Näin puhui Hermokratees, mutta hänen jälkeensä lausui Ateenalaisten lähettiläs Eyfeemos seuraavasti:
"Me olemme saapuneet uudistamaan entistä liittoamme, mutta koska Syrakuusalainen meitä on panetellut, täytyy meidän näyttää, ettei valtamme ole vääryydellä hankittu. Tärkeimmän todistuksen tähän on hän itse tuonut esiin, sanoen että me Joonialaiset aina olemme Doorilaisten vihollisia. Niin onkin; meidänhän Joonialaisina täytyy olla varoillamme, etteivät Peloponneesolaiset Doorilaisina, ollen lukuisammat ja naapurimme, millään neuvoilla meitä saa valtaansa. Hankittuamme Meedialaissodan jälkeen laivaston, olemme me vapautuneet Lakedaimonilaisten herruudesta ja päällikkyydestä, koska me emme enää katsoneet soveliaaksi, että he meitä johtivat, enemmän kuin me heitäkään, paitsi jos jommallakummalla sattui olemaan suurempi voima. Asetuttuamme kuninkaan vallan alle ennen kuuluvien kaupunkien päälliköiksi, olemme me toimineet siihen suuntaan, että mitä vähimmin olisimme riippuvaisia Peloponneesolaisista, koska meillä oli voima torjumaan heitä päältämme. Ja tarkoin puhuen, emme me vääryydellä ole laskeneet Joonilaisia ja saarelaisia valtamme alle, josta meitä Syrakuusalaiset moittivat, vaikka he ovat heimolaisiamme. Sillä Meedialaisen yhteydessä hyökkäsivät he meitä, emäkaupunkiansa, vastaan, koska eivät uskaltaneet luopumisellaan saattaa kaupunkejansa perikatoon, kuten me jätettyämme kaupunkimme, vaan aikoivat antautua orjuuteen itse ja tuottaa meille samaa."
"Koska me tämän kautta olemme ansainneet vallan, niin hallitsemme me sentähden, että olemme lähettäneet sotaan suurimman laivaston ja osoittaneet Helleenien hyväksi kieltämättömästi hartaimman innon, ja sen takia, että nuo, tehden samaten Meedialaisen hyväksi, ovat meitä vahingoittaneet, ja myöskin koska koetamme vastustaa Peloponneesolaisten valtaa. Emme tahdo kerskailla, miten me oikeudenmukaisesti hallitsemme, koska me sekä yksinämme tuhosimme barbarin, että me olemme panneet oman etumme vaaranalaiseksi noiden ja kaikkien vapauden edestä. Jokaisellahan on moitteeton oikeus hankkia itselleen turvallista pelastusta. Ja nytkin näemme me, saavuttuamme tänne oman turvallisuuden tähden, että se on teillekin hyödyksi. Meidän tarkoituksemme on selvä juuri siitä, mistä meitä panettelevat Syrakuusalaiset, ja joka teitä enin epäilyttää, koska me hyvin tiedämme, että ylenpalttisesti epäilevää kyllä puheen kauneus voi viehättää hetkeksi, mutta että hän myöhemmin toimii hyödyn mukaisesti. Sikäläisen valtamme sanoimme me perustuvan pelkoon ja samasta syystä olemme tulleet tännekin, järjestääksemme asiat varmalle kannalle ystäviemme avulla, emmekä suinkaan orjuuttaaksemme, vaan ennemmin estääksemme sitä."
"Alköön kukaan väittäkö, että meidän ei ensinkään tule huolehtia teistä; sillä on selvä asia, että niin kauan, kuin te olette voimissa pitämään puolianne Syrakuusalaisia vastaan, he eivät voi meitä vahingottaa lähettämällä apuväkeä Peloponneesolaisille. Tässä suhteessa koskee teidän asemanne meitä vallan suuresti. Senpä tähden juuri on hyvin järjenmukaista saattaa Leontinilaiset kotiinsa niin mahtavina kuin mahdollista, eikä suinkaan alamaisinamme, kuten heidän heimolaisensa Euboiassa ovat, jotta he Syrakuusalaisten naapureina olisivat heille vastukseksi meidän hyödyksemme. Kotimaisia vihollisiamme vastaan pidämme me kyllä puoliamme ja Kalkidilaiset, joita me muka järjettömästi pidämme orjuudessa, vaikka tahdomme täkäläisiä vapauttaa, ovat meille hyödyksi aseettomina, ja kun he vaan veronsa maksavat, jota vastoin sekä Leontinilaiset että muutkin täkäläiset ystävät ovat meille sitä enemmän hyödyksi, jota enemmän itsevaltaisia he ovat."
