Alkibiadees kirjoitti viipymättä Samoksen vallanpitäjille, mitä vehkeitä Frynikos toimi, vaatien hänen mestaustansa. Kun Frynikos tämän ilmiannon kautta joutui suurimpaan vaaraan, lähettää hän hädissään toisen kirjeen Astyokokselle, jossa hän, nuhdellen tätä entisen kirjeen salaisuuden ilmottamisesta, seikkaperäisesti selitti, miten hän oli valmis toimittamaan koko Samoksessa majailevan Ateenalaisten sotajoukon hänen käsiinsä, koska Samos oli linnottamaton. Hän sanoi, että hän omantunnon vaivoitta mieluummin halusi panna henkensä alttiiksi Lakedaimonilaisten hyväksi, kuin saada surmansa verivihollistensa käsistä. Myöskin tämän ilmaisi Astyokos Alkibiadeelle.
Koska Frynikos jo edeltäkäsin ymmärsi, että hänen kirjeensä tulisi tunnetuksi ja että Alkibiadeelta hetimiten oli odotettavissa kirje näistä seikoista, niin hän itse kiiruhti ilmottamaan sotajoukolle, että hän varmaan tiesi vihollisten, koska Samos oli linnotusta vailla, ja kun eivät kaikki laivat olleet satamassa, aikovan hyökätä leiriä vastaan, jonkatähden oli välttämätön mitä kiiruimmin linnottaa Samos ja ryhtyä muihinkin varustuskeinoihin. Päällikkönä olikin hänellä valta panna tämä toimeen. Tämän johdosta toimitettiin nopeasti Samoksen linnottaminen, mikä jo ennenkin oli päätetty asia. Vähän myöhemmin saapuikin Alkibiadeelta kirje ilmotuksella, että Frynikos oli kavaltanut sotajoukon ja että viholliset aikoivat tehdä hyökkäyksen. Mutta Alkibiadesta ei pidetty luotettavana, vaan arveltiin hänen, saatuansa tiedon vihollisten tuumista, vihamielisyydestä halunneen esittää Frynikosta kavaltajana, joten se ei ensinkään häntä vahingoittanut, vaan mieluummin todisti hänen puolestansa, kun siinä oli yhdenpitävä ilmoitus.
Tämän jälkeen koetti Alkibiadees vielä hartaammin saada Tissaferneen liittymään Ateenalaisiin. Tissafernees kyllä pelkäsi Peloponneesolaisia, koska he esiintyivät suuremmalla laivastolla kuin Ateenalaiset, mutta tahtoi kuitenkin, jos vain voisi, pysyä heidän luottamuksessaan, varsinkin kun hän sai tiedon Peloponneesolaisten erimielisyydestä Knidoksessa Teerameneen kautta solmituiden sopimusten suhteen, joka jo oli ilmaantunut heidän ollessaan Rodoksessa, jossa tilaisuudessa Likas oli todistanut Alkibiadeen sanat, että Lakedaimonilaisten tarkotus oli vapauttaa kaikki kaupungit, lisäten olevan sietämätöntä myöntää, että kuninkaan tuli hallita kaikissa kaupungeissa, jotka ennen olivat olleet hänen tahi esi-isiensä hallussa. Mutta Alkibiadees, jolla oli tärkeät hankkeet, yhä innokkaammin koetti pysyä Tissaferneksen suosiossa.
