Näin puhui Alkibiadees. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet häntä ja Egestalaisia sekä Leontinilaisten pakolaisia, jotka olivat saapuneet pyytämään apua, ja jotka muistuttivat heitä heidän valoistaan, niin he paljoa innokkaammin, kuin ennen, kannattivat sodanhankkeita. Koska Niikias huomasi, ettei hän voisi saada heitä peräytymään tuumistaan entisillä perusteilla, mutta arveli heidän ehkä muuttavan mielipidettään varustuksien paljouden ja suurten kustannuksien johdosta, niin hän uudestaan astui esiin ja puhui seuraavasti:
"Koska minä huomaan teidän, Ateenalaiset, niin innokkaasti kannattavan sotaretkeä, niin toivon, että sota menestyisi mielenne mukaan; kumminkin tahdon minä ilmottaa ajatukseni nykytilasta. Meidän on nyt aikomus lähteä taistelemaan kaupunkeja vastaan, jotka, mikäli olen kuullut, ovat suuria ja riippumattomia toisistaan, ja jotka eivät halua mitään muutosta, jonka kautta ne pääsisivät pakollisesta orjuudesta mukavampaan asemaan. Todenmukaisesti ne eivät vapauden asemesta mielellään suostu meidän ylivaltaamme, varsinkin kun niiden joukossa on aika suuri paljous Helleeniläisiä kaupunkeja ollakseen yhdellä ainoalla saarella. Sillä paitsi Naksosta ja Katanaa, joiden toivon Leontinilaisen heimolaisuutensa tähden liittyvän meihin, löytyy siellä seitsemän muuta kaupunkia, jotka kaikin puolin ovat varustetut yhdellä lailla kuin meidän sotaväki, ja varsinkin Selinus ja Syrakuusa, joita vastaan juuri purjehdimme. Näillä on paljon raskasaseisia, jousimiehiä ja keihäänheittäjiä, paljon kolmisoutulaivoja kuten myöskin miehiä niitten miehittämiseen. Niinikään on heillä sekä yksityisiä varoja ja varsinkin Selinuntilaisilla lisäksi pyhäköissä säilytetyitä yleisiä rikkauksia. Syrakuusalaisille maksavat muutamat barbarikansatkin veroja jo vanhoista ajoista. Mutta seikka, missä he meitä enin voittavat, on se, että heillä on paljon ratsumiehiä ja omia muonavaroja, joita heidän ei tarvitse tuottaa muualta."
"Tämmöistä valtiota vastaan meillä ei ainoastaan ole tarpeen laivastoa ja kelvollista sotajoukkoa, vaan suuri maa-sotajoukko on lähetettävä mukana, jos me haluamme aikomustamme vastaavaa saada aikaan, ja jotteivät heidän ratsumiehensä sulkisi meitä maastaan, semminkin jos kaupungit pelosta liittäytyvät, eivätkä kutkaan muut asetu puolellemme, kuin Egestalaiset ratsumiehineen. Häpeällistähän olisi voitettuina poistua tahi myöhemmin lähettää lisäjoukkoja, syystä että ensin olemme tehneet mielettömän päätöksen. Meidän on heti hyökättävä riittävällä sotavoimalla, tietäen lähtevämme purjehtimaan kauas omasta maastamme, ja että meillä ei ole samoja etuja, kuin vastustajillamme, koskette lähde liittolaisina auttamaan alamaisianne heidän alallensa hyökkäävää vastaan, jossa teillä olisi helppo tuottaa tarpeitanne ystävien maasta, vaan että lähdette ventovieraaseen maahan, josta lähettilään ei ole helppo saapua Ateenaan neljänä talvikuukautena."
"Minun ymmärrykseni mukaan täytyy meidän viedä mukanamme mitä suurin joukko raskasaseisia, sekä omaa väkeä että liittolaisia ja alamaisiamme, kuten myöskin jos mahdollista joko houkuttelemalla tai palkasta koota miehiä Peloponneesoksesta, ja vielä lisäksi paljon jousimiehiä ja linkoojia, jotta pitäisivät puoliaan vihollisten ratsuväkeä vastaan. Meillä täytyy myöskin olla paljon enemmän laivoja kuin vihollisilla, jotta voisimme helposti hankkia ruokavaroja, sekä viedä mukanamme vehnää ja paahdettua ohraa, kuten myöskin leipureita aina myllyjen suuruuteen katsoen, jotta sotaväellä, jos tyyni meitä pidättäisi, olisi riittävästi muonavaroja — sillä koska sotajoukko on lukuisa, ei joka kaupunki voi sitä ottaa vastaan — sekä valmistaa muuta tarpeellista mahdollisimman runsaasti, ja jottemme olisi riippuvaisia vieraista, viedä mukanamme täältä mahdollisimman runsaasti varoja. Sillä mitä Egestassa muka sanotaan olevan valmiina käytettävänä, niin pitäkää sitä enemmän olevan sanoissa. Sillä Egestassa muka käytettäviä varoja voitte pitää olevan ainoasti sanoissa käytettävissä."
"Jospa saapuisimmekin sanomattakaan yhtä voimakkaina, sillä raskasaseisissa he meidät kumminkin voittaisivat, vaan kaikissa suhteissa heitä väkevämpinä, niin sittenkin voisimme me vaivoin tehdä uusia valloituksia ja säilyttää entisiä. On aina muistettava, että lähdemme ahdistamaan vierasheimoisessa ja vihollisessa maassa sijaitsevan kaupungin asukkaita, jotka meidän tulee voittaa heti jo ensimmäisenä päivänä maihin astuttuamme, tietäen, että kaikki tulevat esiintymään vihollisinamme, jos me joudumme tappiolle. Tätä peläten ja ollen varmat, että asian laita on tämmöinen, täytyy meidän tarkoin punnita näitä seikkoja ja vieläpä ottaa lukuun onnen apua, joka ihmisten on vaikea arvata, minun haluten purjehtiessani mitä vähimmän antautua onnen oikuista riippuvaiseksi, vaan varustuksien avulla purjehtia todennäköisimmin varmana. Tätä pidän minä koko kaupungille edullisimpana ja meille sotaan lähteville pelastusta tuottavana. Jos joku on toista mieltä, niin luovutan minä hänelle mielelläni päällikkyyden."
