"Ei enää pitkiin aikoihin olisi meidän pitänyt kunnioittaa Mytileeneeläisiä enemmän, kuin muitakaan; silloin he eivät olisi tulleet niin ylimielisiksi. Sillä ihminen on ylipäätään taipuvainen halveksimaan taipuvaista, mutta ihailemaan lujuutta osottavaa. Rangaistakoon heitä siis rikoksestaan oikeudenmukaisesti, älköönkä tehtäkö muutamia syypäiksi vapauttamalla kansaa kokonaisuudessaan. He ovat kaikki hyökänneet meitä vastaan, vaikka he ollen meidän puolellamme vastedeskin olisivat saaneet asua kaupungissansa. Mutta koska he ovat katsoneet edullisemmaksi yhdessä noitten muutamien kanssa heittäytyä vaaraan, niin ovat he myöskin nousseet kapinaan. Punnitkaapa tarkoin, onko sama rangaistus määrättävä niille liittolaisille, jotka vihollisten pakottamina ovat kapinoinneet, kuin niille, jotka pakotta ovat niin tehneet. Kenen te luulette olevan kapinoitsematta vähäpätöisimmästäkin syystä, jos hän onnistuessansa voittaa vapautensa, ja jos hän sorruttuansa saa ainoastaan lievän rangaistuksen? Meidän taasen täytyy jokaista kaupunkia vastaan panna omaisuutemme ja henkemme alttiiksi. Jos te onnistutte, tulee osaksenne hävitetty kaupunki, mutta tulot, jotka juuri ovat teidän voimanne, menetätte te toistaiseksi. Jos te sitävastoin sorrutte, saatte te uusia vihollisia entisten lisäksi. Täten täytyy meidän sotia liittolaisiamme vastaan, sillä aikaa kuin meidän olisi pitänyt vastustaa ulkonaisia vihollisia."
"Heille ei siis pidä antaa mitään toivoa, että he kauniilla puheella tahi rahalla saisivat anteeksi, koska he muka inhimillisestä heikkoudesta ovat rikkoneet. Vasten tahtoansa he eivät ole vahingoittaneet meitä, vaan ehdoin tahdoin vehkeilleet meitä vastaan; mutta ainoastaan tahdoton rikos on annettava anteeksi."
"Ollen siis samaa mieltä kuin tuonnoinkin, kehotan minä teitä nyt pysymään päätöksessänne, antamatta noitten kolmen valtiolle vaarallisimman seikan: sääliväisyyden, korupuheliaisuuden ja leväperäisyyden, viedä teitä harhaan. Sääliväisyyttä on osotettava samoten ajattelevia kohtaan, mutta ei niille, jotka eivät itse ole sääliväisiä, vaan jotka luonnoltaan ovat vihollisia. Valitkoot korusanaiset puhujat vähäpätöisemmän tilaisuuden kilpailullensa, älköötkä tätä, jossa kaupunki lyhytaikaisen nautinnon takia saa osakseen ankaran rangaistuksen, mutta jolloin he itse voittavat puhetaitonsa palkinnon. Kohtuutta on meidän osotettava niitä kohtaan, jotka pysyvät ystävinämme, eikä suinkaan niille, jotka siitä huolimatta pysyvät muuttumattomina vihollisinamme".
"Sanalla sanoen: jos noudatatte neuvoani, niin sekä menettelette oikein Mytileeneeläisiä vastaan että omaksi hyödyksenne. Jos teette toisin, niin ette kuitenkaan saa heiltä kiitollisuutta, vaan tuomitsette ennemmin sillä itsenne. Jos noitten kapina on oikeudenmukainen, niin teidän herruutenne on vääryyttä. Mutta jos te tästä huolimatta kuitenkin tahdotte hallita, niin täytyy teidän nyt myöskin oman etunne tähden vasten kohtuutta rangaista heitä, tahi on teidän luopuminen herruudestanne, ja eläminen rehellisinä ihmisinä rauhan helmassa".