"Yksinvaltiaalle ja hallitsevalle kaupungille ei mikään hyödyllinen ole järjetöntä, eikä mitään heimolaisuutta ilman luottamusta; kumpaisenkin suhteen täytyy menetellä joko vihollisena tahi ystävänä asianhaarojen mukaan. Meitä ei suinkaan hyödytä kohdella pahoin täkäläisiä ystäviämme, vaan toimia niin, että vihollisemme ystäviemme voimallisuuden kautta tulevat voimattomiksi. Mutta meitä kohtaan ei pidä vallita epäluulo, sillä me kohtelemme kotimaisia liittolaisiamme, kuten meille on hyödyllistä. Kiolaiset ja Meetymneeläiset saavat olla vapaita, kun vaan hankkivat meille laivoja, useampia muita pidämme me kovemmalla, vaatien heiltä veroja; toiset taasen ovat aivan vapaita liittolaisia, vaikka ovat saarelaisia ja helposti valloitettavia, koska asuvat sopivissa paikoissa Peloponneesoksen ympäristössä. Siis täytyy meidän järjestää myöskin täkäläiset olot meidän hyödyksemme ja, kuten jo sanoin, pelotukseksi Syrakuusalaisille. Sillä he tavottelevat herruutta teidän ylitsenne ja tahtovat, tehtyään meidät epäluulonalaisiksi teidän mielessä, väkivallalla tahi meidän liittolaisten puutteessa tyhjin toimin lähdettyämme hallita yli Sikelian. Tämä ei ole vältettävissä, jos yhdytte heihin, sillä ei meillä ole voimia kyllin vastustaa semmoista valtaa, eivätkä hekään, meidän lähdettyämme, ole liian heikkoja teitä kukistamaan."
"Joka ei tätä usko, häntä neuvovat itse tapahtumat. Sillä juuri tämän hirmukuvan perusteella olette te ennen kutsuneet meitä avuksenne, ettekä millään muulla, kuvitellen meille, kuinka me vihdoin sortuisimme, jos emme huolisi Syrakuusalaisten väkivallasta teitä kohtaan. Eikä ole oikein nyt epäillä sitä perustetta, jonka nojalla koetitte saada meitä tulemaan, jos kohtakin tulemme suuremmalla sotajoukolla, kuin näkyy tarpeelliselta, vaan noita teidän tulee ennemmin epäillä. Sillä me emme voi ilman teidän apuanne jäädä tänne, mutta jos me kavaluuden avulla valloittaisimme Sikelian, niin emme kuitenkaan voisi säilyttää sitä pitkän merimatkan takia ja vartijoiden puutteesta mannermaan tavalla varustetuissa suurissa kaupungeissa. Syrakuusalaiset sitävastoin, jotka eivät asu, kuten me, leirissä, vaan suuressa kaupungissa lukuisampina, kuin meidän koko täällä oleva sotajoukkomme, väijyvät teitä lakkaamatta, ja kun he saavat sopivan tilaisuuden, niin he eivät suinkaan jätä sitä käyttämättä; tämän he ovat osottaneet sekä muuten että varsinkin menettelyssään Leontinilaisia kohtaan. Ja kuitenkin uskaltavat he yllyttää teitä, ikäänkuin olisitte järjettä, vastustamaan niitä, jotka estävät heidän hankettansa, ja jotka tähän saakka ovat pelastaneet Sikeliaa joutumasta heidän valtaansa. Me taasen kehotamme teitä paljoa varmempaan pelastukseen, pyytäen teitä pysymään siinä pelastuksessa, jonka molemminpuolinen apu kumpaisellekin tarjoaa, arvellen että noille myöskin ilman liittolaisia paljoutensa kautta tie aina on auki teidän luokse, mutta että teille harvoin tarjouu tilaisuus puolustautumaan näin lukuisalla apujoukolla. Jos te nyt epäluulosta annatte sen lähteä pois, joko tyhjin toimin, tahi ehkä voitettunakin, niin kyllä vasta haluaisitte nähdä edes vähimmänkään osasen siitä, kun ei se enää läsnäolollaan voi teille olla miksikään hyödyksi."
"Älkää siis te, Kamarinalaiset, älköötkä muutkaan uskoko noitten panetteluja. Olemme jo sanoneet teille koko totuuden siitä, miksikä meitä epäillään, ja nyt tahdomme pääpiirteissä muistuttaa, millä perusteilla koetamme teitä taivuttaa. Me sanomme hallitsevamme kotimaisia kaupunkia, jottemme joutuisi toisen vallan alle, ja että me vapautamme täkäläisiä, jotteivät he meitä vahingoittaisi. Meidän täytyy paljon toimia, koska meidän täytyy olla suuresti varuillamme. Sekä ennen että nyt tulemme me pyydettyinä, emmekä suinkaan kutsumatta, liittolaisina niille teistä, joita on loukattu. Älkää esiintykö meidän tekojemme arvostelijoina, älkääkä neuvonantajina koettako meitä siitä estää, joka olisikin vallan vaikeata, vaan käyttäkää hyväksenne meidän monitoimeliaisuudestamme ja menettelystämme se, minkä te huomaatte olevan teillekin hyödyksi, älkääkä arvelko, että se kaikkia yhtä paljon haittaa, vaan että se hyödyttää useimpia Helleenejä. Sillä joka asemassa, vaikkapa maassa, jossa emme hallitsekaan, täytyy sekä sen, jota on loukattu, että sen, joka toista väijyy, hillitä itseään. Sillä edellinen odottaa meiltä apua, jälkimmäinen taasen pelkää oikeutta, kun me tulemme, ja niin hillitsevät itseään pakosta molemmat, edellinen vastahakoisesti pidättäen intoansa, jälkimmäinen vahingotta päästäkseen rangaistuksetta. Älkää siis hyljätkö tätä kaikkien pyytämää apua, joka nyt on teille tarjona, vaan tehkää kuten toisetkin ja yhtykää meidän kanssamme myöskin puolestanne hyökkäämään Syrakuusalaisten kimppuun, jottei teidän aina tarvitse olla varuillanne puolustautuaksenne heitä vastaan".
Näin puhui Eyfeemos. Kamarinalaiset olivat kahdella päällä. Ateenalaisia kohtaan he kyllä olivat suopeita, paitsi siinä suhteessa, että arvelivat heidän orjuuttavan Sikelian, mutta Syrakuusalaisten kanssa oli heillä alituisia riitoja naapuruuden takia. Koska yhtä paljon pelkäsivät, että Syrakuusalaiset, asuen heidän läheisyydessään, ehkä ilman heidän apuansa pääsisivät voitolle, olivat he jo ennen lähettäneet heille pienen määrän ratsumiehiä, ja päättivät vastedes salassa auttaa heitä toimessa, kumminkin niin vähällä kuin mahdollista. Mutta jotta he eivät vähemmän näkyisi suosivan Ateenalaisia, varsinkin kun nämät taistelussa olivat päässeet voitolle, päättivät he vastata molemmille yhtäläisesti, että koska molemmat sotavallat sattuivat olemaan heidän liittolaisensa, näytti heistä valan mukaiselta toistaiseksi olla auttamatta kumpaakaan. Tämän kuultuaan poistuivat kumpaistenkin lähettiläät.
Syrakuusalaiset valmistautuivat puolestansa sotaan, mutta leiriytyneinä Naksokseen hieroivat Ateenalaiset sopimuksia Sikelialaisten kanssa, jotta saisivat mahdollisimman monta heistä puolelleen. Niistä Sikelialaisista, jotka asuivat alankomaalla, ollen Syrakuusalaisten alamaisia, luopuivat harvat, mutta ne taasen, jotka asuivat sisämaassa ja aina olivat olleet riippumattomia, liittyivät heti miltei kaikki Ateenalaisiin, tuoden sotajoukolle muonaa ja muutamat rahaakin. Hyökäten kieltäytyviä vastaan, pakottivat Ateenalaiset toisia näistä puolellensa, mutta toisia estivät heitä Syrakuusalaiset kukistamasta lähettämällä näille apuväkeä. Talvella muuttivat Ateenalaiset laivansa Naksoksesta Katanaan ja viettivät siellä talven, rakennettuansa uudestaan Syrakuusalaisten polttaman leirin. Myöskin Karkeedooniin lähetettiin kolmisoutulaiva keskustelemaan ystävyydestä ja koettaakseen saada sieltä apua, kuten Tyrseeniaankin, koska muutamat sikäläiset kaupungit olivat tarjoutuneet liittymään heihin. He lähettivät sanoman yltympäri Sikelialaisille, ja käskivät Egestaa lähettämään mahdollisimman paljon ratsumiehiä sekä valmistivat muita tarpeita Syrakuusan piiritykseen, kuten tiilejä ja rautaa ja mitä muuta tarvittiin, ahdistaaksensa kaupunkia kevään tultua.
Syrakuusalaisten Korintokseen ja Lakedaimoniin lähettämät sanansaattajat koettivat purjehdusmatkallaan kehottaa Italialaisia ottamaan huomioonsa Ateenalaisten toimia, koska ne muka koskivat heitäkin. Saavuttuansa Korintokseen, pyysivät he puheessaan Korintolaisia sukulaisina auttamaan heitä. Nämät äänestivät heti ensin omasta puolestaan suurella innolla lähettää apua, ja lähettivät myöskin Syrakuusalaisten lähettiläiden kanssa omia miehiään Lakedaimoniin kehoittamaan heitä tehokkaammin käymään sotaa Ateenalaisia vastaan kotimaassa ja lähettämään apua Sikeliaan. Korintolaisten lähettiläät saapuivat Lakedaimoniin ja Alkibiadees sekä hänen kanssansa paenneet miehet, jotka juuri kuormalaivalla olivat tulleet Tuurioista Kylleeneeseen, ja myöhemmin sopimuksen suojassa Lakedaimonilaisten pyynnöstä Lakedaimoniin, sillä Alkibiadees pelkäsi näitä Mantinean seikkojen takia. Lakedaimonilaisten kansankokouksessa koettivat Korintolaisten ja Syrakuusalaisten lähettiläät yhdestä tuumin Alkibiadeen kanssa saada Lakedaimonilaisia myöntymään. Kun nyt eforit ja viranomaiset kyllä olivat aikeissa lähettää sanansaattajia Syrakuusalaisille, estääkseen heitä sopimasta Ateenalaisten kanssa, mutta kun eivät kuitenkaan olleet halukkaita lähettämään apua, niin astui Alkibiadees esiin ja kiihotti Lakedaimonilaisia täänkaltaisella puheella: