Ne miehet taasen, jotka Pakees oli lähettänyt kapinan alkuunpanijoina, mestattivat Ateenalaiset Kleoonin kehotuksesta. Niitä oli hiukan toista tuhatta. Ateenalaiset revittivät myös Mytileeneen muurit ja ottivat haltuunsa heidän laivansa. Lesbolaisille ei määrätty mitään veroa, mutta heidän maansa, paitsi Metymneeläisten, jaettiin 3,000 osaan, joista 300 pyhitettiin jumalille, ja muitten osien omistajiksi määräsivät Ateenalaiset arvan mukaan omia kansalaisiansa. Maksamalla näille joka osasta kaksi minaa vuodessa, saivat Lesbolaiset viljellä maatansa. Ateenalaiset ottivat niin ikään haltuunsa ne mannermaan kaupungit, jotka olivat Mytileeneeläisten vallan alaisia. Tästä lähtien kuuluivat siis nämät Ateenalaisille. Sellaiset olivat tapahtumat Lesboksessa.
Samana kesänä tekivät Ateenalaiset Lesboksen anastamisen jälkeen Nikeeratoksen pojan Niikiaan johdolla retken Minooan saareen, joka sijaitsee Megaran edustalla. Megaralaiset olivat tänne rakentaneet tornin, jota he käyttivät vartiohuoneena. Koska tämä oli lähempänä Ateenaa kuin Buudoros ja Salamis, tahtoi Niikias tähän asettaa vartiopaikan, josta hän voisi estää Peloponneesolaisia sieltä salaa purjehtimasta kolmisoutu- ja rosvolaivoilla, kuten tähän saakka olivat tehneet, niinkuin myöskin purjehtimasta Megaraan. Piirityskoneilla ensin valloitettuansa kaksi Nisaian merenpuolista linnaa ja täten avattuansa merenkulun saaren ja mannermaan välillä, rakensi hän linnoituksen myöskin mannermaan puolelle, siihen paikkaan missä matalan veden yli olisi voinut tulla avuksi siltaa myöten saarelle, joka ei ollut kaukana mannermaasta. Kun tämä kaikki muutamassa päivässä oli saatu aikaan, rakensi hän myöhemmin myöskin saarelle linnoituksen, johon hän jätti miehistön, ja palasi sotajoukkoineen kotia.
Samoihin aikoihin sinä kesänä antautuivat Plataialaiset, koska heiltä loppuivat muonavarat, eivätkä he enää voineet kestää piiritystä, Peloponneesolaisille seuraavalla tavalla. Viimeksimainitut tekivät heidän muurejansa vastaan hyökkäyksen, jota Plataialaiset eivät voineet torjua. Vaikka kohtakin Lakedaimonilainen päällikkö hyvin tunsi heidän heikkoutensa, ei hän kuitenkaan tahtonut valloittaa kaupunkia rynnäköllä. Niin oli hänelle käsketty Lakedaimonista, jottei Plataiaa tarvitsisi luovuttaa, koska se olisi vapaa-ehtoisesti antaunut, jos tehtäisiin rauha Ateenan kanssa ja sovittaisiin, että sodassa valloitetut kaupungit olisivat jätettävät takaisin. Lakedaimonilainen päällikkö lähetti sentähden heidän luoksensa airuen ilmottamaan, että jos jättäisivät kaupungin vapaaehtoisesti Lakedaimonilaisille ja alistuisivat heidän tuomionsa alle, rikolliset rangaistaisiin, mutta ei ketään tutkimatta. Näin puhui airut. Plataialaiset jättivät kaupungin, sillä he olivat jo vallan ahtaalla. Heitä ylläpitivät Peloponneesolaiset moniaita päiviä, kunnes tuomarit, viisi miestä, tulivat Lakedaimonista. Saavuttuansa he eivät tehneet mitään syytöstä, vaan kutsuivat Plataialaiset eteensä ja kysyivät heiltä, olivatko he osottaneet mitään hyvää Lakedaimonilaisille tahi heidän liittolaisillensa sodan kestäessä. Plataialaiset pyysivät saada vastata pitemmälti ja asettivat puolustajiksensa Asoopolaoksen pojan Astymakoksen ja Aeimneestoksen pojan Lakoonin, joka oli Lakedaimonilaisten kestiystävä. Nämät esiintyivät ja puhuivat seuraavasti:
"Me olemme luovuttaneet kaupunkimme teille luullen, että meidät asetettaisiin laillisen tuomioistuimen eteen, eikä tämmöisen, ja me suostuimme hyväksymään teidät tuomareina, kuten vielä nytkin teemme, jotta meidät tuomittaisiin puolueettomasti. Mutta nyt me pelkäämme, että kumpaisessakin tapauksessa olemme erehtyneet. Sillä arvattavasti tulemme me tässä taistelemaan hengestämme, ettekä te tule olemaan puolueettomia, päättäen siitä, ettei meitä vastaan ole tehty mitään syytöstä, johon voisimme vastata, vaan että omasta pyynnöstämme olemme saaneet sananvuoron. Koska kysymys on lyhyt, niin todenmukainen vastaus langettaa meidät, valheellinen taasen todistettaisiin vääräksi. Kaikin puolin pulassa on meidän kuitenkin pakko puhua; sillä varmemmalta näyttää puhua, kuin olla puhumatta. Jos ei lausuttaisi sanaakaan tämmöisten asianhaarain vallitessa, niin voisi otaksua, että olisimme tulleet pelastetuiksi, jos olisi sana sanottu. Sitäpaitsi on meidän vaikea saada teitä uskomaan sanojamme; sillä jos me olisimme outoja toisillemme, niin voisimme tuoda esiin todistuksia puolustukseksemme; mutta nyt on meidän puhuminen teille, jotka tunnette kaikki seikat. Me emme pelkää, että syytätte meitä siitä, että meidän ansiomme olisivat teidän ansioitanne vähemmät, vaan että te olette kutsuneet meidät kuuntelemaan muitten mieliksi jo langetettua tuomiota."
