Saatuansa tämän aikaan, aikoi Nikostratos purjehtia pois, mutta kansanpuolueen johtajat kehottivat häntä jättämään heille viisi laivoistaan, jotta vastapuoluelaiset paremmin pysyisivät alallaan, luvaten miehittää ja lähettää hänen mukanaan yhtä monta omaa laivaansa. Hän suostuikin heidän pyyntöönsä, ja vastapuolueen miehiä määrättiin miehittämään näitä laivoja. Mutta koska nämät pelkäsivät, että heidät vietäisiin Ateenaan, pakenivat he Dioskuurien pyhäkköön. Nikostratos kehotti heitä tulemaan ulos sieltä ja koetti rohkaista heidän mieltänsä. Mutta kun tämä ei hänelle onnistunut, niin tarttui kansa aseisiin, väittäen näillä olevan pahaa mielessään, kun epäluulosta eivät uskaltaneet astua laivoihin. Kansa ryösti aseet heidän taloistaan ja olisipa surmannut muutamia heistä, jotka se tapasi, ellei Nikostratos olisi heitä tästä estänyt. Nähdessänsä tämän, istuutuivat ylimykset, luvultaan noin 400, Heereen temppeliin, apua rukoillen. Mutta koska kansa pelkäsi, että he ryhtyisivät levottomuuksiin, niin kehotti se heitä lähtemään pyhäköstä ja vei heidät Heereen pyhäkön edessä sijaitsevaan saareen, johon heille toimitettiin ravintoa.
Tällä kannalla oli kapina, kun neljäntenä tahi viidentenä päivänä miesten siirtämisen jälkeen saarelle saapuivat ne 50 Peloponneesolaista laivaa, jotka, purjehdittuansa Jooniasta, olivat olleet ankkuroittuina Kylleeneessä. Näitä johti heidän entinen päällikkönsä Alkidas, jota paitsi myöskin Brasidas hänen neuvonantajanansa seurasi laivastolla. Ankkuroittuansa Sybota nimiseen mannermaan satamaan, purjehtivat he aamulla Kerkyyraan.
Pelästyneinä sekä kaupungissa vallitsevien olojen että vihollisen laivaston tulon johdosta, varustivat Kerkyyralaiset, suuren sekasorron vallitessa, 60 laivaa ja lähettivät niitä sen mukaan, kuin ne valmistuivat, vihollisia vastaan, vaikka Ateenalaiset kehottivat heitä antamaan heidän ensin purjehtia ja sitten seuraamaan kaikilla laivoillansa. Kun laivat nyt hajallaan hyökkäsivät vihollista vastaan, niin kaksi heti karkasi vihollisten puolelle ja toimissa vallitsi täysi riita ja sekasorto. Huomatessaan tämän, asettuivat Peloponneesolaiset 20 laivalla Kerkyyralaisia laivoja vastaan ja muilla laivoillaan sitävastoin Ateenalaisten 20 alusta vastaan, joiden joukossa olivat myöskin nuo kaksi laivaa Salaminia ja Paralos.
Hyökätessään järjestyksettä ja harvoilla laivoilla, kärsivät Kerkyyralaiset puolestaan suuresti; mutta koska Ateenalaiset pelkäsivät vihollisten paljoutta ja saartoa, niin he eivät hyökänneet vihollisten heitä vastaan seisovan keskustan kimppuun, vaan ryntäsivät siipiä ahdistamaan ja upottivat yhden laivan. Kun viholliset sitten muodostivat ympyrän, soutivat he näiden ympäri ja koettivat saattaa heidät epäjärjestykseen. Kun Kerkyyralaisia vastaan asetetut viholliset huomasivat tämän, niin pelkäsivät he, että kävisi kuten Naupaktoksen tappelussa, ja kiiruhtivat apuun. Laivat tekivät nyt yhteisen hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan. Viimeksimainitut peräytyivät, koettaen mahdollisuuden mukaan antaa Kerkyyralaisille tilaisuuden edeltäpäin päästä pakoon, jotavastoin he itse pakenivat hitaasti, yhä taistellen. Tappelu jatkui aina auringonlaskuun saakka.
