Argolaiset ja heidän liittolaisensa asettuivat, huomattuansa viholliset, varmalle ja vaikeapääsyiselle paikalle sota-asentoon. Lakedaimonilaiset hyökkäsivät heti heidän kimppuunsa, lähestyen heitä kiven ja keihään heiton päähän. Silloin huusi eräs vanhus Agiille, että kuningas silminnähtävästi täten aikoi parantaa pahaa pahalla, tarkottaen näillä sanoilla, että Agis halusi käyttää tätä sopimatonta intoa hyvittääksensä pakenemistansa Argoksesta. Agis käski joko huudon tähden tahi syystä, että hänen mieleensä juolahti joku muu tuuma, sotajoukkonsa peräytyä, ennenkuin törmättiin yhteen, ja johti, saavuttuansa Tegeaan, vedenjuoksun Mantineaan, josta vedenjuoksusta Mantinealaiset ja Tegealaiset olivat alituisessa riidassa, koska vesi suuresti vahingottaa sitä kaupunkia, johon se vuotaa. Jotta taistelu tapahtuisi tasangolla, koetti Agis näet saada kukkulalle asettuneet Argolaiset liittolaisineen astumaan alas apuun, kun he huomaisivat vedenjuoksun. Hän toimikin koko päivän johtaaksensa veden toisaalle. Argolaiset ja heidän liittolaisensa hämmästyivät ensin suuresti, vihollisten äkkiä kääntyessä niin läheltä, eivätkä tietäneet, mitä ajattelisivat.
Kun Lakedaimonilaisia ei enää näkynyt, ja kun ei heitä ajettu takaa, vaan pysyttiin paikalla liikkumatta, syntyi taas syytöksiä päälliköitä vastaan, että he muka äsken olivat päästäneet tykkönään saarretun vihollisen Argoksen läheisyydessä käsistään, ja että nyt eivät ajaneet takaa pakenevia vihollisia, vaan nämät vaaratta pääsivät pakoon, jota vastoin heitä itseään vietiin surman suuhun. Tästä päälliköt ensin joutuivat levottomiksi, mutta sitten veivät he soturit alas kukkulalta, leiriytyivät tasangolle ja valmistautuivat hyökkäykseen vihollisia vastaan.
Seuraavana päivänä asettuivat Argolaiset liittolaisineen siihen sotajärjestykseen, jossa he aikoivat taistella, jos kohtaisivat viholliset. Kulkiessansa rannalta Heerakleen pyhäkön läheisyydessä olevaan leiriinsä, näkivät Lakedaimonilaiset läheiseltä kukkulalta tasangolle täysissä aseissa astuneen vihollisen. Miesmuistiin Lakedaimonilaiset eivät olleet hätäytyneet siten, kuin tässä tilaisuudessa. Kiireen kautta oli heidän varustauduttava ja viipymättä he olivatkin aseissaan ja asettuivat riveihin, kuningas Agiin järjestäessä kaikki säännönmukaisesti. Sillä kaikkien täytyy totella kuninkaan käskyjä. Hän määrää polemarkeille tehtävät, nämät lokageille, nämät taas penteekonteereille, nämät puolestaan enoomotarkeille ja nämät vihdoin kukin enoomotiallensa. Nopeasti kulkevat täten käskyt tehtävistä. Siten löytyy Lakedaimonilaisten sotajoukossa vallan vähän muita, kuin päälliköiden päälliköitä, ja huoli tehtävien toimeenpanosta on monesta riippuva.
Vasemman siiven muodostivat tässä tilaisuudessa Skiritilaiset, joille yksinomaan on kaikista Lakedaimonilaisista varattu tämä paikka. Heidän rinnallansa seisoivat Brasidaan johtamina Trakiaan lähteneet, mutta sieltä palanneet soturit ja Neodamoodat heidän joukossaan. Sitten muodostivat Lakedaimonilaiset järjestään lokit ja heidän rinnallensa Arkadian Heeraialaiset, joiden rinnalle olivat asetetut Mainalialaiset. Oikealla siivellä seisoivat Tegealaiset ja vähäinen määrä Lakedaimonilaisia äärimmäisinä: kumpaisellakin siivellä seisoi näitten ratsumiehet. Täten olivat Lakedaimonilaiset järjestetyt.
