"Ettemme toimineet vihamielisesti, todistaa se, ettemme ketään loukanneet. Me ilmotimme, että sen, joka halusi kannattaa kaikkien Boiootialaisten isiltä perittyä hallitusmuotoa, tulisi liittyä meihin. Ensin myönnyittekin ja teitte liiton; mutta myöhemmin, kun huomasitte meidän olevan harvalukuisia, ette suinkaan esiintyneet yhtä sävyisästi kuin me, jos kohtakin mielestänne olimme toimineet kohtuuttomasti, kun ilman kansan suostumusta olimme tunkeuneet kaupunkiinne. Sillä te ryhdyitte heti väkivaltaisuuksiin ja ahdistitte meitä vasten sopimusta, koettamattakaan kehottaa meitä poistumaan kaupungista. Emme teitä syytä niiden johdosta, joita surmasitte taistelussa, sillä he kaatuivat jonkinlaisen lain mukaisesti; mutta mitä niihin tulee, jotka ojensivat kätensä teidän puoleenne, ja jotka te, otettuanne heidät vangeiksi, meille lupasitte jättää eloon, vaan jotka te kumminkin vasten lakia surmasitte, miten te ette ole siinä tehneet jotakin hirmuista? Ja vaikka te vähässä ajassa olette tehneet kolme vääryyttä: sovinnon rikkomisen, senjälkeen miesten surmaamisen sekä sen valheellisen lupauksen heidän suhteensa, ettette heitä tappaisi, jos emme hävittäisi peltojanne, niin kuitenkin väitätte meidän toimineen laittomasti, vaan ette pidä itseänne velvollisina antamaan meille mitään hyvitystä. Ei suinkaan! Niin! jos vaan nämät tuomitsevat oikein, niin tulette te kaikesta tästä kärsimään rangaistuksen."
"Lakedaimonin miehet! Kaiken tämän olemme me lausuneet sekä meidän että teidän tähden, jotta teille kävisi selväksi, että te oikeudenmukaisesti tuomitsette noille rangaistuksen, ja jotta me ymmärtäisimme, että vielä suuremmalla oikeudella kostamme heille, sekä jottette heltyisi heidän entisistä avuistansa, jos heillä joitakuita olisikin ollut, jotka kyllä ovat luettavat vääryyttä kärsivien hyväksi, mutta vääryyden tekijöille kaksinkertaisen rangaistuksen syyksi, koska nämät eivät ole toimineet luontonsa mukaisesti. Älköön heille myöskään olko apua valituksista, joilla he vetoavat isienne hautoihin ja turvattomuuteensa. Sillä me olemme kärsineet paljoa hirmuisemmin, kun nuo meiltä surmasivat kukoistavan nuorisomme, joiden isät osaksi kaatuivat Korooneian tappelussa, saattaen Boiootian puolellemme, osaksi orvoiksi jääneinä istuvat autioissa taloissansa, rukoillen teiltä paljoa oikeutetumpaa rangaistusta noille. Sillä syyttä kärsivät ihmiset ansaitsevat sääliä, mutta tyytyväisyyttä herättää niiden rankaiseminen, jotka ovat sen ansainneet, kuten nuo. Nykyiseen turvattomuuteensa ovat he itse syypäät, sillä he ovat itse tahallaan työntäneet luotaan paremmat liittolaiset. He ovat tehneet väärin, ennenkuin mitään meidän puoleltamme olivat kärsineet, ja noudattaen enemmän vihaansa kuin oikeutta, jonka takia he nyt tulevat kärsimään rangaistuksen, joka kuitenkaan ei vastaa heidän rikoksiansa. He tulevat kärsimään laillisen rangaistuksen, koska he ovat suostuneet jättämään itsensä tuomittaviksenne eivätkä suinkaan armoa rukoilevina antautuneet teille. Suojelkaa siis, Lakedaimonin miehet, näiden polkemaa Helleenien lakia, ja osottakaa meille, vääryyttä kärsineille, oikeutettua kiitollisuutta alttiudestamme, älkääkä työntäkö meitä noitten puheitten takia luotanne, vaan opettakaa Helleeneille, että heidän ei tule sanoissa vaan teoissa kilpailla, joita jälkimmäisiä, jos ovat kelvollisia, jo lyhyt puhe riittää ilmottamaan, jotavastoin vääryyttä tekevien kauniilla sanoilla koristetut puheet ovat pelkkiä verukkeita. Jospa päälliköt, kuten te nyt, aina lyhyesti päättäisivät kaikkien asiat, niin vähemmän koetettaisiin kauniilla sanoilla koristella vääryyttä."
