Mutta Ateenalaiset eivät lähteneet pyhäkköön, vaan viettivät yönsä sotatantereella, koottuansa kaatuneensa ja asetettuaan ne roviolle. Seuraavana päivänä luovuttivat he sopimuksen suojassa Syrakuusalaisille heidän kaatuneensa. Näistä ja näiden liittolaisista sai noin 260 surmansa. Ateenalaiset kokosivat kaatuneidensa luut. Heitä ja heidän liittolaisiansa oli noin 50 kaatunut. Ateenalaiset purjehtivat Katanaan vieden vihollisilta ryöstetyt saaliit mukanaan. Sillä talvi oli jo käsissä, eikä näkynyt mahdolliselta jatkaa sotaa siellä, ennenkuin he olivat lähettäneet hakemaan ratsumiehiä Ateenasta ja keränneet niitä myöskin sikäläisiltä liittolaisilta, jotteivät ratsumiesten vähemmästä määrästä joutuisi tykkänään alakynteen. Niinikään oli heidän välttämätöin sekä kerätä sieltä että tuottaa Ateenasta varoja ja saada muutamia kaupunkeja puolelleen, joitten he arvelivat tappelujen jälestä mieluummin alistuvan, kuten myöskin hankkia kaikenlaisia tarpeita ja varsinkin ruokaa, jotta keväällä voisivat ryhtyä ahdistamaan Syrakuusaa.
Tässä tuumassa purjehtivat he talveksi Naksokseen ja Katanaan. Haudattuansa kaatuneet, pitivät Syrakuusalaiset kokouksen. Tässä astui Hermoonin poika, Hermokratees esiin, mies, jonka vertaista älykkäisyydessä ylipäätään ei löytynyt, ja joka oli etevä sotataidossakin kuten myöskin miehuudessa. Hän rohkaisi kansalaistensa mieltä, kehottaen, etteivät antaisi tapahtumain lannistaa itseänsä. Hänen mielipiteensä oli, ettei urhoollisuuden puute, vaan epäjärjestys oli aiheuttanut onnettomuuden. Eivätkä he niinkään olleet joutuneet alakynteen, kuin näkyi, varsinkin kun heidän harjaantumattomina oli taisteltava Helleeneistä taitavimpia, ikäänkuin ammattilais-sotilaita vastaan. Paljon oli, lausui hän, myöskin monipäällikkyys heitä haitannut, sillä päälliköitä oli 15, niinkuin myöskin väkijoukon tottumattomuus järjestykseen. Jos he valitsisivat muutamia ymmärtäväisiä päälliköitä, jotka talven kestäessä järjestäisivät raskasaseiset, hankkisivat aseita niille, joilta niitä puuttui, jotta heillä olisi mahdollisimman paljon sotilaita, sekä muutenkin pitäisivät huolta kaikesta, niin, väitti hän, voittaisivat he todennäköisesti vihollisensa, koska heiltä ei puuttunut rohkeutta, kun vain saataisiin järjestystä sotajoukkoon. Sillä nämät ovat muka kannattavat toisiaan, kun viimemainitusta vaaran kestäessä vaan pidettäisiin huolta, ja urhoollisuus kasvaisi yhä enemmän, kun se saisi tukea taidosta. Senpä tähden tarvitaan harvoja ja täysivaltaisia päälliköitä, joille valalla myönnettäisiin oikeus toimia oman ymmärryksensä mukaan. Siten se, mikä on salattava, tulisi paraiten peitetyksi, ja kaikki toimitettaisiin järjestyksessä ja vastustelematta.
Kun Syrakuusalaiset olivat kuulleet hänen sanojaan, äänestivät he, niinkuin hän oli kehottanut, ja valitsivat päälliköiksi Hermokrateen itsensä, Lysimakoksen pojan Heerakleideen ja Ekseekestoksen pojan Sikanoksen, nämät kolme. He lähettivät sanansaattajia Korintokseen ja Lakedaimoniin solmimaan liittoa näitten kanssa ja taivuttamaan Lakedaimonia heidän hyväksensä tarmokkaammin ja avonaisesti käymään sotaa Ateenalaisia vastaan, jotta joko vetäisivät Ateenalaiset pois Sikeliasta, tahi etteivät nämät voisi lähettää toisia Sikeliassa taistelevan sotajoukkonsa avuksi.
