Ennenkuin hajoittivat Korintokseen ja Krisaios-lahteen palaavan laivaston, päättivät Kneemos, Brasidas ja Peloponneesolaisten toiset päälliköt Megaralaisten kehotuksesta alkutalvesta tehdä hyökkäyksen Ateenan satamaa, Peiraieystä vastaan. Se oli vartioitsematon ja avonainen, koska Ateenalaiset olivat mahtavimmat merellä. Päätettiin, että jokainen soturi ottaisi mukaansa aironsa, istuinpatjansa ja hankashihnansa sekä matkustaisi jalkaisin Korintoksesta Ateenan viereiselle lahdelle. Saavuttuansa Megaraan, laskisivat he vesille sen veistämössä, Nisaiassa, olevat 40 alusta ja purjehtisivat suoraa päätä Peiraieykseen. Täällä ei ollut mitään laivastoa vartioitsemassa, koska ei voitu otaksua, että viholliset täten äkkiarvaamatta hyökkäisivät sinne, sillä julkisesti ei kukaan uskaltaisi miettiä mitään semmoista, ja jos joku rohkeaisi sen tehdä, ei se voisi tapahtua salaa Ateenalaisilta.
Kuten päätetty, lähtivätkin he heti matkalle. Saavuttuansa yöllä Megaraan, lykkäsivät he alukset Nisaiasta vesille, mutta eivät purjehtineetkaan, kuten aikomus oli, Peiraieykseen, koska pelkäsivät yritystä vaaralliseksi, sanotaanpa myöskin vastatuulen heitä estäneen, vaan Salamiksen niemikölle vastapäätä Megaraa. Täällä oli linnoitus ja kolme laivaa valvomassa, ettei kukaan purjehtisi tähän kaupunkiin tahi sieltä ulos. He valloittivat linnoituksen, ottivat nuo kolme miehittämätöntä laivaa ja hävittivät koko Salamiksen, koska heidän hyökkäyksensä oli aivan odottamaton.
Ateenaan ilmoitettiin tulimerkeillä vihollisten hyökkäyksistä, jonka johdosta syntynyt säikähdys ei ensinkään ollut vähäisempi kuin koskaan sodan kestäessä. Kaupunkilaiset luulivat vihollisten jo purjehtineen Peiraieykseen; Peiraieyksen asukkaat taas arvelivat, että Salamis oli valloitettu, ja että viholliset olivat purjehtimaisillansa heidän kimppuunsa. Tämä olisikin helposti voinut tapahtua, elleivät nämät olisi viivytelleet; sillä tuuli ei olisi heitä siitä estänyt.
Ateenalaiset kiiruhtivat miehissä päivän valjetessa avuksi Peiraieykseen, lykkäsivät laivansa vesille, astuivat niihin kiireemmän kautta suurella melulla, purjehtivat Salamikseen ja asettivat jalkaväkeä vartioitsemaan Peiraieystä. Kun Peloponneesolaiset saivat vihiä apuuntulosta, kulkivat he läpi suurimman osan Salamista, ottivat ihmisiä ja saalista sekä nuo kolme laivaa Buudoros-linnoituksesta ja purjehtivat mitä kiiruimmin Nisaiaan. He pelkäsivät hiukan laivojensa suhteen, koska nämät eivät kauaan aikaan olleet olleet vesillä ja sentakia vuotivat. Saavuttuansa Megaraan, palasivat he jalkaisin Korintokseen. Kun Ateenalaiset eivät enää tavanneet heitä Salamiksessa, purjehtivat he itsekin kotiinsa. Tästä lähtien pitivät he paremmin huolta Peiraieyksestä, sulkemalla sen satamat sekä muullakin tavalla.