Tähän suuntaan puhuivat Teebalaiset. Lakedaimonilaiset tuomarit katsoivat oikeaksi kysymyksen, olivatko Plataialaiset sodan kestäessä osottaneet heille mitään hyvää, koska he jo ennen olivat kehottaneet Plataialaisia pysymään rauhassa vanhojen sopimusten mukaan, jotka Pausanias oli saanut aikaan Meedialaisen sodan jälkeen, ja koska eivät olleet myöntyneet Lakedaimonilaisten ennen piiritystä tekemään ehdotukseen, että näiden sopimusten mukaan pysyisivät puolueettomina. Sentähden he Lakedaimonilaisten mielestä eivät kuuluneet liittoon, ja olivat loukanneet heitä, jonkatakia he yksitellen kysyivät jokaiselta, oliko hän sodan kuluessa osottanut heille mitään hyvää; ja kun se, jolta kysyttiin, antoi kieltävän vastauksen, vietiin hän syrjään, ja täten surmattiin kaikki poikkeuksetta. Näin surmasivat he lähes 200 Plataialaista ja 25 Ateenalaista, jotka olivat piiritettyjen joukossa; naiset tekivät he orjiksi. Kaupungin antoivat Teebalaiset vuoden ajaksi asuttavaksi kapinan kautta karkotetuille Megaralaisille, ja puolellansa oleville Plataialaisille, jotka vielä olivat elossa. Myöhemmin hävittivät he sen perustuksia myöten ja rakensivat Heereen pyhäkön läheisyyteen 200 jalkaa pitkän vieraskodin, jossa kaikille puolin ympäriinsä oli huoneita sekä ylhäällä että alhaalla. Tähän rakennukseen käyttivät he Plataialaisten kattoja ja ovia; ja mitä vaan löytyi kaupungista kuparisia tahi rautaisia huonekaluja, niistä he tekivät Heereelle pyhitettyjä vuoteita. He rakensivat niin ikään tälle jumalattarelle kivestä 100 jalkaa pitkän pyhäkön. Maan he julistivat yhteiseksi omaisuudeksi ja antoivat sen vuokralle kymmeneksi vuodeksi, ja sen viljelijät olivat Teebalaisia. Varmaankin osottivat Lakedaimonilaiset tämmöistä nurjamielisyyttä Plataialaisia kohtaan yksinomaan Teebalaisten takia, koska arvelivat näistä heillä itsellään olevan hyötyä. Tämä oli Plataian loppu 93:lla vuodella siitä, kuin olivat ruvenneet Ateenalaisten liittolaisiksi.
Ne 40 Peloponneesolaista laivaa, jotka olivat purjehtineet Lesbolaisten avuksi, saapuivat, kun aavan meren yli pakenivat Ateenalaisten laivojen takaa-ajamina, Kreetan edustalla kestäneen myrskyn hajoittamina vihdoin Peloponneesokseen. Kylleeneessä tapasivat he 13 Leukalaista ja Amprakialaista laivaa Telliksen pojan Brasidaan johdolla, joka oli saapunut sinne Alkidaan neuvonantajaksi. Sillä Lakedaimonilaiset tahtoivat, kun eivät saaneet Lesbosta haltuunsa, suuremmalla laivastolla purjehtia kapinalliseen Kerkyyraan, jotta ennättäisivät sinne, ennenkuin Ateenalaiset, joilla Naupaktoksen edustalla oli ainoastansa 12 laivaa, ehtisivät saada apua Ateenasta. Tähän yritykseen valmistautuivat Brasidas ja Alkidas.
Kerkyyrassa syntyi kapina, kun Korintolaisten Epidamoksen tappelussa ottamat vangit vapautettiin ja palasivat kotiaan. Nämät väittivät päässeensä vapaiksi kestiystävien takaamasta 800 talentin suuruisesta summasta, mutta itse asiassa lupaamalla toimittaa Kerkyyran Korintolaisten valtaan. Vapautetut kävivät jokaisen kansalaisen puheilla, saadakseen kaupungin luopumaan Ateenalaisista. Kun sekä Ateenasta että Korintosta saapui laiva, kumpikin tuoden lähettilään, ja kun sen johdosta neuvoteltiin, niin päättivät Kerkyyralaiset pysyä Ateenalaisten liittolaisina, kuten ennemmin, mutta myöskin olla Peloponneesolaisten ystäviä. Kerkyyrassa löytyi mies nimeltään Peitias, Ateenalaisten kestiystävä ja kansanpuolueen johtaja. Tämän vaativat ennenmainitut miehet oikeuteen, syyttäen häntä, että hän muka koetti saattaa Kerkyyran Ateenalaisten valtaan. Julistettuna syyttömäksi, syytti hän puolestaan syyttäjiänsä siitä, että olivat taittaneet rypälepaaluja Zeyksen ja Alkinooksen pyhästä lehdosta. Sakko jokaisesta paalusta oli stateeri. Kun heitä tästä sakotettiin, istuutuivat he rukoilevina pyhäkön eteen sakon suuruuden tähden, pyytäen saada suorittaa sakon useimmissa erissä. Mutta Peitias, joka sattui istumaan neuvostossa, sai aikaan, että päätettiin antaa lain määräyksen mennä täytäntöön. Kun ei suostuttu tuomittujen pyyntöön, ja koska nämät ymmärsivät, että Peitias, niin kauan kuin hän istuu neuvostossa, yllyttäisi kansaa pitämään vihollisina ja ystävinä samoja kuin Ateenalaiset, niin he yksissä tuumin tikareilla varustettuina tunkeutuivat äkkiä neuvostoon ja surmasivat Peitiaan sekä muutamia muita neuvosmiehistä ja yksityisiä noin 60 miestä. Vähäinen joukko Peitiaan puoluelaisia pakeni Ateenalaiselle laivalle, joka vielä oli satamassa.