Näin puhui Niikias, arvellen, että hän toimitettavien askareiden paljoudella joko saisi Ateenalaiset muuttamaan mieltä tahi, jos kuitenkin olisi pakko lähteä sotaan, varustaisi mitä varmimmin purjehtimiseen tarpeelliset toimet. Mutta hän ei ensinkään poistanut halua purjehtimiseen luettelemalla varustusten taakkaa, vaan Ateenalaiset yhä enemmän innostuivat tästä, päin vastoin Niikiaan tarkoitusta. Sillä hänen neuvonsa näkyivät viisailta ja vaarattomuus näiden kautta suurelta. Kaikissa syntyi suuri halu lähteä matkalle: vanhemmissa toivosta vallottaa alueen, johon purjehtivat, tahi ainakin ettei tästä koituisi mitään vaaraa näin suurelle sotavoimalle; nuorissa taasen halu saada nähdä ja ihailla tuntematonta maata, ollen varmat pelastuksesta. Suuri joukko ja sotilaat arvelivat saavuttavansa rahaa ja valtaa, josta heille tulevaisuudessa koituisi alituinen palkan saanti. Enemmistön kiivaan innostuksen takia pysyi moni äänetönnä, vaikka tuuma ei häntä miellyttänytkään, pelosta että häntä pidettäisiin valtiolle pahansuopeana, jos hän äänestäisi ehdotusta vastaan.
Vihdoin astui eräs Ateenalainen esiin, kehottaen Niikiasta olemaan kauemmin verukkeilematta ja vitkastelematta, vaan kaikkien kuullen julkisesti lausumaan, kuinka suuri sotavoima Ateenalaisten hänen mielestänsä tulisi myöntää. Niikias sanoi, vaikkapa vastahakoisesti, että hän mieluummin rauhassa olisi neuvotellut tästä kanssapäällikköjensä kanssa, mutta että hänestä näytti, ettei voinut purjehtia vähemmällä kuin 100 kolmisoutulaivalla. Raskasaseisten kuljetukseksi voisivat Ateenalaiset antaa omia aluksiaan tarpeen mukaan ja tuottaa toisia liittolaisilta. Ateenalaisten ja liittolaisten raskasaseisten luku pitäisi nousta ainakin 5,000 yhteensä, mutta jos mahdollista vielä useampiin. Muu varustus oli tehtävä sen suhteen, jousimiehiä sekä kotimaasta että Kreetasta kuten myöskin linkoojia ja mitä muuta näkyisi olevan tarpeen oli hankittava käytettäväksi valmiina.
Tämän kuultuansa äänestivät Ateenalaiset heti, että päälliköille olisi annettava täysi päätösvalta sekä sotajoukon suuruudesta että koko sotaretken järjestämisestä, kuten heistä näkyi hyödyllisimmäksi Ateenalaisille. Ja nyt alkoi sodan valmistukset. Sana lähetettiin liittolaisille ja kotona alkoi sotilasten luetteleminen. Kaupunki oli juuri tointunut rutosta ja alituisesta sodasta, niin että sotaikäisten lukumäärä tuntuvasti oli lisääntynyt ja varallisuus runsaasti enentynyt aselevon kestäessä, joten oli helppo hankkia kaikki tarpeet. Näin askaroittiin sodan valmistuksissa.
Tällä välin turmeltiin yhtenä yönä useampien Ateenalaisten kaupungissa löytyvien kivestä tehtyjen Hermeen patsaiden päät. Näitä patsaita, muodoltaan nelikulmaisia, oli maan tavan mukaan asetettu suuressa paljoudessa yksityisten rakennusten ja pyhäköiden eteen. Ilkityöntekijöistä ei ollut mitään tietoja, vaikka niitä julkisesti etsittiin lupaamalla suuret ilmoituspalkkiot, ja lisäksi kuulutettiin, että ken vaan halusi, olkoonpa kansalainen tahi metoiki tahi orja, vaaratta saisi tehdä ilmoituksia, jos tietäisi mistään muusta herjaamisesta. Asia katsottiin vallan suuriarvoiseksi, sillä se näytti olevan enne sotaretken suhteen ja valtionkeikausta ja kansanvallan hävittämistä tarkottava salaliitto.
Hermeen patsaista kyllä ei tehty mitään ilmiantoa, mutta muutamat metoikit ja heidän palvelijansa ilmoittivat muitten kuvapatsaitten turmelemisesta, jota nuorukaiset joskus olivat harjottaneet kestien jälkeen viinin vaikutuksesta, ja mysteerioista, joita pilkalla oli vietetty perheissä, joista he myöskin syyttivät Alkibiadesta. Tähän syytökseen tarttuivat halukkaasti Alkibiadeen vihamiehet, jotka pitivät häntä esteenä, etteivät päässeet johtamaan kansaa, ja jotka arvelivat pääsevänsä ensimmäisiksi, jos Alkibiadees karkoitettaisiin. He suurensivat syytökset, huutaen hänen herjanneen mysteerioita ja turmelleen Hermeen patsaat hävittääksensä kansanvallan, ja ettei mitään näistä oltu tehty ilman hänen myötävaikutustansa, luetellen todistuksena hänen muut epäkansalliset elämäntapansa.