Alussa tätä talvea kulki Trakialaisten kuningas Odrysalainen Sitalkes, Teereyn poika, Makedonian kuningasta, Aleksandroksen poikaa Perdikkasta, ja Trakian rannikolla asuvia Kalkidilaisia vastaan kahden lupauksen tähden, joista hän tahtoi vaatia toisen täyttämistä, ja itse täyttää toisen. Perdikkas oli nimittäin, kun Ateenalaiset ahdistivat häntä, jo sodan alussa tehnyt hänelle lupauksen, jos sovittaisi hänet Ateenalaisten kanssa eikä avustaisi hänen vihamielistä veljeänsä, Filipposta, tämän pyrkiessä kuninkaaksi, jota lupausta Perdikkas ei kuitenkaan ollut täyttänyt. Ateenalaisille oli Sitalkes itse luvannut, kun hän teki liiton heidän kanssansa, tehdä lopun Kalkidilaisesta sodasta Trakian rajalla. Näitten molempien lupausten takia teki hän nyt tämän retken, kuljettaen mukanaan Filippoksen pojan, Amyntaan, korottaaksensa tämän Makedonian valtaistuimelle, ja Ateenalaisten hänen luonansa sattumaltaan olevat lähettiläät sekä Hagnoon päällikön. Ateenalaisten tuli nimittäin laivoilla ja mitä suurimmalla sotajoukolla olla avullisina Kalkidilaisia vastaan käytävässä sodassa.
Lähtien Odrysain maasta kutsui Sitalkes aseisiin ensin Haimoksen ja Rodopeen väliset Trakialaiset, joita hän hallitsi aina Pontos Eykseinokseen ja Hellespontokseen saakka, sittemmin Getat toiselta puolelta Haimosta ja kaikki kansat tällä puolella Istros-jokea aina Pontos Eykseinokseen saakka. Getat ja sikäläiset kansat ovat Skytain naapureita, käyttävät samanlaisia aseita ja ovat kaikki ratsujousimiehiä. Sitalkes kutsui niinikään aseisiin suuren osan itsenäisistä miekankantajista Vuoristo-Trakialaisista, joita kutsutaan Dioi nimellä ja jotka suurimmaksi osaksi asuvat Rodopeevuoristossa. Näistä seurasi osa palkkaa vastaan, osa vapaaehtoisina. Hän kutsui myöskin Agriaanit ja Laiaiit sekä kaikki muut Paionilais-kansat, jotka olivat hänen alamaisiansa. Nämät ovat äärimmäiset hänen valtakunnassansa aina Paionialaisiin Laiaieihin ja Stryymooniin saakka. Tämä joki lähtee Skomios-vuorelta, virtaa Agriaanein ja Laiaiein maitten läpi ja muodostaa Odrysain vallan rajan itsenäisiä Paionialaisia vastaan. Triballeja vastaan, jotka niinikään ovat itsenäisiä, muodostavat Treerit ja Tilataiit rajan. Nämät asuvat pohjoispuolella Skomios-vuorta ja ulottuvat länteenpäin aina Oskios-virralle saakka. Tämä joki lähtee samasta vuoresta kuin Nestos ja Hebros. Mainittu vuoristo on suuri ja autio ja ulottuu Rodopee-vuoreen saakka.
Odrysain valta ulottui pitkin Pontos Eykseinosta Abdeera kaupungista Istros-joen suulle saakka. Myötätuulella voi kuormalaiva suorinta tietä purjehtia tämän matkan neljässä vuorokaudessa. Abdeerasta Istrokselle kävelee keveästi puettu mies suorinta tietä 11 päivässä. Näin laaja oli tämä valta pitkin rannikkoa. Mannermaalle päin taas Bysantionista Laiaiein maahan ja Stryymoon-virralle, sillä siellä se ulettui merestä kauimmas sisämaahan, kävelee keveästi puettu mies 13 päivässä.
Tulot barbari-alueesta ja Helleeniläisistä kaupungeista nousivat Seuteen hallitessa, joka seurasi Sitalkesta, ja jolloin ne olivat korkeimmillaan, 400 hopeatalenttiin, osaksi kullassa, osaksi hopeassa. Yhtä suuriarvoiset olivat hänelle hopeassa ja kullassa annetut lahjat, paitse vielä neulotuita ja sileitä kankaita sekä muita huonekaluja, eikä ainoastaan hänelle, vaan myöskin muille mahtaville ja korkeasäätyisille. Täällä vallitsee päinvastainen tapa kuin persialaisten valtakunnassa ja toisten Trakialaisten luona, nimittäin että mieluummin otetaan, kuin annetaan, ja pidetään häpeällisempänä olla antamatta pyytäjälle, kuin olla saamatta, kun pyytää, ja tätä tapaa käyttää jokainen edukseen sitä enemmän, jota korkeammassa asemassa hän on; sillä ilman lahjoja ei täällä saa mitään aikaan. Tästä ovatkin kuninkaat vallan kovasti rikastuneet. Kaikista Euroopan kansoista Ioonianlahden ja Pontos Eykseinoksen välillä ei löydy yhtäkään, jonka tulot ja rikkaus olisivat suuremmat. Sotavoimain ja soturien lukuun katsoen voittavat heidät kyllä Skytat; mutta ei löydykään Euroopassa eikä liioin Aasiassakaan kansaa, joka yksinään voittaisi Skytat, jos he kaikki olisivat yksimielisiä. Viisaudessa ja vallitsevien olosuhteitten ymmärtämisessä he taasen eivät vedä muille vertoja.