Koska Kerkyyralaiset pelkäsivät, että vihollinen voittajana purjehtisi heidän kaupunkiinsa tahi veisi vangit saarelta tahi ryhtyisi joihinkin muihin vahingollisiin puuhiin, veivät he saarella säilytetyt miehet Heereen pyhäkköön takaisin ja vartioivat tarkoin kaupunkia. Viholliset eivät kuitenkaan, vaikka olivat päässeet voitolle meritaistelussa, uskaltaneet purjehtia kaupunkia vastaan, vaan poistuivat vieden mukanaan Kerkyyralaisilta valloitetut 13 laivaa lähtöpaikkaansa mannermaalle. Eivätkä he liioin seuraavanakaan päivänä purjehtineet kaupunkia vastaan, vaikka sen asukkaat olivat suuressa jännityksessä ja pelossa, ja vaikka Brasidas, kuten sanotaan, tähän oli kehottanut Alkidasta, kun hänellä ei ollut yhtä suurta päätösvaltaa. He astuivat maihin Leykimmeen niemelle ja hävittivät sen seudun viljamaita.
Koska Kerkyyran kansanpuolue oli peloissaan, että vihollinen tekisi hyökkäyksen mereltä, ryhdyttiin keskusteluihin yllämainittujen apua rukoilevien ja muitten kanssa, miten kaupunki olisi pelastettavissa. He saivatkin muutamia näistä astumaan laivoihin, joita he kuitenkin peläten hyökkäystä olivat miehittäneet 30. Hävitettyänsä seutuja keskipäivään saakka, purjehtivat Peloponneesolaiset pois. Yöllä ilmotettiin tulimerkeillä, että 60 Ateenalaista laivaa oli tulossa, purjehtien Leukaasta. Nämät olivat Ateenalaiset Tukleen pojan Eyrymedoonin johdolla lähettäneet, saatuansa tiedon kapinasta ja Alkidaan aikomuksesta laivoilla hyökätä Kerkyyraan.
Heti yön tultua lähtivät Peloponneesolaiset kiiruumman kautta paluumatkalle pitkin rannikkoa, veivät laivansa Leukaan niemen yli, jottei heitä purjehtiessaan saaren ympäri huomattaisi, ja saapuivat siten kotia. Mutta kun Kerkyyralaiset saivat tiedon Ateenalaisten laivojen tulosta ja vihollisten laivojen lähdöstä, laskivat he siihen asti ulkopuolella kaupunkia olleet Messeeneeläiset kaupunkiin ja käskivät miehitettyjen laivainsa purjehtia toiselle puolelle kaupunkia Hyllaikos-satamaan. Tällä matkalla tappoivat he kaikki vihamiehensä, jotka he saivat käsiinsä. Ne, jotka he saivat astumaan laivoihin, surmasivat he heittämällä heidät mereen. Niinikään houkuttelivat he, tultuaan Heereen pyhäkön edustalle, noin 50 armoa rukoilevista miehistä astumaan laivoihin, luvaten tuomita heitä oikeudenmukaisesti, ja tuomitsivat heidät kaikki kuolemaan. Mutta useimmat armoa anojista eivät luottaneet lupauksiin, vaan kun näkivät, mitä tapahtui, surmasivat he itse pyhäkössä toisiaan. Toiset hirttivät itsensä puihin, toiset tappoivat itsensä, miten voivat. Seitsemän päivää perätysten siitä, kuin Erymedoon 60 laivallaan oli saapunut, surmasivat Kerkyyralaiset niitä kansalaisiansa, joita he pitivät vihollisinaan, syyttäen heitä kansanvallan kukistamisen yrityksestä. Jotkut tappoivat myöskin mieskohtaisia vihamiehiään, jotkut velkojiaan. Täällä näki kaikenlaisia kuoleman lajeja, ja, kuten on tavallista tämmöisissä tapauksissa, ei voi mielessään kuvitella kaikkea, mitä täällä tapahtui. Isä tappoi poikansa, rukoilevat riistettiin pyhäköistä ja tapettiin niiden läheisyydessä. Jotkut muurattiin Dionysoksen pyhäkköön ja kuolivat siten.