Ateenalaisten Katanassa oleva sotajoukko purjehti viipymättä Messeeneetä vastaan arvellen, että se heille kavallettaisiin. Tämä hanke ei heille kuitenkaan onnistunut, sillä Alkibiadees älyten, että hän joutuisi maanpakolaiseksi, kun häntä oli lähetetty noutamaan ja hän oli luopunut päällikkyydestä, ilmotti tämän aikeen, jonka hän kyllä tunsi, Syrakuusalaisten Messeeneessä asuville ystäville. Nämät surmasivat ensin hanketta kannattavat miehet ja saivat aikaan, herätettyänsä levottomuuksia ja tartuttuansa aseisiin, etteivät ne, jotka halusivat laskea Ateenalaisia kaupunkiin, voineet sitä tehdä. Kun, Ateenalaisten viivyttyä siellä 13 päivää, myrskyiset ajat ja muonan puute alkoivat vaivata heitä, ja kun eivät he kuitenkaan saaneet mitään aikaan, niin he lähtivät Naksokseen, ja rakennettuansa paaluaidan ympäri leiriä, viettivät he talven siellä. Täältä he lähettivät kolmisoutulaivan Ateenaan hakemaan kevääksi rahaa ja ratsumiehiä.
Syrakuusalaiset rakensivat talvella pitkin kaupungin Epipolain puolista osaa muurin, joka ympäröi Temeniteen, jottei voitaisi heille ahtaalle saartaa, jos he joutuisivat tappiolle. He rakensivat niinikään Megaraan linnan ja toisen lähelle Olympieionia ja paaluttivat rannan kaikkialla, missä oli valkama. Koska he tiesivät Ateenalaisten talvehtivan Naksoksessa, niin he koko sotajoukollaan kulkivat Katanaan, hävittivät sen ympäristöjä ja polttivat Ateenalaisten teltat ja leirin, jonka tehtyään he palasivat kotia. Kuultuansa, että Ateenalaiset Lakeen solmiman liiton nojalla olivat toimittaneet lähetyksen Kamarinaan, saadaksensa nämät puolellensa, lähettivät Syrakuusalaisetkin sovinnonhierojia sinne. Sillä Kamarinalaiset olivat heistä epäluulonalaisia, koska he vastahakoisesti olivat toimittaneet lähettämiänsä miehiä avuksi edelliseen taisteluun, eivätkä ehkä enää halunneet heitä auttaa, kun näkivät Ateenalaisten saavuttaneen voiton tappelussa, vaan liittyisivät näihin entisen ystävyyden takia. Kun Hermokratees seuralaisineen oli saapunut Kamarinaan Syrakuusasta, ja Ateenasta Eyfeemos toverineen, niin Hermokratees, joka halusi ensimmäisenä panetella Ateenalaisia Kamarinalaisten kansankokouksessa, astui esiin ja puhui seuraavasti:
"Meitä ei ole lähetetty pelosta, että teitä, Kamarinan miehet, olisi pelottanut Ateenalaisten täällä oleskeleva sotavoima, vaan ennemmin, jotteivät heidän odotettavissa olevat puheensa teitä houkuttelisi, ennenkuin olette meitä kuulleet. Sillä he ovat tulleet Sikeliaan meille varsin tunnetuilla verukkeilla, vaan aikeilla, joita kovin epäilemme kaikki. Minun mielestäni he eivät tahdo saattaa Leontinilaisia kotiinsa, vaan ennemmin karkottaa meitä kodistamme. Sillä ei ole johdonmukaista tehdä sikäläiset kaupungit autioiksi, mutta asuttaa täkäläisiä, ja että niin huolehtivat sukulaisuuden takia Leontinilaisista, koska nämät muka ovat Kalkidilaisia, mutta orjuudessa pitävät Euboiassa asuvat Kalkidilaiset, joiden siirtolaisia täkäläiset ovat. Samaten, kuin he sikäläisiä hallitsevat, koettavat he myöskin orjuuttaa täkäläisiä. Vapaaehtoisen päätöksen kautta tultuansa Joonialaisten ja omien siirtolaistensa päälliköiksi, ovat he, kostaaksensa muka Meedialaisille, valloittaneet ne kaikki, toisia sotilaskiellon, toisia taasen keskinäisten sotien tähden, ja toisia taasen jos mistäkin tekosyystä. He eivät suinkaan ole vastustaneet Meedialaisia Helleenien vapauden tähden, eivätkä Helleenit oman vapautensa takia, vaan Ateenalaiset, jottei barbari, vaan he itse pääsisivät orjuuttamaan kansalaisiaan; ja Helleenit ovat sen tehneet, jotta saisivat nerokkaamman, mutta myöskin ilkeämielisemmän hallitsijan."