Näin suuren valtakunnan hallitsijana valmisti Sitalkes nyt sotaretkeä. Kun kaikki oli valmista, lähti hän matkalle Makedoniaan ensin oman maan halki, sitten Kerkine nimisen aution vuoriston läpi, joka erottaa Sintit Paionialaisista. Hän kulki tämän yli tietä myöten, jonka hän jo ennen oli teettänyt hakkaamalla pois metsän, kun hän kävi sotaa Paionialaisia vastaan. Heidän kulkiessaan tämän vuoren yli Odrysain maasta, olivat Paionialaiset heidän oikealla, Sintit ja Maidit vasemmalla puolella. Kuljettuansa vuoren yli, saapuivat he Paionian Dobeerokseen. Tällä matkalla häneltä ei hukkunut ainoatakaan soturia muuten kuin taudin tappamana, vaan hänen joukkonsa päinvastoin eneni. Sillä useat itsenäiset Trakialaiset seurasivat kutsumatta voitonhimosta, niin että koko sotajoukon sanotaan nousseen aina 150,000 mieheen. Suurin osa näistä oli jalkaväkeä ja korkeintaan kolmas osa ratsumiehiä. Useimmat ratsumiehet olivat Odrysia ja lähinnä näitä Getoja. Jalkaväestä olivat Rodopeen lyhyillä miekoilla varustetut itsenäiset asukkaat sotaisimmat; muu joukko seurasi järjestyksettä ja oli pelottavin paljoutensa kautta.
He kokoontuivat Dobeerokseen ja varustautuivat hyökätäksensä salaa Ala-Makedoniaan, jota Perdikkas hallitsi. Sillä Makedonialaisiin kuuluvat myöskin Lynkeestat ja Elimioolaiset ja muut ylempänä asuvat kansakunnat, jotka olivat näitten joko liittolaisia tahi alamaisia, mutta joilla kumminkin oli omat hallitsijansa. Nykyisen, rannikolla sijaitsevan Makedonian olivat Perdikkaan isä, Aleksandros, ja hänen esi-isänsä, Teemenoksen jälkeläiset valloittaneet. Nämät olivat alkuaan kotoisin Argoksesta ja hallitsivat siellä, voitettuansa ja Pierianmaasta karkotettuansa Pierialaiset, jotka sittemmin asuivat Pangaion-vuoren alapuolella toisella puolen Stryymoonin virtaa Fagreessa ja muilla paikkakunnilla. Vielä nytkin kutsutaan Pangaionvuoren alapuolella merelle päin sijaitsevaa seutua Pierianlaaksoksi. He karkottivat niinikään niin kutsutusta Bottiasta Bottialaiset, jotka nyt asuvat Kalkidilaisten naapureina. He valloittivat myöskin Paioniassa pitkin Aksiosvirtaa soukan kaistaleen, joka ulettui ylimaista aina Peilaan ja mereen saakka. Karkotettuansa Edoonit ottivat he myöskin haltuunsa niin kutsutun Mygdonian toisella puolella Aksios-virtaa Stryymoon-jokeen saakka. He karkottivat myös nykyisin Eordiaksi kutsutusta maasta Eordialaiset, joista suurin osa surmattiin, mutta jotkut asettuivat asumaan Eyskan läheisyyteen, ja Almoopiasta Almoopialaiset. Samaten valloittivat nämät Makedonialaiset muilta kansakunnilta maita, jotka vieläkin ovat heidän hallussaan, kuten Antemuusin, Grestoonian, Bisaltian ja suurimman osan Makedonialaisten omaa maata. Kaikkea tätä kutsutaan nyt Makedoniaksi, ja Aleksandroksen poika Perdikkas hallitsi siellä, kun Sitalkes teki hyökkäyksensä.