Näin raakamaisesti raivosi puoluetaistelu, ja se näytti vielä hirmuisemmalta, koska se oli ensimmäinen laatuaan. Niin sanoakseni koko Hellaassa syntyi levottomuuksia, koska kansan johtomiehet ja ylimykset olivat eri mieltä, edelliset kun tahtoivat kutsua apuun Ateenalaisia, jälkimmäiset taas Lakedaimonilaisia. Rauhan kestäessä ei ollut syytä kutsua kumpaakaan; mutta sodan sytyttyä oli kumpaisenkin puolueen johtomiehillä vallan helppo hankkia vihamiehensä vahingoksi ja oman itsensä eduksi liittolaisia niille, jotka halusivat saada aikaan levottomuuksia. Riitaisuuksien vallitessa kohtasivat kaupunkeja monet onnettomuudet, jotka tapahtuivat ja aina tulevat tapahtumaan, niin kauan kuin ihmisluonto on samanlainen, jos kohtakin nämät ovat milloin ankarammat milloin lieveämmät ja eritapaisia, aina sen mukaan miten asianhaarat muuttuvat. Rauhan kestäessä ja asiain ollessa hyvällä kannalla vallitsevat sekä valtioissa että yksityisillä paremmat ajatukset, koska heitä ei vaivaa mikään kova hätä. Mutta sota, joka tekee jokapäiväisen toimeentulomme vaikeaksi, on kovakourainen opettaja, joka kiihottaa joukon himoja aina olojen mukaan.
Kaupungeissa vallitsivat puolueriidat, ja joskin jotkut vasta myöhemmin joutuivat tähän onnettomuuteen, niin saivat nämät kärsiä sitä suurempaa sekasortoa, sen kautta että muissa kaupungeissa tapahtuneista epäjärjestyksistä opitun lisäksi keksittiin uusia vehkeitä ja hirmuisempia keinoja koston tyydyttämiseen. Mielivaltaisesti muutettiin sanojenkin merkitys. Järjetöntä uhkarohkeutta pidettiin ystävyyden hyväksi alttiiksi panevana uljuutena. Varovaisuutta kutsuttiin kauniilla nimellä verhotuksi pelkuruudeksi, järkevyyttä ja kohtuutta arkuuden verhoksi, ja viisasta esiintymistä velttoudeksi. Mieletöntä kiivautta pidettiin miehuuden merkkinä, varovaisuudeksi sanottiin väijymistä ja sitä kaunisteltiin uhkaavan vaaran torjumisen välttämättömyydellä. Luotettava oli se, joka jyrkästi purki vihansa, mutta epäiltävä häntä vastustava. Jos väijyjä onnistui, niin pidettiin häntä nerokkaana, mutta sitä, joka teki tyhjäksi väijytykset, vielä nerokkaampana. Se, joka koetti päästä sekaantumasta vehkeisiin, oli puolueensa petturi ja vastustajiansa pelkäävä. Sanalla sanoen: joka ennen muita ennätti tehdä pahaa, sitä kiitettiin, kuten myöskin sitä, joka pahaan taipumatonta siihen yllytti. Sukulaisuus pidettiin vähemmässä arvossa, kuin johonkin puolueeseen kuuluminen, koska puoluelaiset olivat taipuvaisempia uhkarohkeuteen, kuin sukulaiset. Sillä näitä yhdistyksiä ei suinkaan perustettu, jotta edistyttäisiin lakien suojassa, vaan päinvastoin kurjasta voitonhimosta vasten lakeja. Keskinäisiä lupauksia ei enää vahvistettu jumalien nimessä, vaan rikoksen osallisuudella. Vastustajien kauniit lupaukset, jos vaan vastustajat olivat voimakkaita, otettiin vastaan tarkoin silmällä pitäen heidän toimiaan, mutta ei suinkaan luottamuksella. Katsottiin enemmän jonkun loukkauksen kostamista, kuin