Heti Peloponneesolaisten hyökkäyksen jälkeen luopui Lesbos paitsi Meetymneetä Ateenalaisista. Tämän olivat Lesbolaiset jo ennen sotaa aikoneet tehdä, mutta Lakedaimonilaiset eivät olleet ottaneet heitä liittoonsa. Nyt he olivat pakotetut luopumaan, ennenkuin heidän tarkoituksensa olikaan ollut. He olisivat nimittäin tahtoneet odottaa, kunnes olisivat saaneet sulun satamiensa eteen, muurinsa valmiiksi ja laivansa rakennetuiksi, sekä kunnes jousimiehet ja muona sekä kaikki muu, jota he odottivat Pontoksesta, olisi ehtinyt saapua. Mutta nyt olivat heidän vihollisensa, Tenedolaiset ja Metymneeläiset sekä yksityisesti muutamat miehet Mytileeneeläisistakin, ollen Ateenalaisten kestivieraita, Ateenalaisille tehneet ilmoituksen kapinasta, väittäen, että Lesboksen asukkaat pakotettiin muuttamaan Mytileeneeseen, ja että kapinan valmistuksia tehtiin Lakedaimonilaisten ja heidän heimolaistensa, Boiootialaisten, kanssa. Elleivät Ateenalaiset pian ryhtyisi ehkäisemiskeinoihin, sanoivat nämät, niin menettäisivät he Lesboksen.
Mutta Ateenalaiset, joita sekä rutto että juuri silloin ankarimmillaan oleva sota kovasti rasittivat, katsoivat vaaralliseksi tehdä Lesboksen vihollisekseen, koska sillä oli suuri laivasto ja kun se oli täysissä voimissa. Sentähden he eivät ensin ottaneet uskoaksensa syytöksiä, koska mieluummin toivoivat, ettei niissä olisi perää. Mutta kun he lähettiläittensä kautta eivät saaneet Mytileeneeläisiä lakkaamaan saaren väestön muuttamisesta kaupunkiinsa eivätkä luopumaan kapinanhankkeistaan, päättivät he pelästyneinä koettaa estää heitä yrityksestään. He lähettivät äkkiarvaamatta Deiniaan pojan Kleippideen ja kahden toisen päällikön johdolla sinne 40 laivaa, jotka olivat valmiina purjehtimaan pitkin Peloponneesoksen rantoja. Ateenalaisille oli nimittäen ilmoitettu, että ulkopuolella kaupunkia vietettäisiin Maloeis Apolloonin juhla, johon kaikki Mytileeneeläiset yhteisesti ottaisivat osaa, jonka takia he arvelivat, että he ehkä äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä voisivat yllättää heidät. Jos tämä ei heiltä onnistuisi, olisi hyvä, että Mytileeneeläisiä pakotettaisiin luopumaan laivoistaan ja repimään muuriaan; elleivät he tottelisi, ilmoitettaisiin, että ryhdyttäisiin sotaan. Laivat purjehtivat siis. Ateenalaiset pidättivät kymmenen Mytileeneeläistä laivaa, jotka sattuivat olemaan heidän satamassaan, ja pitivät näiden miehistöt valvonnan alla. Mytileeneeläisille kertoi kuitenkin laivaston tulosta mies, joka karattuansa Ateenasta kulki Euboiaan ja jalkaisin käveli Geraistokseen. Siellä tapasi hän kuormalaivan valmiina purjehtimaan, ja tällä hän kolmantena päivänä Ateenasta pakenemisensa jälkeen saapui Mytileeneeseen. Mytileeneeläiset eivät menneetkään juhliin Maloeisin pyhäkköön, vaan kiiruhtivat panemaan muurit ja sataman kuntoon puolustusta varten.
Kun Ateenalaiset, jotka saapuivat vähää myöhemmin, näkivät tämän, ilmoittivat heidän päällikkönsä, mitä heille oli käsketty; mutta kun eivät Mytileeneeläiset siitä huolineet, ryhtyivät he sotatoimiin. Pakotettuina näin äkkiä varustamattomina taistelemaan, purjehtivat Mytileeneeläiset hiukan ulos satamasta ikäänkuin meritaisteluun. Kun Ateenalaiset laivat ajoivat heitä takaa, ryhtyivät he keskusteluihin niitten päällikköiden kanssa, koettaen jos mahdollista kohtuullisilla ehdoilla saada viholliset laivat viipymättä poistumaan. Tähän päälliköt suostuivat, koska pelkäsivät, etteivät he olisi kyllin voimakkaita sotimaan koko Lesbosta vastaan. Saatuansa aselevon, lähettivät Mytileeneeläiset Ateenaan muitten seurassa yhden panettelijoista, joka katui tekoansa, pyytämään heitä palauttamaan laivansa heidän satamastansa, koska Mytileeneeläiset eivät puolestaan ryhtyisi mihinkään vehkeisiin. Samalla lähettivät he salaa Ateenalaisilta laivoilta, jotka makasivat ankkurissa Maleassa pohjoispuolella kaupunkia, sanansaattajia kolmisoutulaivalla myöskin Lakedaimoniin, koskeivät luulleet lähettiläittensä saavan mitään aikaan Ateenassa. Vaivaloisen matkan päästä saapuivat lähettiläät meren yli Lakedaimoniin pyytämään heiltä apua.
