Meel.: "Me uskomme, että he mieluummin meidän kuin muiden tähden antautuvat vaaraan, koska he pitävät meitä muita sitä varmempina, jota lähempinä olemme ottamaan osaa Peloponneesoksen rettelöihin, ja jota luotettavampia me olemme syntyperämme takia."
Ateen.: "Avuksi kutsutuiden hyvänsuopeus ei takaa sotatovereille varmuutta, vaan avustajien mahtava sotavoima. Tämän Lakedaimonilaiset kyllin ymmärtävät, kun eivät edes lähempien naapurikansojen kimppuun käy ilman suurta apulaisjoukkoa, koska eivät luota kotoisiin varustuksiin. Ei ole siis luultavaa, että he purjehtisivat saareenne meidän ollessamme herroja merellä."
Meel.: "He voivat ehkä lähettää muita asemestansa. Sitä paitsi ovat Kreetan vesistöt avarat, joten mahtavan on vaikeampi saavuttaa pakenevia, kuin näiden piiloutuen päästä pakoon. Ja jospakin täällä joutuisivat tappiolle, voisivat he kääntyä teidän maatanne ja niiden liittolaisten maata vastaan, joita Brasidas on jättänyt ahdistamatta, ja silloin saisitte vaivata itseänne ennemmin puollustaaksenne liittolaisianne ja omaa maatanne, kuin ahdistamalla ventovierasten aluetta."
Ateen.: "Jospa näin tapahtuisikin, niin se ei olisi meille mitään outoa. Mutta te kyllä tiedätte, etteivät Ateenalaiset pelosta milloinkaan ole luopuneet yhdestäkään piirityksestä. Vaikka sanotte tahtovanne neuvotella pelastuksestanne, niin ette ole tässä pitkällisessä keskustelussa lausuneet sanaakaan, joka voisi antaa toivetta pelastuksestanne. Te yhä vaan luotatte enin tulevaisuuteen, mutta teidän tarjona olevat apukeinot ovat liian vähäpätöiset voittaaksensa teitä vastaan käännetyitä aseita. Te osotatte suurta älyttömyyttä, ellette meidän poistuttuamme tästä kokouksesta tule viisaampaan päätökseen. Älkää antautuko tuolle joutavalle häpeäntunteelle, joka julkisissa ja kunnottomissa vaaroissa jo on tuhonnut niin paljon ihmisiä. Kuinka moni ei ole antanut tuon viekottelevan häpeä-sanan voiman houkutella itseään, vaikkakin ovat hyvin käsittäneet, mihin se heidät vie, alistumaan sanan voiman alle ja siten avoin silmin heittäytymään sanomattomiin vaaroihin, siten älyttömyydessään syöksyen häpeällisempään häpeään, kuin onnen sattuman tuottamaankaan! Olkaatte viisaita, älkääkä pitäkö häpeällisenä alistua suurimman kaupungin alle, varsinkin kun sen ehdot ovat niin kohtuullisia, että saatte, tultuanne sen liittolaisiksi, veronalaisina omistaa maanne. Kun teillä nyt on valittavana sodan tahi olemassa-olonne välillä, älkää valitko huonompaa. Sillä se, joka ei väisty vertaisensa edestä, mutta kohtelee mahtavampaa maltillisesti, ja joka armahtaa heikompaa, se kyllä pystyssä pysyy. Miettikää siis meidän poistuttuamme näitä seikkoja, ja muistakaa, että neuvottelette isänmaasta, jonka olemassaolo riippuu yksinomaan tästä ainoasta päätöksestänne."
Tämän lausuttuansa poistuivat Ateenalaiset kokouksesta. Kun Meelolaiset olivat jääneet yksin, päättivät he vastata yhtäpitävästi kokouksessa lausutuiden mielipiteiden kanssa, siis seuraavasti: "Ateenalaiset! Ei meidän mielestämme sovi vastata toisin, kuin ennenkään, emmekä tahdo kädenkäänteessä riistää vapautta jo seitsemän vuosisataa asumaltamme kaupungilta, vaan me koetamme pelastua luottaen jumalien meitä tähän saakka pelastavaan kaitselmukseen sekä sotilaittemme ja Lakedaimonilaisten apuun. Pyydämme teitä sallimaan meidän olla puolueettomina ystävinänne, ja poistumaan maastamme, solmittuamme sopimukset, joita kumpaisetkin pitävät pätevinä".
Näin vastasivat Meelolaiset, mutta lähtien kokouksesta sanoivat Ateenalaiset: "Tähän päätökseen katsoen olette te ainoat, jotka pitävät tulevaisuuden varmempana, kuin mitä näette, arvellen näkymättömän jo tapahtuneen toivonne mukaiseksi. Mutta te joudutte perikatoon, jos te panette suurimman luottamuksenne ja onnenne Lakedaimonilaisten avun nojaan."
Ateenalaiset lähettiläät palasivat tämän jälkeen leiriin. Kun heidän päällikkönsä kuulivat, etteivät Meelolaiset alistuneet, ryhtyivät he viipymättä sotatoimiin, jakaen keskenään kaupungin muurilla ympäröimisen. Myöhemmin jättivät Ateenalaiset sekä omien miesten että liittolaisten muodostaman vartioväen piiritystä jatkamaan sekä meritse että maitse. Tämän tehtyään palasi suurin osa heidän sotajoukostaan kotia, mutta loput jäivät jatkamaan piiritystä.
Tähän aikaan hyökkäsivät Argolaiset Fliuusin alueelle, mutta Fliuusilaiset ja heidän omat pakolaisensa asettuivat heitä väijymään ja surmasivat 80 heistä. Pyloksessa olevat Ateenalaiset anastivat Lakedaimonilaisilta suuren saaliin. Lakedaimonilaiset eivät kyllä sanoneet irti sopimuksia, eivätkä julistaneet heille sotaa, mutta he ilmottivat airuen kautta, että he sallivat kenen tahansa tehdä ryöstöretkiä Ateenalaisia vastaan. Korintolaiset alkoivat sotaa Ateenalaisia vastaan yksityisten riitojen takia, mutta muut Peloponneesolaiset pysyivät levollisina.
Meelolaiset valloittivat yöllisellä hyökkäyksellä torinpuolisen osan Ateenalaisten piiritysmuurista. He surmasivat joukon miehiä, ja palasivat kaupunkiin, tuoden mukanaan muonaa ja muita tarpeita. Ateenalaiset varustivat vastaiseksi paremmasti vartioväen. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena aikoivat Lakedaimonilaiset tehdä sotaretken Argolikseen, mutta kun rajanylimenouhrit eivät olleet heille edullisia, palasivat he takaisin. Argolaiset pitivät tämän heidän yrityksensä johdosta moniaita kaupunkinsa asukkaita epäluulonalaisina; muutamia heistä mestauttivat he, toiset heistä pääsivät pakoon.