"Minun täytyy ensin puhua teille esiintuoduista panetteluista minua vastaan, jottette epäluulosta minua kohtaan vastahakoisuudella kuuntelisi minun sanojani. Minun esi-isäni sanoivat jonkun syytöksen takia irti kesti-ystävyyden teidän kanssanne, mutta minä uudistin sen ja olen monesti ollut teille hyödyksi, viimein Pyloksessa tapahtuneen onnettomuutenne takia. Minä olen tätä suosiotani jatkanut, kunnes te, sovittuanne Ateenalaisten kanssa, hankitte vallan vihamiehilleni, joitten välityksellä sovinnon teitte, mutta häpeän minulle. Tämän takia olette te syystä minun kauttani kärsineet vahinkoa, minun käännyttyäni Mantinealaisten ja Argolaisten puolelle, ja syystä olen teitä monessa muussakin tapauksessa vastustanut. Mutta jos joku nyt silloisten kärsimyksiensä tähden minua vihaa, niin muuttaa hän kyllä mielipidettä, jos hän todenmukaisesti tarkastelee asioita. Tahi jos joku halveksii minua, koska olen enemmän katsonut kansanpuolueen hyvää, niin ei hän siinäkään suhteessa syystä vihaa minua. Sillä yksinvaltijaita olemme me, sekä esi-isäni että minäkin, aina vastustaneet, ja kaikki yksinvaltiaiden vastustajathan kutsutaan kansanpuoluelaisiksi, ja tästä seikasta johtuu meille kansan esimiehyytemme. Koska kaupunkimme on kansanvaltainen, on täytynyt noudattaa olevia oloja monessa suhteessa. Mutta me olemme koettaneet rajoittaa vallitsevaa mielivaltaa vaimoasioissamme. Moni sekä ennen että nyt on johtanut rahvasta väärälle tielle, ja ne minut nyt ovat karkoittaneet. Esimiehenä olen minä aina tarkottanut yleistä hyötyä, pitäen ne muodot säilytettävinä, joiden kautta kaupunkimme on karttunut mitä suurimmaksi ja vapaimmaksi. Me asiaa miettiväiset tiedämme vallan hyvin, mitä kansanvalta on, eikä minulla ole syytä laulaa sen kunniata. Mutta tunnetusta järjettömyydestä ei ole mitään uutta sanottavaa, eikä näkynyt soveliaaksi muuttaa sitä, kun te vihollisina olitte kimpussamme."
"Tämä nyt on minua vastaan tehtyjen syytöksien laita. Kuulkaa siis, mitä minulla on sanomista teidän päätettävästä asiasta, josta minä ehkä tunnen enemmän, kuin muut."
"Me olemme purjehtineet Sikeliaan etusijassa pannaksemme, jos vaan voisimme, Sikeliootat valtamme alle, ja sitten Italialaiset, ahdistaaksemme myöhemmin Karkeedoonilaisten valtaa. Jos tämä meiltä onnistuisi täydellisesti tahi ainakin suurimmaksi osaksi, oli meidän aikomuksemme hyökätä Peloponneesokseen sikäläisten Helleenien meille kerääntyneen koko sotavoiman avulla ja pestaamalla tätä hanketta varten barbareja, sekä Ibeeriläisiä että muita urhoollisuudestaan mainioimpia sikäläisiä barbareja. Niinikään oli aikomuksemme laivojemme lisäksi rakentaa suuri määrä uusia, koska Italiassa löytyy yllin kyllin rakennusaineita. Näillä voisimme me sulkea Peloponneesoksen ylt'ympäri ja maitse jalkaväellä hyökäten valloittaa osan kaupunkeja väkirynnäköllä, toivoen helposti saavamme haltuumme toiset piirittämällä niitä, sekä tämän jälkeen hallita koko Hellaan. Tämän yrityksen suorittamiseen arvelimme me noitten Sikeliassa valloitettujen maitten tarjoavan kylliksi muonaa ja rahaa tarvitsematta täältä siihen kustannuksia."