Kun Ateenan lähettiläät ilman mitään tulosta palasivat kotiin, ryhtyivät Mytileeneeläiset ja muu Lesbos paitsi Meetymneetä sotavarustuksiin. Viimeksimainitut kuten myöskin Imbrolaiset ja Lemnolaiset sekä muutamat muut harvat olivat Ateenalaisten puolella. Mytileeneeläiset tekivät koko sotajoukollansa rynnäkön Ateenalaisten leiriä vastaan, ja tässä syntyi tappelu, jossa Mytileeneeläiset kyllä eivät joutuneet tappiolle, mutta vetäytyivät takaisin, koskeivät luottaneet itseensä. Sitten he eivät ryhtyneet taisteluun, vaan päättivät rauhassa odottaa apua Peloponneesoksesta ja vasta apujoukon kanssa hyökätä taisteluun. Sillä heidän luoksensa tulivat Lakoonikalainen Meleas ja Teebalainen Hermaioondas, jotka olivat lähteneet jo ennen kapinaa, mutteivät ennen Ateenalaisten tuloa saapuneet perille, vaan vasta taistelun jälkeen. Nämät kehottivat lähettämään toisen laivan ja toisia lähettiläitä heidän mukanaan, jonka he tekivätkin.
Rohkaistuina Mytileeneeläisten toimettomuudesta, kutsuivat Ateenalaiset apuun liittolaisensa, jotka sitä nopeammin saapuivat, kun näkivät, etteivät Lesbolaiset ryhtyneet mihinkään toimiin. Ateenalaiset ankkuroivat eteläpuolelle kaupunkia ja rakensivat kaksi leiriä, yhden kumpaisellekin puolelle sitä, sekä sulkivat kummankin sataman, sulkien siten meren Mytileeneeläisiltä. Nämät taasen ja muut Lesbolaiset, jotka olivat saapuneet apuun, pitivät hallussaan maa-alueen paitsi sitä vähäistä osaa, jossa Ateenalaisten leirit sijaitsivat. Malea oli oikeastaan vain piirittäjäin ankkuroimispaikka ja kauppatori. Näin taisteltiin Mytileeneen ympäristössä.
Tänä kesänä lähettivät Ateenalaiset samaan aikaan Formioonin pojan Asoopioksen johdolla 30 laivaa Peloponneesokseen Akarnaanialaisten pyynnöstä, että heille lähetettäisiin päälliköksi joku Fermioonin poika tahi sukulainen. Laivat lähtivät matkalle ja hävittivät Lakoonikan rannikkoseutuja. Myöhemmin lähetti Asoopios useimmat laivat kotia ja saapui 12 laivalla Naupaktokseen. Sittemmin nosti hän kaikki Akarnaanialaiset kapinaan ja kulki heidän kanssansa Oiniadain kaupunkia vastaan. Hän purjehti laivoillaan Akeloos-virtaa myöten sisämaahan, jonka seutuja maaväki hävitti. Kun Oiniadit eivät taipuneet, lähetti hän pois jalkaväen, mutta purjehti itse Leukaaseen. Täällä astui hän maihin Neerikonissa. Mutta hänen palatessansa täältä surmasivat hänet ja suuren osan hänen sotajoukkoansa sikäläiset avuksi rientäneet asukkaat ja harvalukuinen vartijaväki. Ennen lähtöänsä korjasivat Ateenalaiset myöhemmin kaatuneensa Leukalaisten suostumuksella.
Koska Lakedaimonilaiset olivat kehoittaneet ensimmäisellä laivalla saapuneita Mytileeneeläisten lähettiläitä esiintymään Olympiassa, jotta myöskin toiset liittolaiset saisivat kuulla ja päättää heidän asiansa, niin saapuivat he Olympiaan. Tämä Olympian juhla oli se, jossa Rodolainen Doorieys toisen kerran pääsi voittajaksi. Kun keskustelut juhlan jälkeen alkoivat, puhuivat lähettiläät seuraavasti:
"Lakedaimonilaiset ja liittolaiset! Me tunnemme kaikki Helleeneillä vallitsevan tavan, että ne, jotka ottavat sodan aikana entisistä liittolaisistansa luopuneita liittoonsa, kyllä ovat ystävällisiä heitä kohtaan, niin kauan kuin heistä on hyötyä, mutta halveksivat heitä entisten ystäviensä pettäjinä. Tämä arvostelu olisikin aivan oikeudenmukainen, jos luopioilla ja niillä, joista luopuvat, olisi toisiansa kohtaan yhtäläinen mielipide ja ystävällisyys, jos heillä olisi yhtäläiset varustuskeinot ja valta, ja jos ylipäätään ei löytyisi mitään pätevää luopumisen syytä. Mutta niin ei ole ensinkään Ateenalaisten ja meidän laitamme. Älköön siis kukaan meitä halveksiko, jos me, nautittuamme heidän suosiotansa rauhan kestäessä, vaaran tullessa luovumme heistä."
"Puhukaamme siis ensin oikeudesta ja kunnosta, jotka ovat liittoonne pääsemisemme ensimmäiset ehdot, koska hyvin tiedämme, ettei synny pysyvää ystävyyttä yksityisten kesken eikä liittoa kaupunkien välillä, ellei se perustu keskinäiseen kunnioitukseen ja yksimielisyyteen. Sillä riitaisuudet syntyvät erimielisyydestä."
"Meidän ja Ateenalaisten välillä syntyi liitto, kun te luovuitte Meedialaisesta sodasta, mutta he jäivät ajamaan asioita loppuun. Me emme kuitenkaan ruvenneet Ateenalaisten liittolaisiksi Helleenien orjuuttamiseksi, vaan vapauttaaksemme Helleenejä Medialaisten ikeestä. Niin kauan, kuin Ateenalaiset johtivat kohtuudella, seurasimme me heitä mielellämme, mutta kun näimme heidän, höltyen Meedialais-vihasta, tarkottavan liittolaisten orjuuttamista, nousi meissä pelko."