"Mutta me emme ole tulleet luettelemaan teille kaikkia niitä vääryyksiä, joita Ateenalaisten kaupunki on tehnyt, koska te ne hyvin tunnette, vaikkapa olisi hyvin helppo tuoda niitä esiin, vaan paljoa ennemmin syyttääksemme itseämme, ettemme me, vaikka meillä on niin monta esimerkkiä siitä, miten Ateenalaiset ovat orjuuttaneet täkäläisiä Helleenejä, kun eivät ole asettuneet vastarintaan, ja vaikka he käyvät meitä vastaan samanlaisilla verukkeilla, tahtoen muka saattaa Leontinilaisia sukulaisiaan kotia ja auttaa liittolaisiaan Egestalaisia, ettemme kuitenkaan tarmokkaammin ole osottaneet heille, ettemme ole Joonialaisia, emme Helleespontolaisia emmekä liioin saarelaisia, jotka tottelevat milloin Meedialaista, milloin mitäkin hallitsijaa, vaan että olemme Peloponneesoksesta lähteneitä vapaita Sikeliassa asuvia Doorilaisia. Tahi odotammeko me siksi, kuin meidän kaupunkimme toinen toisensa perästä valloitetaan, hyvin tietäen, ettemme muulla lailla ole alistettavia, ja nähden heidän käyttävän samaa menettelyä houkutellaksensa toisia kaupunkia meistä, ärsyttäen liittolaisten toiveilla toisia keskinäiseen sotaan ja saattaen toisia pahantekoihin, imarrellen heitä kauneilla sanoilla? Ja arvelemmeko me, että kun vaara kohtaa kaukaista naapuriamme, se ei uhkaakaan meitä, vaan että ensin kärsivä yksin on joutuva onnettomuuteen?"
"Mutta jos joku tuumii, että vaikka kohtakin Syrakuusalainen on Ateenalaisen vihollinen, niin se ei ole hänen laitansa, ja jos hän pitää vääryytenä, että hänen täytyy antautua vaaraan minun isänmaani tähden, muistakoon hän, että hän ei enemmän niin tee minun isänmaani edestä, kuin minun maassani sijaitsevan omansa, ja sitä suuremmalla vaarattomuudella, kun hänellä on minussa asetoveri, eikä hänen ole taisteleminen yksin, niinkauan kuin minä vielä olen pystyssä. Niin myöskin, että Ateenalainen ei tahdo rangaista Syrakuusalaista hänen vihamielisyydestään, vaan sortamalla minua hankkia itselleen toisen ystävyyttä. Mutta jos joku kateudesta tai pelosta, sillä molemmat kohtaavat mahtavia, haluaa, että Syrakuusa joutuisi pulaan, jotta me viisastuisimme, kumminkaan joutumatta perikatoon, niin hän toivoo jotakin ihmisen voimalle mahdotonta. Sillä ei ole mahdollista mielinmäärin johtaa onnea. Jos hän erehtyy tuumissaan, niin hän varmaankin vaivojensa tuskissa vielä mielellään tahtoisi päästä tilaisuuteen kadehtimaan minua minun onnestani. Mutta se on mahdotonta luopiolle, joka ei myöskin tahdo kärsiä samoja vaaroja, eikä ainoastaan nimeksi, vaan myöskin teossa. Sillä nimeksi hän kyllä pelastaisi meidän valtamme, vaan itse teossa hankkii itselleen pelastusta. Varsinkin on kohtuullista, että te, Kamarinalaiset, ollen naapurimme, ja ne, jotka lähinnä tulette joutumaan vaaraan, varotte itseänne laimeasta avunannosta meille, kuten nyt on laitanne, vaan että te itse tulette meidän luoksemme. Sillä niinkuin te, jos Ateenalaiset ensinnä olisivat tulleet Kamarinaan, olisitte pyytäneet meiltä apua, niin näyttää luonnolliselta, että te nyt autatte meitä pysymään peräytymättä. Mutta ette te, eivätkä muutkaan ole osoittaneet intoa tähän suuntaan."
