"Kun sinä, Klearidas, näet minun jo hyökkäävän ja vastustajien todennäköisesti joutuneen pelon alaisiksi, niin aukaise sinä portit ja vie mitä kiiruimmin miehesi, sekä Amfipolilaiset että muut liittolaiset, äkkiarvaamatta taisteluun. Arvatenkin he siten enin pelästyvät; sillä odottamaton hyökkäys tappelun kestäessä on vihollisille turmiollisempi, kuin itse alotettu taistelu. Ja ole sinä itse kunnon mies, kuten sinun Spartiatina tulee oleman."
"Ja te liittolaiset! Seuratkaa johtajaanne miehuullisesti, käsittäen, että sotilaan tulee oleman innokas, kunnianhimoinen ja kuuliainen johtajille. Tämä päivä on tuottava teille, jos olette urhoollisia, vapauden ja Lakedaimonilaisten liittolaisten nimen, tahi tekee se teidät Ateenalaisten alamaisiksi, jos teidän onnistuu välttää orjuutta ja kuolemaa, ja asettaa niskallenne raskaamman ikeen, kuin tähänastinen on ollut, ja siten estäisitte te muiden Helleenien vapauttamisen. Mutta pelkureiksi te ette tietenkään joudu, koska tiedätte kuinka suurista eduista nyt taistelemme, ja minä puolestani tulen osottamaan, etten ainoastaan kehotuksilla, vaan myöskin teolla kykenen ryhtymään taisteluun."
Täten puhuttuansa, valmistautui Brasidas itse hyökkäykseen, asettaen muut sotilaat Klearidaan kanssa Trakialais-nimisille porteille, tehdäksensä sieltä hyökkäyksen, kuten oli määrätty. Kun Brasidas nähtiin astuvan alas Kerdylioonista ja ilmestyvän kaupungissa, johon ulkoa vallan selvästi saattoi nähdä, sekä uhraavan Ateenan pyhäkön lehdossa, ja valmistautuvan taisteluun, ilmotetaan Kleoonille, joka oli lähtenyt tarkastamaan seutuja, että vihollisten koko sotavoima oli näkyvissä kaupungissa, ja että portin alta näkyi hevosten ja ihmisten jalkoja, ikäänkuin lähtemäisillään ulos. Kuultuansa tämän, meni hän katsomaan. Kun hän huomasi niin olevan, ei hän halunnut antautua taisteluun, ennenkuin apujoukot olivat saapuneet. Luullen ehtivänsä pois, käski hän antaa merkin peräytymiseen ja kehotti sotilaitansa vetäytymään vasemmalle siivelle, sen ollen ainoana keinona päästäksensä Eeiooniin. Mutta koska tämä hänestä tapahtui liian hitaasti, käski hän oikean siipensä kääntyä ja vei sen siten pois, paljastaen varustamattoman kyljen viholliselle. Kun Brasidas huomasi tämän sopivan tilaisuuden ja Ateenalaisen sotajoukon liikkeellä, lausui hän häntä ympäröiville ja toisille miehilleen: "Nuot miehet eivät uskalla meitä odottaa; sen huomaa kilpien ja päitten liikkeistä; ne, jotka noin tekevät, eivät tavallisesti odota hyökkääjiä. Aukaiskaa siis minulle määrätyt portit, ja tehkäämme nopeasti rohkea hyökkäys." Syöstyänsä ulos muuria läheisimmästä portista, silloisen pitkän muurin ensimmäisestä portista, juoksi hän suoraa päätä jyrkimmälle paikalle, missä nykyään seisoo voitonmerkki, ja hyökkäsi keskelle Ateenalaisten sotajoukkoa, jotka, sekä peljästyneinä järjestymättömyytensä takia että hämmästyneinä hänen rohkeudestaan, kääntyivät pakosalle. Kuten oli määrätty, ryntäsi