"Kuitenkin tahdomme osottaa käytöksemme Teebalaisia kohtaan ja muistuttamalla, mitä hyvää olemme tehneet teille muille Helleeneille, koettaa taivuttaa teidän mieltänne."
"Tuohon lyhyeen kysymykseen, olemmeko me tehneet hyvää tässä sodassa Lakedaimonilaisille ja heidän liittolaisillensa, vastaamme me, että te, jos pysytte vihollisina, ette ole kärsineet mitään vääryyttä, jos teitä ei ole kohdeltu ystävällisesti. Mutta jos katsotte itsenne ystäviksi, niin olette te itse ennemmin tehneet väärin ryhtymällä sotaan meitä vastaan. Rauhan kestäessä sekä taistelussa Meedialaisia vastaan olemme me esiintyneet kunnon miehinä; sillä emme ole ensimmäisinä rikkoneet rauhaa, ja taistelussa Hellaan vapauden puolesta olimme me ainoat Boiootialaiset. Ja vaikka olemme mannermaalaisia, taistelimme me Artemisionin meritappelussa, ja taistelussa omassa maassamme avustimme me teitä ja Pausaniasta, kuten me myöskin olemme voimiemme mukaan ottaneet osaa kaikkiin senaikuisiin taisteluihin, joihin Helleenit joutuivat. Ja kun suuri pelko valtasi Spartan, maanjäristyksen jälestä kapinoitsevien Heilootain Itoomee-vuorelle asettumisen johdosta, lähetimme me teille avuksi kolmannen osan sotajoukostamme. Tätä teidän, Lakedaimonilaisten, ei pitäisi unhoittaa."
"Tämmöisinä kehumme me muinoin esiintyneemme tärkeimmissä tapauksissa, vihollisiksi vasta myöhemmin jouduimme, johon te olette syypäät. Sillä kun me, Teebalaisten hyökätessä meidän kimppuumme, pyysimme päästä teidän liittoonne, niin te ette ottaneet meitä vastaan, vaan käskitte meidän kääntyä Ateenalaisten puoleen, koska olivat lähimpinä, jotavastoin sanoitte itse olevanne liian etäällä. Sodan kestäessä te ette ole kärsineet, ettekä tule kärsimään mitään pahaa meidän puoleltamme. Jos me emme teidän käskystänne ole tahtoneet luopua Ateenalaisista, niin emme ole tehneet väärin. Sillä nämät avustivat meitä Teebalaisia vastaan, kun te meidät hylkäsitte, eikä olisi ollut kaunista luopua heistä, semminkin kun he olivat osottaneet ystävyyttä meille ja pyynnöstämme ottaneet meidät liittolaisikseen, vaan oikein oli alttiisti noudattaa heidän käskyjänsä. Jos se, mitä kumpikin teistä määrää liittolaisensa tekemään, ei ole kunnon tekoa, niin eivät käskyn noudattajat siitä vastaa, vaan ne, jotka saattavat heidät väärin tekemään."
"Teebalaiset ovat monasti muutenkin meitä loukanneet, ja heidän viimeisen vääryytensä te tunnette, jonka tähden me olemme tässä pulassa. Sillä kun he rauhan kestäessä ja vieläpä kuukausjuhlana valloittivat kaupunkimme, olemme me luonnollisesti heille tämän kostaneet kaikkien ihmisten oikeaksi tunnustamaa lakia seuraten, jonka mukaan on oikeus torjua päältään hyökkäävä vihollinen, eikä ole oikein, että me heidän tähtensä tulemme kärsimään. Jos te katsotte oikeaksi sen, mikä teille tällä hetkellä on hyödyllistä ja Teebalaisten vihamielisyyttä tyydyttävää, niin ette näytä olevanne puolueettomia tuomareita, vaan enemmän pitävänne silmällä omaa etuanne. Joskin he nyt näkyvät olevan hyödyllisiä, niin olimme me ja muut Helleenit teille paljoa hyödyllisemmät silloin, kun olitte suurimmassa vaarassa. Nyt te uhkaatte meitä; mutta siihen aikaan, jolloin barbari koetti tehdä meidät kaikki orjiksi, olivat nuo hänen puolellansa. Oikeudenmukaista on panna meidän nykyinen hairahduksemme, jos se on hairahdus, vastapainoksi silloiselle alttiudellemme, ja silloin kyllä huomaatte alttiutemme paljoa suuremmaksi, kuin hairahduksemme, ja varsinkin semmoiseen aikaan, jolloin oli harvinaista, että joku Helleeni kunnollaan vastusti Kserkseen sotavoimia, ja jolloin niitä suuresti kiitettiin, jotka eivät barbarin hyökätessä maahan katsoneet omaa etuansa, vaan mieluummin vaaroja kestäen tavottelivat yhteistä hyvää. Me, joita näiden joukossa kunnioitettiin ensimmäisinä, saamme nyt pelätä, että joudumme perikatoon näiden samojen avujen tähden, koska oikeudenmukaisesti olemme liittoutuneet Ateenalaisiin mieluummin, kuin voitonpyynnöstä teihin. Kumminkin täytyy pitää samaa mielipidettä samoista asioista, eikä saa pitää edullisena muuta kuin, että teillekin nykyhetkenä on etuisaa olla vakaasti kiitollisia uskollisille liittolaisillenne."