sitä, oliko ylipäätään tultu loukatuksi. Jos hetken hädässä vannottiin toisilleen sovinnon vala, niin tämä ei kestänyt kauvemmin, kuin siksi, kunnes toisaalla saatiin suuremmat edut. Mutta kun vaan oli tilaisuus vahingoittaa vastustajaansa yllätyksellä, ja jos vain huomasi hänen olevan puolustuksetta, niin koetettiin mieluummin ahdistaa häntä salavehkeillä, kuin suoraan. Otettiin huomioon sekä itsensä suojeleminen että myöskin se seikka, että petoksen avulla voitolle päässyt saavutti kekseliään maineen. Sillä useimmat ihmiset tahtovat mieluummin käydä häijyistä ja sukkeloista kuin hyvistä ja typeristä, niin että häpeävät jälkimmäistä, mutta kerskaavat edellistä. Syy kaikkeen tähän oli vallanhimo, joka johtuu voitonhalusta ja kunnianhimosta, jonka viimeksimainitun synnyttämiä ovat kilpailu ja eripuraisuus. Sillä ne, jotka valtiossa ovat johtaneet puolueita, ovat saavuttaneet tämän aseman kauniin nimen varjolla, toiset ilmottamalla, että he kunnioittavat tasa-arvoista kansanhallitusta, toiset taas järkevää ylimysvaltaa. Kun he sanojensa mukaan muka ovat toimineet yleishyvän eduksi, ovat he tehneet sen yksinomaan omaksi hyödyksensä, koettaen kaikin keinoin saada voiton toisiltansa, ja tässä tarkotuksessa ryhtyneet uhkarohkeihin yrityksiin. He ovat harjottaneet rajatonta kostoa, joka ei suinkaan ole sopusoinnussa oikeuden ja yleishyödyn kanssa, ja määränneet kostonsa toisen, tahi toisen puolueen mieltä myöten. He ovat olleet valmiit hetkellisen riidanhalunsa ohjaamina joko väärän äänestämisen kautta tahi julkisen väkivallan avulla pyrkimään tarkoituksensa perille. Senpätähden ei kumpikaan luullut tarvitsevansa toimia jumalien sääntöjen mukaan, vaan kiitoksen ja kunnian saavuttivat ne, jotka kauniiden sanojen varjossa taisivat jotakin ilkeätä saada aikaan. Niitä sitävastoin, jotka eivät kuuluneet kumpaiseenkaan puolueeseen, ahdistettiin ja surmattiin, joko sentähden, etteivät suostuneet avustamaan riitaisuuksissa, tahi kateudesta, että he elivät rauhassa.
Täten syntyi Helleeneissä näitten sisällisten levottomuuksien kautta kaikenlaista tapojen turmelusta. Suoruus, joka on jalouden merkki, joutui naurunalaiseksi ja katosi, mutta luulevaisuutta toisiansa kohtaan pidettiin suuressa arvossa. Sillä ei mitään löytynyt, johon olisi voinut luottaa, ei sitovaa sanaa eikä niin pelättävää valaa. Koska siis enemmin luotettiin pilventakaisiin toiveisiin, kuin varmaan todellisuuteen, niin koetti jokainen väistää vaaroja enemmän, kuin luottaa toiseen. Ylipäätään olivat vähemmän lahjakkaat enemmän suosiossa; sillä koska he pelkäsivät omaa heikkouttansa ja vastustajiensa terävämielisyyttä, sekä, jouduttuansa keskustelussa alakynteen, huomaamatta kietousivat vastustajiensa pauloihin, niin he rohkeasti ryhtyivät toimiin. Toiset taas, jotka eivät ensinkään välittäneet mistään, koska eivät luulleet väkisten tarvitsevansa hankkia, mitä keskustelemalla oli saatavissa, joutuivat juuri varomattomuutensa kautta turmioon.