"Mimmoisessa tarkoituksessa tämä sotaretki lähetettiin liikkeelle, olette nyt kuulleet minulta, joka sen mitä tarkimmin tunnen, ja nykyiset päälliköt tulevat toimimaan sen mukaan, jos vaan voivat. Jos ette lähetä apua, niin sikäläiset olot, uskokaa minua, joutuvat perikatoon. Sillä vaikka Sikeliootat ovatkin taitamattomia, niin voisivat he kuitenkin pelastua, jos he yhdestä tuumin vastustaisivat hyökkääjiä. Mutta Syrakuusalaiset eivät yksin voi pitää puoliaan Ateenalaisten siellä olevaa sotaväkeä vastaan, kun heidän koko sotavoimansa taistelussa on joutunut tappiolle ja kun he sitäpaitsi ovat laivojen saartamat. Ja jos heidän kaupunkinsa valloitetaan, joutuu koko Sikelia ja pian Italiakin vihollisten haltuun. Ja se vaara, jonka sanoin sieltä nousevan, uhkaa teitäkin kohta. Älköön siis kenkään arvelko, että teidän olisi neuvoteltava ainoastaan Sikeliasta, vaan yhtä hyvin Peloponneesoksestakin, ellette nopeasti laivoilla lähetä sinne semmoisia sotamiehiä, jotka itse soutavat ja heti voivat tarttua aseisiin, ja — mitä minä katson tärkeämmäksi kuin sotajoukkoa — kelvollista Spartalaista päälliköksi, joka kykenee järjestämään tarjona olevia sotureita ja pakottaa vastahakoisia yhtymään teihin. Sillä täten rohkaistuvat teidän nykyiset ystävänne enemmän ja vitkastelevat liittyvät teihin vähemmällä pelolla. Teidän täytyy myöskin tarmokkaammin käydä sotaa täällä, jotta Syrakuusalaiset, nähden teidän huolehtivanne heistä, voimakkaammin pitävät puoliaan, ja jotta Ateenalaiset vähemmän voivat lähettää apua sotajoukollensa. Niinikään on teidän miehitettävä Dekeleia Attikassa, jota Ateenalaiset aina pelkäävät, ja jota he katsovat ainoaksi onnettomuudeksensa, jota he sodassa eivät vielä ole kärsineet. Varmimmin vahingoittaa vihollisia, jos heille tuottaa semmoisen vaaran, jonka tietää heidän enin pelkäävän. Luonnollistahan on, että jokainen enin pelkää semmoista, jonka tietää itselleen olevan vaarallisen. Jätän sikseen monet syyt ja lausun ainoastaan pääseikat, miksikä Dekeleian miehittäminen teille on hyödyksi, ja miten te sillä estätte vihollisia. Elintarpeet, joista tämä maakunta vaurastuu, tulevat täten teidän haltuunne, osaksi väkisten, osaksi itsestään. Heiltä ryöstätte heti tämän kautta tulot Laurionin hopeakaivoksista, sekä kaikki tulot maasta ja tulleista, joista he nyt hyötyvät. Mutta enin tuntuisivat vähennetyt verot liittolaisilta, jotka, teidän käydessänne sotaa tarmokkaammin, vähemmän välittäisivät Ateenalaisista."
"Tämän tehtävän nopea ja innokas toimeenpano riippuu tykkänään teistä, Lakedaimonilaiset. Olen varma siitä, että tämä on mahdollista, enkä luule pettyväni tuumassani. Toivon, etten minä teidän silmissänne ole kehno ihminen, jos nyt, muinoin isänmaan ystävänä pidettynä, mitä innokkaimmin hyökkään sitä vastaan sen verivihollisten seurassa; älkääkä epäilkö minun, pakolaisen, sanojani, sillä minä olen paennut vainoojieni häijyyttä, mutta en pettääkseni teitä, jos minuun luotatte. En minä pidä teitä, joskin olette vahingottaneet vihollisianne, siihen määrin vihamiehinäni, kuin niitä, jotka pakottavat ystävänsä joutumaan vihollisiksi. En voi rakastaa sitä kaupunkia, jossa minua loukataan, vaan sitä, jossa minua pidetään täysin oikeutettuna kansalaisena. En katso hyökkääväni isänmaatani vastaan, vaan ennemmin voittavani takaisin menetettyä. Eikä se ole isänmaan ystävä, joka ei ahdista isänmaataan, josta hän vääryydellä on karkotettu, vaan se, joka kaikella keinolla koettaa voittaa sitä takaisin. Minä siis pyydän teitä, Lakedaimonilaisia, pelotta käyttämään minua kaikessa vaarassa ja vaivoissa, muistaen tuon tunnetun lauseen: 'Joskin vihollisena olen teitä kovasti vahingottanut, voin minä ystävänä teitä suuresti hyödyttää', varsinkin koska tunnen Ateenalaisten tuumia perinpohjin, mutta vain olen arvannut teidän. Minä pyydän teitä nyt ymmärtämään, että on kysymys tärkeimmistä kysymyksistä, ja että teidän on viipymättä lähetettävä sotajoukko Sikeliaan ja Attikaan, jotta te siellä vähäisellä sotajoukkonne osastolla valvoisitte suuria etuja ja siten hävittäisitte Ateenalaisten sekä nykyisen että vastaisen vallan ainaiseksi, ja jotta te tämän tehtyänne asuisitte turvissa ja tulisitte koko Hellaan johtajiksi sen suostumuksella, ettekä väkisten".