"Varovaisuudesta tahdotte te ehkä osottaa yhtä suurta tasapuolisuutta meitä kuin hyökkääjiä kohtaan väittäen, että teillä on liitto Ateenalaisten kanssa. Mutta tätä te ette ole tehneet ystävienne sortajien kanssa, vaan jos joku vihollinen hyökkäisi teidän kimppuunne, ja velvollisuudella auttaa Ateenalaisia, jos niitä vihollinen uhkaa, mutta ette, jos he, kuten nyt, sortavat naapurianne. Eiväthän Reegionilaisetkaan halua, vaikka ovat Kalkidilaisia, olla osallisina palauttamaan Leontinilaisia, jotka myöskin ovat Kalkidilaisia, takaisin heidän kaupunkiinsa. Sepä olisikin kummaa, jos nämät epäluulosta Ateenalaisten kauniinnäköistä oikeudentuumaa kohtaan toimisivat viisaasti järjettömyydessään, mutta te sitä vastoin järkevällä tekosyyllä tahtoisitte auttaa luonnollisia verivihollisianne tuhoomaan luonnolliset heimolaisenne ja ystävänne. Mutta tämä on väärin. Meidän täytyy puolustautua eikä peljätä heidän toimiaan. Sillä jos me olemme yksimielisiä, eivät he ole vaarallisia, vaan päinvastoin, jos me, mitä Ateenalaiset juuri puuhaavat, joudumme eripuraisuuteen. Sillä eiväthän he edes, hyökättyänsä meitä yksinämme vastaan, vaikka he pääsivät voitolle, ole voineet tehdä, mitä ovat tahtoneet, vaan poistuivat kiiruumman kautta."
"Niin muodoin ei ole syytä noloutumaan, vaan solmiamaan liittoa, varsinkin kun me saamme apua Peloponneesolaisilta, jotkahan ovat Ateenalaisia paljoa etevämpiä kaikissa sotaseikoissa. Älkää pitäkö tuota varovaisuutta, ettette, ollen kumpaistenkin liittolaisia, auta kumpaistakaan, tasa-arvoisena meitä kohtaan tahi hyödyllisenä teille. Todenteossa ei se itse asiassa ole niin kohtuullista, kuin se näyttää olevan. Sillä jos avunantamattomuutenne takia me häviämme ja joudumme perikatoon, ja toiselta puolen Ateenalaiset voittajina pääsevät vallalle, mitä muuta te poissaolollanne teette, kuin että ette auta meitä pelastautumaan, mutta ette estä vastustajia harjoittamasta vääryyttä? Eikö ole kauniimpaa auttamalla vääryyttä kärsiviä ja sitä paitsi heimolaisianne pitää huolta Sikelian yhteisestä hyödystä ja estää ystäviänne Ateenalaisia joutumasta harhaan? Lyhyesti sanoen, me Syrakuusalaiset ymmärrämme hyvin, ettei ole vaikeata todistaa teille eikä muillekaan sitä mitä te tiedätte yhtä hyvin, kuin me. Me pyydämme teiltä apua ja painamme mieleenne, jos emme teitä taivuta, että meitä, kun meidän alituiset vihollisemme Joonialaiset meitä ahdistivat, meitä Doorilaisia te Doorilaiset hylkäsitte. Ja jos Ateenalaiset voittavat meidät, niin he teidän suostumuksellanne pääsevät voitolle, mutta saavuttavat itse kunnian ja saavat voiton palkinnoksi juuri ne, jotka ovat hankkineet heille voiton. Jos me taasen pääsemme voitolle, tulette te kärsimään rangaistuksen vaarojen synnyttämisestä. Miettikää siis ja valitkaa joko hetken turvallinen orjuus tahi, meidän kanssamme pelastuneina, päästä ottamasta häpeällä nuo herroiksemme ja siten joutumasta vihamielisyyteen meidän kanssamme, joka ei suinkaan tulisi lieveäksi."