Alkibiadees puolustautui nyt syytöksiä vastaan ja tarjoutui tuomittavaksi ennen purjehtimistansa, (sillä varustukset lähtöä varten olivat jo tehdyt), ja kärsimään rangaistuksen, jos hän huomattiin syylliseksi rikoksiin, vaan vaatien päästä päälliköksi, jos hän julistettaisiin syyttömäksi. Hän pyysi, ettei mitään syytöksiä otettaisi tutkittavaksi hänen poissaollessansa, vaan että hänet heti surmaisivat, jos hän oli syypää rikokseen, lausuen, ettei olisi viisasta lähettää häntä tämmöisten syytösten alaisena näin suuren sotajoukon johtajaksi, ennenkuin asiaa oli tutkittu. Mutta hänen vihamiehensä pelkäsivät, että sotajoukko olisi hänen puolellansa, jos hän nyt vedettäisiin oikeuteen, ja että kansa häntä armahtaisi, koska hänen vaikutuksestansa Argolaiset ja osa Mantinealaisista yhtyivät sotaretkeen, jonka tähden he estivät tämän tutkimuksen, houkutellen muitakin puhujia vaatimaan, että hänen nyt oli lähdettävä matkaan eikä enää viivyteltävä retkeä, mutta että häntä palattuansa määräpäivänä tutkittaisiin. He tahtoivat, koottuansa tärkeämpiä syytöksiä, joita heidän hänen poissa ollessansa olisi helpompi hankkia, noudattaa hänet kotia ja nostaa kanteen häntä vastaan, hänen palattuansa. Ja niin päätettiin, että Alkibiadeen oli purjehdittava matkalle.

Tämän jälkeen lähtivät laivat jo keskikesällä purjehtimaan Sikeliaan. Useimmille liittolaisille, muonalaivoille, muille aluksille ja kaikelle muulle sotaväelle oli määrätty kokoontua Kerkyyraan lähteäksensä sieltä yhdessä yli Joonian meren purjehtimaan Japygian niemelle. Ateenalaiset itse ja kaupungissa oleskelevat liittolaiset lähtivät päivän valetessa määräpäivänä Peiraieukseen ja astuivat laivoihin purjehtiaksensa matkalle. Heitä oli saattamassa niin sanoakseni miltei koko muu joukko kaupungissa löytyviä kansalaisia ja muukalaisia, mitkä saattamassa omaisiansa, mitkä ystäviänsä, mitkä sukulaisiansa, mitkä poikiansa, mitkä toivottaen onnea, mitkä valittaen, riippuen valloittamisen toiveista tai pelosta, etteivät heitä enää näkisi, ja miettien, kuinka kauas omasta maasta he lähettivät nämät purjehtimaan. Juuri lähtöhetkellä, jolloin olivat jättämäisillään toisensa vaarojen valtaan, nousi heissä suurempi pelko, kuin heidän äänestäessään lähdöstä. Kuitenkin rohkaistuivat he, kun näkivät, millä voimalla retki lähti matkalle. Muukalaiset ja muu joukko olivat tulleet pelkästä uteliaisuudesta katsomaan suuremmoista ja uskomatonta yritystä.