Täten puhui Alkibiadees. Lakedaimonilaiset, jotka jo ennen olivat aikoneet tehdä sotaretken Ateenalaisia vastaan, mutta jotka vielä miettivät ja olivat odottavalla kannalla, rohkaistuivat nyt suuresti Alkibiadeen heille seikkaperäisesti selitettyä asiaa, koska kuulivat sen tarkimmalta asiantuntijalta. Heidän mielensä jo kääntyi Dekeleian sulkemiseen ja he päättivät heti lähettää apujoukon Sikeliassa oleville sotilailleen. He määräsivät Kleandrideen pojan Gylippoksen Syrakuusalaisten päälliköksi, ja käskivät häntä neuvottelemaan näitten ja Korintolaisten kanssa, miten enin ja pikaisin apu saataisiin sikäläisille oloille. Gylippos käski Korintolaisten lähettää hänelle kaksi laivaa Asineeseen ja laittaa kaikki muut laivat kuntoon, jotka he aikoivat lähettää, ollaksensa valmiit purjehtimaan, kun aika oli sopiva. Sovittuansa tästä, lähtivät Korintolaiset Lakedaimonista.
Tällä välin saapui Sikeliasta Ateenalainen laiva, jonka päälliköt olivat lähettäneet hakemaan rahaa ja ratsumiehiä. Kuultuansa heidän viestinsä, päättivät Ateenalaiset lähettää sotaväelle muonaa ja ratsumiehiä. Tähän loppui talvi ja 17 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheita Thukydides on kertonut.
Seuraavana kevätkesänä lähtivät Sikeliassa olevat Ateenalaiset Katanasta ja purjehtivat Sikelian Megaralaisten kaupunkia vastaan, jotka Syrakuusalaiset, Geloonin ollessa yksinvaltiaana, olivat karkoittaneet, kuten ennen jo olen kertonut, ja joitten maan olivat omistaneet. Astuttuansa maihin hävittivät Ateenalaiset peltoja ja koettivat valloittaa erästä Syrakuusalaisten linnotusta, joka heiltä kuitenkaan ei onnistunut. Silloin lähtivät he sekä laivoineen että jalkaväkineen Teereas joelle, astuivat siellä maihin, raiskasivat maata ja polttivat viljan. Siellä he tapasivat vähäisen joukon Syrakuusalaisia, joista he surmasivat osan ja pystyttivät voitonmerkin, jonka tehtyään he palasivat laivoihinsa. Purjehdittuansa Katanaan, jossa he varustautuivat muonalla, kulkivat he Sikelialaista Kentoripa nimistä kaupunkia vastaan, ja sopimuksella saatuansa sen puolellensa, lähtivät he sieltä, polttaen samalla Ineessalaisten ja Hyblalaisten viljan. Tultuansa Katanaan, tapasivat he siellä Ateenasta saapuneet 250 ratsumiestä varustuksineen, mutta hevositta, koska olivat otaksuneet, että sieltä heille oli hankittu hevosia, sekä 30 ratsastavaa nuolenampujaa ja 300 hopeatalentia.
Samana keväänä saapuivat Lakedaimonilaiset sotaretkellä Argosta vastaan Kleoonaihin saakka, mutta palasivat sieltä takaisin, maanjäristyksen tapahduttua. Argolaiset puolestaan tunkeutuivat Tyreatiin rajaseutuihin ja ryöstivät Lakedaimonilaisilta suuren saaliin, jonka myymisellä he ansaitsivat aina 25 talenttia. Vähää myöhemmin ahdisti Tespialainen kansa hallituksen jäseniä, mutta ei voinut anastaa valtaa, koska Teebalaiset tulivat virkamiesten avuksi, jonka johdosta osa kansanpuoluelaisista vangittiin, toiset taasen pakenivat Ateenaan.
Kun Syrakuusalaiset sinä kesänä saivat tiedon, että Ateenalaisille oli saapunut ratsumiehiä, ja että he aikoivat hyökätä Syrakuusalaisten kimppuun, niin he heti päättivät vartioida Epipolaihin vievät tiet, jotta viholliset eivät salaa pääsisi sinne, sillä muualta se ei ollut mahdollista. He arvelivat nimittäin, että jos eivät Ateenalaiset saisi Epipolaita haltuunsa, sitä kukkulaa, joka aivan lähellä kaupunkia jyrkkänä nousee sen yli, niin he eivät voisi kaupunkia ympäröidä muurilla, joskin he taistelussa joutuisivatkin tappiolle. Sillä muualta on seutu jyrkkä ja ulkopuolella luisuva kaupunkiin päin, niin että koko kaupunki sieltä on nähtävissä. Syyrakuusalaiset kutsuvatkin tätä paikkaa Epipolaiksi, koska se on ylempänä muuta aluetta. Koko Syrakuusan väestö lähti kaupungista päivän noustua Anapos joen läheisyydessä sijaitsevalle kedolle äskettäin virkaansa astuneiden Hermokrateen ja hänen kanssapäälliköittensä johdolla ja pani toimeen katselun. He määräsivät raskasaseisista 600 miestä, joitten tuli Androksesta paenneen miehen, Diomiloksen, johdolla vartioida Epipolaita sekä nopeasti rientää apuun, jos sitä jossakin muualla tarvittiin.