Klearidas samalla ulos Trakialaisesta portista ja hyökkäsi vihollisten kimppuun. Täten joutuivat Ateenalaiset, molemmin puolin ahdistettuina, täydelliseen epäjärjestykseen. Heidän vasen siipensä, joka jo oli vetäytynyt Eeiooniin päin, joutui erilleen toisista ja pakeni. Kun tämä tapahtui, kääntyi Brasidas ahdistamaan oikeaa siipeä, mutta haavotettiin ja kaatui Ateenalaisten huomaamatta, mutta hänen miehensä veivät hänet pois. Ateenalaisten oikea siipi piti paremmin puoltaan. Kleoon, joka jo alusta taistelua mietti pakoa, lähti hetimiten matkoihinsa, vaan joutui Myrkinilaisen peltastan käsiin, joka hänet surmasi. Hänen kukkulalle kokoontuneet raskasaseisensa torjuivat pari kolme kertaa päältään heitä ahdistavaa Klearidasta, eivätkä peräytyneet, ennenkuin Myrkinilaiset ja Kalkidilaiset ratsumiehet ja peltastat, ympäröiden heidät, keihäiden heitolla heitä ajoivat pakosalle. Näin pakeni koko Ateenalainen sotajoukko suurella vaivalla eri teitä myöten vuoristolle. Ne, jotka eivät heti taistelussa tahi Kalkidilaisten ratsuväen ja jalkaväen käsistä saaneet surmaansa, pelastuivat Eeiooniin. Ne, jotka korjasivat Brasidaan taistelusta, tapasivat hänet vielä hengissään, joten hän sai tietää, että hänen väkensä oli päässyt voitolle, mutta vähän jälkeenpäin hän heitti henkensä. Kun Klearidaan johtamat sotilaat palasivat takaa ajamasta, ryöstivät he kaatuneilta aseet ja pystyttivät voitonmerkin.
Tämän jälestä seurasivat liittolaiset täysissä aseissa Brasidaan ruumista ja hautasivat hänen kunnan kustannuksella kaupungin nykyisen torin partaalle. Tästä lähtien toimittivat Amfipoliin asukkaat, ympäröityänsä hänen hautansa aitauksella, hänen kunniakseen vuotuisia uhreja ja kilpailuja, niinkuin ainakin suojelijauroolle, ja pyhittivät siirtokunnan hänelle ikäänkuin perustajalleen. He repivät Hagnoonille pyhitetyt rakennukset ja hävittivät kaikki, mikä olisi voinut muistuttaa hänestä perustajana, katsoen Brasidaan olleen heidän perustajansa. He tavottelivat pelosta Ateenalaisia kohtaan hetken vaatimuksesta hartaasti Lakedaimonilaisten liittoa, katsoen kunnianosoituksia Hagnoonille, Ateenalaisten vihamielisyyksien ilmaannuttua, vastenmielisiksi ja epäedullisiksi. Kaatuneiden ruumiit luovuttivat he Ateenalaisille.
Ateenalaisista sai surmansa noin 600, vastustajista ainoastaan seitsemän, johtuen siitä, ettei tämä ottelu ollut mikään säännöllisesti järjestetty taistelu, vaan edeltäpäin vaikuttavan pelon aiheuttama yhteentörmäys. Korjattuansa kaatuneensa, purjehtivat Ateenalaiset kotia. Klearidas taas jäi miehineen Amfipoliin, järjestääksensä sikäläisiä oloja.
Loppupuolella tätä kesää veivät Lakedaimonilaiset Ramfias, Autokaridas ja Epikydidas Trakiaan 900 suuruisen apujoukon raskasaseisia ja järjestivät, saavuttuansa Trakinin Heerakleiaan, sikäläiset vallitsevat heidän mielestänsä säännöttömät olot. Heidän siellä toimiessansa, tapahtui juuri mainittu tappelu. Tähän loppui tämä kesä.
