti, mutta kansa olisi heidän ainoa tukensa ja turvansa. Ja hän sanoi tietävänsä tämän olevan muittenkin kaupunkien kokemuksen kautta hankkiman vakuutuksen. Häntä siis ei ensinkään miellyttänyt Alkibiadeen ehdotukset, joista nyt neuvoteltiin.
Kokoukseen yhtyneet pysyivät kuitenkin päätöksessään, hyväksyen ehdotukset, ja toimittivat lähettiläiksi Ateenaan Peisandroksen ja muutamia muita, jotta he toimisivat Alkibiadeen palaamisen hyväksi ja kansanvallan lakkauttamiseksi siellä, kuten myöskin hieromaan ystävyyttä Tissaferneen ja Ateenalaisten välillä.
Kun Frynikos sai tiedon, että tuumittiin Alkibiadeen palaamisesta ja että Ateenalaiset myöntyivät siihen, niin hän peläten, että Alkibiadees, palattuansa kotiin, kohtelisi häntä ankarasti, koska hän oli vastustanut hänen puolestansa puhuvia, keksi seuraavan keinon. Hän lähetti salaa Astyokokselle, Lakedaimonilaisten nauarkille, joka vielä oli Mileetoksessa, kirjeen, jossa hän ilmotti, että Alkibiadees vahingotti heidän asemaansa koettaen tehdä Tissaferneen Ateenalaisten ystäväksi, ja selitti kaikki muutkin asiat perinpohjaisesti. Hän arveli, että olisi annettava anteeksi, jos hän, vaikkakin kaupunkinsa vahingoksi, kirjotti täten vihamiehestään. Mutta Astyokos ei ensinkään halunnut kostaa Alkibiadeelle, joka ei enää ollutkaan hänen saavutettavissaan. Hän matkusti päin vastoin Magneesiaan Alkibiadeen ja Tissaferneen luokse ja luki heille Samoksesta saamansa kirjeen, joutuen siten ilmiantajaksi. Hänen sanotaan täten tahtoneen omaksi edukseen päästä Tissaferneen suosioon sekä tällöin että muulloinkin. Samasta syystä hän myöskin oli ollut jokseenkin väliäpitämätön palkan vähentämisen suhteen.