Tämän tehtyään kutsuivat he Kerkyyralaiset kokoon ja lausuivat, että tämä oli etuisinta, ja että täten vähemmän oli pelättävä Ateenalaisten ikeen alle joutumista. Siitä lähtien elettäisiin rauhassa, eikä otettaisi vastaan kumpastakaan, jos tulisivat useammalla kuin yhdellä laivalla. Jos tulisivat useammalla, katsottaisiin heitä vihollisiksi. Näin he puhuivat ja pakottivat kansan hyväksymään heidän mielipiteensä. He lähettivät myös sanansaattajia Ateenaan ilmottamaan tapahtumien hyödyllisyydestä ja estämään sinne paenneita ryhtymästä mihinkään sopimattomiin vehkeisiin, jottei uutta mullistusta tapahtuisi.
Lähettiläiden saavuttua, vangitsivat Ateenalaiset heidät ja heidän puoluelaisensa kapinoitsijoina ja veivät heidät Aiginaan. Sillä välin hyökkäsivät Kerkyyran vallanpitäjät Korintolaisen kolmisoution ja Lakedaimonilaisten lähettiläiden saavuttua kansanpuolueen kimppuun ja voittivat tämän tappelussa. Yön tultua pakenivat kansanpuoluelaiset linnaan ja kaupungin korkeimpiin osiin ja asettuivat sinne yhteen, valloittaen niinikään Hyllaikon sataman. Vallanpitäjät puolestaan valloittivat torin, jonka ympärillä useimmat heistä asuivat, sekä sen läheisyydessä mannermaahan päin olevan sataman.
Seuraavana päivänä oteltiin hiukkasen, ja molemmat puolueet lähettivät maaseudulle kehotuksen orjille tulemaan heidän avuksensa, luvaten heille vapauden. Suurin osa orjista liittyi kansaan, mutta toiset saivat mannermaalta avukseen 800 soturia.
Päivän kuluttua syntyi jälleen tappelu, jossa kansanpuolue sekä paikkojen lujuuden että joukkojensa paljouden kautta pääsi voitolle. Naisetkin taistelivat miesten rinnalla suurella rohkeudella, heittäen tiiliä rakennusten katoilta ja kestäen miehuullisesti sotamelskeen. Kun ylimykset myöhään illalla joutuivat tappiolle, niin he, koska pelkäsivät, että kansa heidät surmaisi, valloitettuansa laivaveistämön ensi rynnäkössä, sytyttivät torin ympärillä olevat asunnot ja vuokratalot palamaan, säästämättä omia rakennuksiaan enemmän kuin muidenkaan, jotta tie sinne olisi suljettu. Tässä tilaisuudessa paloi paljo tavaroita, ja itse kaupunkikin oli vaarassa palaa kokonaan, jos vaan liekille suotuisa tuuli olisi johtanut sen kaupunkiin päin. Silloin lakkasi tappelu molemmin puolin ja pysyttiin rauhassa varuillaan. Kansan jouduttua voitolle, poistui Korintolainen laiva kaikessa hiljaisuudessa, ja useimmat apusotureista lähtivät salaa yli mannermaalle.
Seuraavana päivänä saapui heille avuksi Naupaktoksesta Ateenalaisten päällikkö, Diitrefeen poika Nikostratos, 12 laivalla ja 500 Messeenialaisella raskasaseisella. Hän sai sovinnon aikaan ja keskinäisen sopimuksen, että kymmenen syyllisintä miestä tuomittaisiin, jotka heti pakenivat, mutta että muut jäisivät asuntoihinsa, sovittuansa keskenään sekä Ateenalaisten kanssa, että heillä olisi yhteiset viholliset ja ystävät.