Heti alussa seuraavaa talvea pyrki Ramfias joukkoineen aina Tessalian Pierioniin. Mutta kun Tessalialaiset asettuivat vastarintaan, ja koska Brasidas oli kaatunut, jonka avuksi tämä sotajoukko oli lähetetty, palasivat he kotia, arvellen ettei heillä ollut mitään hyötyä sinne jäämisestä, koska Ateenalaisetkin tappion kärsittyään olivat vetäytyneet pois, ja koskeivät katsoneet kykenevänsä toimittamaan, mitä Brasidas oli tuuminut tehdä, semminkin kun he tiesivät Lakedaimonilaisten heidän lähtiessään olleen taipuvaiset rauhaan.
Välitön seuraus Amfipoliin taistelusta ja Ramfiaan sotajoukon peräytymisestä Tessaliasta oli, ettei kumpikaan sotapuolue ryhtynyt taisteluun, vaan että he molemmat tuumivat rauhaa. Ateenalaiset halusivat rauhaa, koskeivät he enää, voitettuina Deelioonin ja vähän myöhemmin Amfipoliin tappelussa, luottaneet voimaansa, joka luottamus ennen oli houkutellut heidät hylkäämään rauhansopimukset, he kun pitivät itseänsä silloisen myötäkäymisen johdosta voittamattomina. He pelkäsivät myöskin, että heidän liittolaisensa, heidän kärsimiensä tappioiden houkuttelemina, yhä lukuisammin nousisivat kapinaan ja luopuisivat heistä, ja he katuivat, etteivät he olleet suostuneet rauhaan Pyloksen menestyksen jälkeen.
Lakedaimonilaiset taas, koska sota oli käynyt vasten heidän arveluansa, he kun olivat toivoneet voivansa jonkun vuoden sodalla kukistaa Ateenalaisten vallan, hävittämällä heidän maatansa, mutta päinvastoin olivat Sfakteriassa joutuneet senkaltaiseen onnettomuuteen, joka ei milloinkaan ennen ollut kohdannut Spartaa. Sen ohessa hävittivät Pylolaiset ja Kyteeralaiset heidän aluettaan, ja kun Heilootit yhä enemmän karkasivat, niin he pelkäsivät, että maahankin jääneet Heilootit silloisten olojen vallitessa, luottaen aikaisemmin maasta karanneitten Heilootien apuun, nousisivat kapinaan. Tähän aikaan sattuivat myöskin Argolaisten kanssa solmitut kolmenkymmenenvuotiset rauhansopimukset kulumaan loppuun, eivätkä Argolaiset halunneet niitä uudistaa, ellei heille annettaisi takaisin Kynosuurian aluetta. Mutta Lakedaimonilaiset arvelivat itsensä liian heikoiksi taistellakseen sekä Argolaisia että Ateenalaisia vastaan, varsinkin koska he pelkäsivät, että jotkut Peloponneesoksen kaupungeista luopuisivat heistä, niinkuin tapahtuikin.
Tähän katsoen, arvelivat kumpasetkin rauhan olevan tehtävän, eivätkä suinkaan vähin Lakedaimonilaiset, jotka olivat huolissaan, miten saisivat takaisin saarelta vangitut miehensä. Sillä niistä olivat jotkut ylhäisiä Spartiateja ja ylimysten sukulaisia. Keskustelut heistä olivat alkaneet heti heidän vangitsemisensa jälkeen, mutta Ateenalaiset eivät halunneet tehdä molemmille yhtä etuisaa rauhaa, niin kauan kuin heidän kävi onnellisesti. Kun he nyt olivat kärsineet Deelioonin tappion, solmivat Lakedaimonilaiset, jotka kyllä käsittivät Ateenalaisten tällöin olevan taipuvaisempia rauhaan, heti heidän kanssansa aselevon yhdeksi vuodeksi, jonka kestäessä oli neuvoteltava pitemmänaikaisesta sovinnosta.