Näihin aikoihin saakka ei milloinkaan näin kallis eikä näin komea yhden Helleeniläisen kaupungin varustama laivasto ollut purjehtinut ulapalle. Laivojen ja raskasaseisten lukuun katsoen kylläkään ei Perikleen johtama retki Epidaurokseen eikä Hagnoonin retki Potidaiaan olleet pienimpiä, sillä niillä oli 4,000 raskasaseista Ateenalaista ja 300 ratsumiestä sekä 100 Ateenalaista kolmisoutulaivaa, 50 Lesbolaista ja yhtä monta Kiolaista, ja suuri joukko liittolaisia yhtyi retkeen. Mutta nämät lähtivät lyhyelle purjehdusmatkalle ja olivat kelvottomasti varustetut. Tämä sotakunta sitävastoin oli varustettu pitkällistä sotaa varten, molemmin puolin sekä laivoilla että maajoukolla, jos tarve vaatisi. Laivastoon olivat sekä valtio että trieerarkit käyttäneet suuria kustannuksia. Valtio antoi jokaiselle merimiehelle drakman päivässä, 60 nopeata tyhjää laivaa, 40 laivaa raskasaseisten kuljettamista varten ja näihin paraimmat merimiehet. Trieerarkit taas antoivat valtion palkkaan lisiä Tranitai-nimisille merimiehille ja kaunistivat muutenkin laivat kalleilla kuvilla ja koristuksilla ja jokainen ponnisti äärimmäisiin voimiansa, jotta hänen laivansa olisi komein ja nopein. Jalkaväki valittiin tarkimpien luetteloiden mukaan, ja he kilpailivat keskenään suurella huolella aseissa ja ruumiin puvussa. Sanalla sanoen, jokainen koetti kelvollisesti täyttää sitä paikkaa, johon hänet oli asetettu, joten koko tämä retkikunta ennemmin näytti voiman ja varallisuuden näyttelyltä muille Helleeneille, kuin varustukselta vihollisia vastaan. Jos laskisi valtion yleiset ja sotilaiden yksityiset menot, kuinka paljon valtio jo oli kuluttanut varoja retkeen, ja kuinka paljon päälliköt olivat saaneet käytettäväkseen, sekä yksityisten menot pukuunsa ja trieerarkkain laivoihin ja sitä paitsi, kuinka paljon jokaisella, valtion palkkaa lukuunottamatta, todennäköisesti oli menoja matkarahoiksi pitkällistä sotaretkeä varten, ja kuinka paljon jokainen sotilas ja kauppias otti mukaansa kaupantekoa varten, niin pian huomaisi, että nämät yhteenlaskettuina suunnaton summa rahaa vietiin kaupungista. Tämä retkikunta tuli kuuluisaksi yhtä paljon hämmästyttävästä rohkeudestaan kuin loistavasta varustuksestaan, kuten myöskin siitä lukuisuudestaan, jolla se voitti niitä, joita vastaan se oli lähetetty, ja koska se purjehti etäälle kotimaastaan, jolla toivottiin enentää alaansa äärettömillä anastuksilla.

Kun miehet olivat astuneet laivoihin, ja kun kaikki mukaan otettavat tavarat oli viety niihin, annettiin torvella merkki vaikenemiseen ja toimitettiin lähtöä varten tavalliset rukoukset, ei kuitenkaan joka laivalla erikseen, vaan airuen kautta kaikissa yhtaikaa. Viini sekoitettiin koko sotajoukkoa varten ja sekä merimiehet että päälliköt uhrasivat kulta- ja hopea-astioista. Rannalla seisovat kansalaiset ja muut heille suopeat läsnäolijat yhtyivät heidän rukouksiinsa. Sotalaulun laulettuansa ja uhrin lopetettuansa, lähtivät he matkalle. Ensin purjehtivat he vieretysten kilpaa Aiginaan saakka, josta he kiirehtivät päästäkseen Kerkyyraan, johon liittolaistenkin sotajoukko kokoontui.

Syrakuusaan ilmotettiin moniaalta tästä purjehdusretkestä, jota ei kuitenkaan kauaan aikaan uskottu. Myöskin kansan kokoontultua olivat puhujat eri mieltä tästä asiasta, kun toiset uskoivat huhujen Ateenalaisten retkestä olevan todenmukaisia, mutta toiset eivät uskoneet niitä. Vihdoin astui Hermoonin poika Hermokratees esille, koska hän luuli tietävänsä tämän asian tarkoin, ja puhui seuraavasti:

"Uskomatonta minä luultavasti, kuten moniaat muutkin, näyn teille puhuvan kertomalla purjehdushyökkäyksen todellisuudessa olevan matkalla, hyvin tietäen, ettei niitä, jotka kertovat tai ilmottavat jotakin uskomatonta, ainoastaan olla uskomatta, vaan että heitä pidetään mielettöminä. Pelkäämättä minä kuitenkin, kaupungin ollen vaarassa, pysyn vakuutuksessani, että tiedän puhuvani tästä asiasta tarkemmin, kuin kukaan muu. Ateenalaiset tosiaankin teidän hämmästykseksenne hyökkäävät meidän kimppuumme lukuisalla sekä meri- että maasotajoukolla muka auttaakseen Egestalaisia, liittolaisiansa, ja rakentaaksensa uudestaan Leontinilaisten kaupungin, mutta itse asiassa halusta vallottaa Sikelian ja etupäässä meidän kaupunkimme, arvellen, että, jos sen kerran saisivat haltuunsa, olisi helppo anastaa myöskin muut kaupungit. Koska he piakkoin saapuvat, niin neuvotelkaa, miten te tarjona olevilla keinoilla voitte torjua heidät päältänne, jottette, halveksien heitä, varustamattomina joudu heidän käsiinsä, ja ettette epäilyksestä ole huolimattomia kaupunkimme vaarasta. Mutta jospa tuonkin uskoo, niin ei tarvitse pelätä heidän rohkeuttansa eikä heidän sotavoimiansa, sillä eivät he voi meitä vahingoittaa enemmän, kuin he itse siitä kärsivät. Meille ei suinkaan ole haitaksi, että tulevat suurella sotavoimalla, vaan muihin Sikeliootteihin katsoen, paljoa hyödyllisempi, koska nämät pelosta mieluummin haluavat liittyä meihin. Jos me joko voitamme tahi karkoitamme hyökkääjät heidän pääsemättänsä pyrintöjensä perille, sillä en suinkaan pelkää, että saavuttaisivat sitä, mitä varten he ovat tulleet, niin tulee meidän kunniaksemme kauniin urotyö, ja tästä olen varma. Harvat Helleenien tahi barbarien suuret sotaretket, lähdettyänsä kauas omasta maastaan, ovat onnistuneet. Sillä ne eivät ole olleet lukuisammat kuin ahdistettujen kaupunkien ja niiden naapurikuntien asukkaat, jotka tietysti pelosta liittyvät toisiinsa, ja jos hyökkääjät vieraalla alueella tarvittavien puutteessa joutuvat tappiolle, niin he ahdistetuille kuitenkin jättävät kunnian, vaikka itse ovat syypäät tappioonsa. Siten nuot Ateenalaiset itse, kun Meedialaiset odottamatta kärsivät suuret tappiot, ovat saavuttaneet suuren kunnian luulottelemalla, että viholliset kulkivat Ateenaa vastaan. Minä en ensinkään epäile, ettei meillekin voi tapahtua samaten."

"Varustautukaamme siis rohkeasti ja lähettäkäämme sana Sikelialaisille, varmentuaksemme toisista ja koettaaksemme saavuttaa ystävyyttä ja liittoa toisilta. Toimittakaamme lähettiläitä muuhunkin Sikeliaan osottamaan vaaran olevan yhteisen, sekä Italiaan, jotta tekisivät liiton meidän kanssamme, tahi ainakin etteivät ottaisi vastaan Ateenalaisia. Minusta olisi hyvä toimittaa lähetystö myöskin Karkeedooniin; se ei olisi sen asukkaille ensinkään odottamatonta; sillä he ovat aina pelossaan, että Ateenalaiset joskus hyökkäävät heidän kaupunkiinsa, joten he ehkä, arvellen, että he itse voivat joutua vaaraan, jos laiminlyövät tämän tilaisuuden, haluavat avustaa meitä joko salaa tahi julki tahi jollakin tavalla. Nykykansoista he ovat tähän kaikkein kykenevimmät, jos vaan tahtovat ottaa osaa sotaan; sillä heillä on kultaa ja hopeata enin, ja siitähän sodan menestys ylipäätään riippuu. Lähettäkäämme myöskin Lakedaimoniin ja Korintokseen kehottamaan niitä lähettämään tänne apua hetimiten ja siellä ryhtymään sotaan."