Kun Peisandroksen kanssa Samoksesta lähetetyt sanansaattajat olivat saapuneet Ateenaan, puhuivat he kansankokouksessa pääasiallisesti, kuinka he, jos palauttaisivat Alkibiadeen ja lakkauttaisivat kansanvallan, saisivat kuninkaan liittolaisekseen ja voisivat kukistaa Peloponneesolaiset. Kun tässä kokouksessa useat vastustivat näitä tuumia kansanvallan suhteen, ja kun Alkibiadeen vihamiehet huusivat, kuinka vaarallista olisi, jos hän rikottuansa valtion lakeja palaisi kotia, ja kun Eumolpidit ja Keerykit mysteerioiden suhteen, joiden pilkkaamisesta hänen oli täytynyt paeta, vetosivat jumaliin, ettei sallittaisi hänen palata kotimaahan, niin Peisandros kiellon ja vihamielen vallitessa astui esiin ja kysyi jokaiselta vastustajalta erittäin, oliko hänellä ehkä joku muu keino kaupungin pelastukseen tiedossa, kun Peloponneesolaisilla oli ainakin yhtä monta laivaa vesillä, kuin heillä, ja useampia liittokaupunkeja ja kun kuningas ja Tissafernees olivat taipuisat antamaan heille rahoja, joita heillä itsellään ei ensinkään ollut, jos ei saataisi kuningasta kääntymään heidän puolellensa. Kun kysytyt eivät tähän vastanneet tietävänsä mitään keinoa, niin hän vakavuudella lausui heille: "Tämä ei meille ole mahdollista, ellemme noudata viisaampaa valtiojärjestystä, uskoen vallan mieluummin harvoille, jotta kuningas meihin luottaisi, ja jos emme halua huolehtia enemmän valtiomuodosta kuin pelastuksestamme (myöhemminhän me voimme muuttaa sen, ellei se meitä miellytä), kuten myöskin ellemme päästä kotia Alkibiadesta, joka yksin nykyisistä henkilöistä voi saada tämän aikaan."
Kansa oli vallan äkeissään harvainvallan ehdottamisesta, mutta Peisandron selitettyä, ettei löytynyt muuta pelastusta, se pelosta myöntyi siihen, koska se myöskin toivoi voivansa mielensä mukaan saada aikaan muutoksen. He päättivät, että Peisandros kymmenen miehen seuraamana purjehtisi ja neuvottelisi tästä tuumasta Tissaferneen ja Alkibiadeen kanssa, miten heistä näkyi paraalta. Peisandroksen panettelun johdosta erotti kansa Frynikoksen ja hänen päällikkötoverinsa Skironideen virasta ja lähetti heidän asemestansa laivapäälliköiksi Diomedoonin ja Leoonin. Koska Peisandros ei katsonut Frynikosta sopivaksi keskustelemiseen Alkibiadeen kanssa, niin syytti hän Frynikosta Iasoksen ja Amorgeen kavaltamisesta. Peisandros kävi myöskin kaikissa käräjienkäymisen ja virkojen hakemisen tarkoituksissa Ateenassa löytyvissä yhdistyksissä kehottaen heitä yksimielisesti äänestämään kansanvallan kumoamista; ja kun hän oli järjestänyt kaikki siten, ettei syntyisi mitään viipymistä, purjehti hän kymmenen seuralaisensa kanssa Tissaferneen luokse.
Saavuttuansa samana talvena Ateenalaisten laivoille, tekivät Leoon ja Diomedoon hyökkäyksen Rodosta vastaan. Kun he tapasivat Peloponneesolaisten laivat hinattuina rannalle, niin he astuivat maihin ja palasivat, voitettuansa tappelussa avuksi rientäneet Rodolaiset, Kalkeeseen ja tekivät hyökkäyksiä mieluummin sieltä kuin Koos saarelta; sillä sieltä oli mukavampi väijyä, lähtisikö Peloponneesolaisten laivasto liikkeelle.
Pedaritoksen lähettämänä saapui myöskin Kioksesta Rodokseen Lakoonialainen Ksenofantidas ilmoituksella, että Ateenalaisten linnotus jo oli valmis, ja että Kios heiltä olisi hukassa, jos ei riennettäisi kaikilla laivoilla apuun. Tämän johdosta he aikoivatkin lähteä apuun; mutta sillä välin oli Pedaritos apujoukollaan ja koko Kiolaisten sotaväellä rynnännyt Ateenalaisten laivojen ympärille rakennettua linnotusta vastaan ja vallottanut osan siitä sekä muutamia rannalle hinatuista laivoista. Apuun rientäneet Ateenalaiset ajoivat ensin Kiolaiset pakosalle ja voittivat sitten muunkin Pedaritoksen sotajoukon. Tässä kahakassa kaatui Pedaritos itse ja suuri joukko Kiolaisia, jolloin paljon aseita joutui vihollisten saaliiksi. Tämän jälkeen joutuivat Kiolaiset vielä ankarampaan piiritykseen sekä maan että meren puolelta ja nälänhätä oli siellä vallan suuri.
Peisandros ja Ateenalaisten hänen seurassaan lähettämät miehet saapuivat sillä välin Tissaferneen luokse keskustelemaan sopimuksista. Mutta koska Alkibiadees ei ollut varma Tissaferneen mielipiteestä, kun tämä pelkäsi Peloponneesolaisia enemmän ja Alkibiadeen omasta neuvosta tahtoi antaa molempien keskinäisesti heikontaa toisiaan, niin hän turvautui siihen keinoon, että Tissafernees, vaatien ylen paljon, ei pääsisi sopimuksiin Ateenalaisten kanssa. Minusta Tissafernees toimi samassa tarkotuksessa pelosta Peloponneesolaisten suhteen. Mutta Alkibiadees taas, koska hän huomasi, ettei Tissafernees missään tapauksessa suostuisi sopimuksiin, tahtoi, etteivät Ateenalaiset luulisi, ettei hän ollut voinut Tissafernesta taivuttaa suostumaan, vaikka kyllä oli koettanut, vaan että Ateenalaiset tekivät liian vähän myönnytyksiä. Sillä Alkibiadees vaati, puhuen Tissaferneen läsnäollessa hänen nimessään, niin suunnattomia, että Ateenalaiset, vaikka suostuivat paljoon siitä, mitä hän vaati, vihdoin katkaisivat keskustelut. Sillä hän vaati kuninkaalle koko Joonian ja läheiset saaret ja vielä muita etuja, joita Ateenalaiset eivät vastustaneet. Mutta kolmannessa kokouksessa vaati Alkibiadees vihdoin, kun pelkäsi näyttävänsä liian voimattomalta, että kuningas saisi rakennuttaa laivoja ja purjehtia pitkin valtakuntansa rantoja, mihin ja kuinka monella laivalla tahansa. Tähän Ateenalaiset eivät suostuneet, vaan koska he arvelivat tämän olevan mahdotonta, ja että Alkibiadees heitä oli pettänyt, poistuivat he suutuksissaan ja lähtivät Samokseen.
Samana talvena saapui Tissafernees kohta tämän jälkeen Kaunokseen, tahtoen taivuttaa Peloponneesolaisia jälleen lähtemään Mileetokseen ja solmita heidän kanssansa, jos vaan mahdollista, uudestaan sopimukset, joissa hän tarjoaisi heille ravinnon, jotteivät tykkänään joutuisi hänelle vihollisiksi. Sillä hän pelkäsi, että he, jos ravinto heidän lukuisilta laivoiltaan puuttuisi, pakotettaisiin sotimaan laivataistelussa Ateenalaisia vastaan ja joutuisivat tappiolle, ja heidän laivojensa miehet karkaisivat, jolloin Ateenalaiset ilman hänen apuansa pääsisivät toivojensa perille. Enin hän kuitenkin pelkäsi, että Lakedaimonilaiset ravinnon haussa ryöstäisivät mannermaalla. Aprikoiden ja aavistaen kaiken tämän, ja koska hän tahtoi, että Helleenit keskenään yhtä mahtavina seisoivat toisiansa vastaan, lähetti hän kutsumaan Peloponneesolaiset, tarjosi heille ravinnon ja solmisi heidän kanssaan kolmannet näin kuuluvat sovinnot:
"Dareioksen hallituksen 13 vuotena, Aleksippidaksen ollessa arkontina Lakedaimonissa, solmittiin Maianderin kentällä sopimukset Lakedaimonilaisten ja liittolaisten välillä yhdeltä puolelta ja Tissaferneksen, Hierameneksen ja Farnakoksen poikien välillä toiselta puolelta kuninkaan ja Lakedaimonilaisten sekä heidän liittolaistensa asioista."