"Muistakaa, että useimmat Helleenit pitävät teitä kunnollisuuden esikuvina. Jos te kohtuuttomasti päätätte meistä, niin varokaa, ettei teitä, ylistettyjä miehiä, moitita nuhteettomien miesten kohtuuttomasta tuomitsemisesta sekä siitä, että yhteisiin pyhäkköihin ripustatte meiltä, Hellaan hyväntekijöiltä, otetuita saaliita. Sillä tämä teidän, kunnon miesten, nuhteettomista miehistä langettama tuomio ei tule olemaan salassa. Hirmuiselta tuntuu, että Lakedaimonilaiset hävittäisivät Plataian, ja että Teebalaisten mieliksi koko Helleenikunnasta pyhitte pois sen kaupungin, jonka nimen sen urhollisuuden tähden esi-isänne piirsivät Delfoin kolmijalkaan. Siihen määrin onnettomiksi olemme nyt joutuneet, me, jotka Meedialaisten voittaessa jouduimme perikatoon, että nyt teidän, muinaisten parasten ystäviemme, kautta joudumme Teebalaisten valtaan, ja että olemme joutuneet äärimmäisen vaaran alaisiksi, nimittäin että me, jos emme olisi antautuneet, olisimme kuolleet nälkään, tahi nyt tuomitaan kuolemaan. Ja me Plataialaiset, jotka voimiemme mukaan olemme harrastaneet Helleenien parasta, työnnetään hyljättyinä ja avustamattomina pois kaikkien Helleenien yhteydestä. Eikä yksikään entisistä liittolaisistamme meitä auta, ettekä edes tekään, Lakedaimonilaiset, ainoa toivomme, näy olevan luotettavia."
"Me rukoilemme teitä yhteisten suojelusjumalien nimessä ja Hellaan hyväksi osotetun kuntomme takia taipumaan ja muuttamaan ajatuksenne, jos Teebalaiset teitä ovat yllyttäneet johonkin julmaan tekoon, sekä pyytämään heiltä vastalahjaksi, ettei niitä surmata, joita on kohtuutonta surmata, että saisitte sopivan kiitollisuuden ettekä häpeää, ja jottette toimien toisten mieliksi häpäisisi itseänne. Pian käy ruumiimme tuhoaminen, mutta vaikea on poistaa siitä johtuva häpeä. Sillä meitä te ette tule rankaisemaan oikeudenmukaisesti vihollisina, vaan sotimaan pakotettuina ystävinä. Jos te siis suojelette henkeämme, tuomitsette te oikein, muistaen että vapaaehtoisesti olemme antautuneet teille ja rukoilevina kätemme ojentaen, ja Helleeneillähän on laki, ettei sellaisia saa tappaa, sekä huomaten, että aina olemme olleet teidän hyväntekijöitänne. Heittäkää silmäys Meedialaisten surmaamien ja meidän alueellamme haudatuiden esi-isienne lepopaikkoihin, joita me vuosittain kunnioitamme juhlapuvussa kansanjuhlilla ja muillakin menoilla. Näille me uhraamme esikon kaikista maamme tuotteista, ystävinä ystävällisestä maasta, sotatovereina entisille sotatovereillemme. Aivan päinvastoin tulette tekemään, jos te julistatte väärän tuomion. Sillä Pausanias luuli hautaavansa isänne ystävälliseen maahan ja ystävällisten miesten keskuuteen, se on teidän muistettava. Mutta jos te meidät surmaatte ja teette Plataian Teebalaiseksi maaksi, mitä muuta te teette, kuin jätätte viholliseen maahan ja murhaajien keskuuteen isänne ja sukulaisenne, niitä kunnioituksia vaille, joita he nyt nauttivat? Lisäksi saatatte orjuuteen sen maan, jossa Helleenit vapautuivat, ja riistätte paljaiksi niiden jumalien pyhäköt, joita rukoillen he voittivat Meedialaiset, ja riistätte isiltä perityt uhrit niiden perustajilta ja järjestäjiltä."