"Rangaiskaa heitä siis, niinkuin he olisivat teitä rangaisseet. Päästyänne vaarasta, olkaa yhtä arat loukkaukselle, kuin ne, jotka teidät vaaraan ovat johtaneet. Miettikää tarkoin, miten he olisivat kohdelleet teitä, jos he olisivat päässeet voitolle, varsinkin kun he ovat loukkaamisen alkuunpanijat. Se, joka syyttä hyökkää toista vastaan, ahdistaa häntä lakkaamatta, koska on hyvin vaarallista jättää häntä voimiinsa; sillä se, jota syyttä loukataan, on päästyänsä vaarasta katkerampi vihollinen, kuin se, joka yhtä suuresti on loukannut toista."
"Älkää siis pettäkö itseänne: miettikää kuinka lähellä sortumistanne olette olleet heidän kauttansa, ja rangaiskaa heitä, kuten he ovat ansainneet, ja näyttäkää toisille liittolaisille sopiva esimerkki, että se, joka nousee kapinaan, rangaistaan kuolemalla. Kun he tämän näkevät, on teillä enemmän tilaisuutta taistella vihollisianne vastaan, eikä ole niin usein tarvis riidellä liittolaistenne kanssa."
Näin puhui Kleoon. Hänen jälkeensä esiintyi Eykrateen poika Diodotos, joka jo edellisessä kokouksessa oli vastustellut Mytileeneeläisten surmaamista, ja puhui seuraavin sanoin:
"Minä en ainakaan moiti niitä, jotka ovat asettaneet kysymyksen Mytileeneeläisistä uuden keskustelun alaiseksi, enkä liioin kiitä niitä, jotka moittivat, että tärkeistä asioista moneen kertaan neuvotellaan. Minä olen sitä mieltä, että löytyy kaksi suurinta vastustajaa viisaalle päätökselle: hätäily ja viha. Edellinen näistä tulee kevytmielisyydestä, toinen itsepäisyydestä ja typeryydestä."
"Se, joka väittää, etteivät sanat ole tekojen ilmottajia, on joko typerä, tahi tarkottaa omaa etuaan: typerä, jos luulee voivansa muulla lailla kuin sanoilla selitellä tulevia tapahtumia; omaa etuaan tarkottava, jos hän, ehdottaen jotakin häpeällistä, peläten ettei hän voi puolustaa huonoa asiaa pätevillä perusteilla, viekkailla syytöksillä koettaa pelottaa vastustajiansa ja kuulijoitansa. Pahimmat ovat kuitenkin ne, jotka syyttävät vastustajiansa, että he voitonhimosta käyttävät kaunopuheliaisuuttansa. Jos joku syytetään tietämättömyydestä, niin pidetään häntä typeränä, mutta ei epärehellisenä, jos hän joutuu tappiolle; mutta jos häntä syytetään epärehellisyydestä, niin hän joutuu epäluulon alaiseksi, joskin hän pääsee voitolle, mutta jos hän joutuu tappiolle, niin pidetään häntä sekä typeränä että epärehellisenä."
"Kaikesta tästä ei ole kaupungille mitään hyötyä. Sillä pelko vie siltä neuvonantajat, ja parasta olisi, jos semmoiset kansalaiset olisivat huonoja puhujia; silloin ei voitaisi houkutella valtiota harhatekoihin. Hyvä kansalainen ei saa pelottaa vastustajiansa, vaan esiintyä puolueettomasti, jos kohtakin hän puhuu paremmin. Viisas valtio taasen antakoon ainoastaan ansaitun kunnian hyvälle neuvonantajalle, mutta älköön liian suurta. Toiselta puolelta valtion ei tule rangaista sortuvaa puhujaa, vaan ei edes moittia häntä. Täten ei menestyvä puhuja enemmän kunnioituksen toiveessa halua puhua vasten omaatuntoaan, eikä onnistumatonkaan silloin koeta imarruksilla voittaa takaisin menetettyä arvoansa".