Vihollisten puolella muodostivat Mantinealaiset oikean siiven, koska taistelu tapahtui heidän alueellansa; heidän rinnallansa Arkadialaiset liittolaiset. Sitten seurasi Argolaisten tuhat valiosankaria, joille kaupunki jo kaukaisista ajoista kustantaa yleisistä varoista harjoituksia sota-askareissa, ja heidän rinnallansa muut Argolaiset, joita seurasi heidän liittolaisensa, Kleoonailaiset ja Ornealaiset. Äärimmäisinä muodostivat Ateenalaiset vasemman siiven ja heidän kanssansa kotoiset ratsumiehet.
Tämmöinen oli kumpaisenkin sotajoukon järjestelmä. Lakedaimonilaisten sotajoukko kyllä näytti suuremmalta, mutta en kuitenkaan voi tarkoin ilmottaa tämän lukua yksityiskohdissa enkä yleisesti, koska Lakedaimonilaisten lukua ei voi tietää heidän valtiolaitoksensa salaperäisyyden takia, ja toisten paljous on vaikea tietää inhimillisen omaa paljouttaan ylisteleväisen kerskailevaisuuden tähden. Seuraavalla tavalla voi kuitenkin saada jonkimmoisen käsityksen Lakedaimonilaisten sotajoukon silloisesta suuruudesta: Paitsi Skiritilaisia, joita oli 600, otti taisteluun osaa seitsemän lokosta, joka lokoksessa oli neljä penteekostya, joka penteekostyssa neljä enoomotiaa. Enoomotian ensimmäisessä rivissä taisteli neljä miestä. Syvyydeltään eivät kaikki olleet yhtäläisiä, vaan kuten kukin lokagi halusi, mutta keskimäärin kahdeksan miestä syviä. Skiritilaisia lukuun ottamatta seisoi ensimmäisessä rivissä 448 miestä.
Kun sotajoukot olivat yhteen törmäämäisillään, lausui kukin päällikkö joukolleen kehotuksia seuraavaan tapaan: Mantinealaisille painettiin mieleen, että he taistelivat isänmaan edestä ja samalla vallasta tai orjuudesta. "Heidän ei sopisi suostua, että heiltä riistettäisiin edellinen, kun kerran olivat sen itselleen hankkineet, eikä myöskään, että heidän uudestaan tarvitsisi kokea jälkimmäistä."
Argolaisia muistutettiin muinaisesta päällikkyydestänsä ja Peloponneesoksen tasajaosta, kuten myöskin etteivät ainaiseksi luopuisi oikeuksistansa, ja että kostaisivat noille vihamielisille naapureillensa monet kärsimänsä vääryydet.
Ateenalaisille lausuttiin, kuinka oli kaunista pysyä etevimpinä kilpailussa noin lukuisten ja urhoollisten miesten kanssa, kuinka heidän valtansa tulisi varmemmaksi ja suuremmaksi, kun olisivat voittaneet Lakedaimonilaiset Peloponneesoksessa, ja kuinka ei kukaan enää tämän tapahduttua uskaltaisi hyökätä heidän maahansa.
Täänkaltaisia kehotuksia lausuttiin Argolaisille ja heidän liittolaisillensa. Mutta Lakedaimonilaiset sitä vastoin muistuttivat toisillensa sotalauluilla, kuinka he aina olivat kunnostaneet itseänsä urhoollisina miehinä, arvellen pitkällisen sotaharjotuksen ennemmin tuottavan pelastuksen, kuin lyhyesti lausuttu kehotus.