"Mutta minkä keinon minä katson tehokkaimmaksi, vaikkette te tietysti tavallisesta laimeudesta tule sitä noudattamaan, sen minä kuitenkin olen lausuva. Jos me kaikki, tahi ainakin useimmat Sikeliootat meidän kanssamme suostuisimme laskemaan vesille koko laivastomme, varustettuna kahden kuukauden muonavaroilla, kohdataksemme Ateenalaisia Taranton ja Japygian niemen edustalla, sillä osottaen heille, että heidän ensin on taisteltava Joonian meren yli purjehtimisesta, ennenkuin Sikeliasta, hämmästyttäisimme me heitä suuresti ja näyttäisimme lähteneemme vartijoina ystävällisestä maasta, sillä Tarantos meitä kyllä ottaisi ystävällisesti vastaan. He huomaisivat siten, että heidän on ollut purjehdittava laajan meren yli paljoilla varustuskeinoilla, ja vaikea on ylläpitää järjestystä pitkällä merimatkalla. Meidän on helppo ahdistaa heidän laivastoansa, koska se kulkee hitaasti, ja hyökätä pienissä osastoissa. Mutta jospa he hyökkäisivätkin nopeimmilla laivoillansa kokoontuneina, purettuansa niiden lastit, ja jos he soutaen siten lähestyisivät äkkiä, niin me tapaisimme heidät väsyneinä. Mutta jos se meille ei näyttäisi sopivalta, niin voimmehan vetäytyä Tarantoon. He ovat tietysti vähillä muonavaroilla purjehtineet ikäänkuin meritaistelua varten, ja joutuisivat hätään autioissa seuduissa. Jos he eivät lähtisi, niin tulisivat he piiritetyiksi; jos taasen koettaisivat purjehtia rantoja pitkin, täytyisi heidän jättää varastostaan paljo, eivätkä olisi varmat, ottaisivatko kaupungit heitä vastaan, ja he joutuisivat siten epätoivoon. Minä siis luulen, että he, punniten näitä asianhaaroja, eivät ensinkään lähtisi Kerkyyrasta, vaan että he neuvotellen ja tiedustellen, kuinka lukuisia ja missä me olemme, joko lykkäävät retkensä talveksi tai tykkänään luopuvat siitä, varsinkin kun taitavin heidän päälliköistään, kuten olen kuullut, vastahakoisesti on ruvennut johtajaksi ja mielellään käyttäisi tekosyytä, jos me johonkin tehokkaaseen toimeen ryhtyisimme. Meistä tietysti ilmoitettaisiin jotakin paljoa suurempaa, kuin se itse asiassa onkaan; sillä ihmisten mielet kääntyvät puheiden mukaan, ja he pelkäävät enemmän hyökkääjiä, kuin niitä, jotka ilmottamalla vaaran koettavat saada kansalaisiaan puolustautumaan, koska katsovat hyökkääjiä vaaraa kestäviksi. Tämä on nyt Ateenalaisten laita. Sillä he ahdistavat meitä, halveksien meitä syystä, arvellen ettemme ensinkään ajattelisikaan puolustautua, kun emme ole yhtyneet Lakedaimonilaisiin tuhoamaan heitä. Mutta jos aavistamatta näkisivät meidän rohkeasti vastustavan heitä, niin he tästä oudosta tapauksesta enemmän pelästyisivät, kuin varsinaisesta sotavoimastamme."

"Noudattakaa siis neuvoani, purjehtikaa rohkeasti heitä vastaan, mutta jos ette niin tee, varustautukaa nopeasti sotaan. Jokaisen on ajateltava, että varsinainen ylenkatse hyökkääjiä vastaan osoittautuu urhoollisissa sotatoimissa, ja edullisimmin onnistuu, jos varustautuu pelon alaisena, arvellen jo olevansa vaarassa. Mutta viholliset hyökkäävät jo, ja kuten varmasti tiedän, jo ovat miltei saapumaisillaan."

Näin puhui Hermokratees. Mutta Syrakuusalaiset riitelivät keskenään, toiset väittäen, etteivät Ateenalaiset millään muotoa tulisi, ja ettei ollut totta, mitä Hermokratees sanoi; toisista taasen näytti, että, jos ne tulisivatkin, mitäpä viholliset voisivatkaan heille tehdä, jota he eivät vielä suuremmassa määrässä voisi näille kostaa; toiset taasen tekivät ylenkatseesta koko asian naurunalaiseksi. Harvat olivat ne, jotka uskoivat Hermokrateesta ja pelkäsivät tulevaisuutta. Nyt astui esiin Ateenagoras, joka oli kansan johtomiehiä, ja johon väestö tähän aikaan enin luotti, ja puhui seuraavasti: