SEITSEMÄS KIRJA.
Saatuaan laivansa kuntoon purjehtivat Gylippos ja Pyteen Tarantosta Epitsefyralaiseen Lokroihin, ja saatuansa varman tiedon, ettei Syrakuusai ollut tykkänään saarrettu, vaan että oli mahdollista Epipolain kautta sotaväellä päästä sinne, neuvottelivat he, uskaltaisivatko he suorastaan purjehtia sinne pitkin Sikelian itäistä rantaa, vaiko oikealta puolelta Sikeliaa ensin purjehtia Himeraan, ja sieltä sotajoukkoineen ja muun sotajoukon kanssa, joka heihin yhtyisi, maitse kulkea Syrakuusaihin. He päättivät purjehtia Himeraan, varsinkin koska Reegioniin eivät vielä olleet saapuneet nuo neljä Attikalaista laivaa, jotka Niikias vihdoin, kuultuansa heidän jo olevan Lokroissa, oli lähettänyt. Ehdittyänsä ennen näitä vartijoita purjehtia läpi salmen, pysähtyivät he Reegionissa ja Messeeneessä ja saapuivat Himeraan. Siellä ollessaan saivat he Himeralaisia seuraamaan heitä sotaan ja hankkimaan aseita niille merimiehistään, joilta puuttui aseita; sillä he olivat Himerassa vetäneet laivansa maalle. Selinuntilaisiakin kehoittivat he koko sotajoukollansa yhtymään heihin määräpaikalla. Pienen sotajoukon lupasivat lähettää myöskin Geloolaiset ja muutamat Sikelialaiset, jotka nyt olivat paljoa taipuisammat liittymään heihin, koska äskettäin oli kuollut Arkoonidees, joka hallitsi osan täkäläisiä Sikelialaisia eikä suinkaan ollut voimaton ystävä Ateenalaisille, ja koska Gylippos oli saapunut Lakedaimonista nähtävästi ryhtyäksensä suurella tarmolla sotaan. Gylippos lähti nyt Syrakuusaihin, ottaen mukaansa noin 700 omista soutajistaan ja asestetuista merimiehistään, 1,000 raskas- ja kevytaseista Himeralaista yhteensä ja 100 ratsumiestä sekä Selinuntilaisia kevytaseisia ynnä ratsumiehiä ja pienen määrän Geloolaisia ratsumiehiä, yhteensä 1,000 Sikelialaista.
Korintolaiset riensivät mahdollisimman nopeasti laivoineen Leukaasta apuun ja Gongylos, yksi Korintolaisten päälliköistä, joka yhdellä laivalla viimeisenä oli lähtenyt liikkeelle, saapui ensimmäisenä Syrakuusaihin, vähää ennen Gylipposta. Hän tapasi Syrakuusalaiset juuri kansankokouksessa keskustelemassa aikomuksesta päättää sota sovinnon kautta, josta hän esti heitä kuitenkin rohkaisten heitä ilmoittamalla, että toisiakin laivoja oli tulossa Lakedaimonilaisten lähettämän Kleandrideen pojan Gylippoksen johdolla. Tästä rohkaistuina lähtivät Syrakuusalaiset heti koko sotajoukollaan yhtyäkseen Gylippokseen, koska he kuulivat hänen jo olevan lähellä. Valloitettuansa matkalla Sikelialaisten Geta nimisen linnan, saapui Gylippos taisteluvalmiina Epipolaihin. Noustuansa Eyryeelon kautta ylängölle samaa tietä, kuin Ateenalaiset ennen häntä, hyökkäsi hän Syrakuusalaisten kanssa Ateenalaisten muuria vastaan. Hän saapui sopivaan aikaan, jolloin Ateenalaiset jo olivat rakentaneet seitsemän tahi kahdeksan stadionin pituisen kaksinkertaisen muurin suureen satamaan saakka paitsi pientä osaa, jota he juuri rakensivat. Toisella puolella ympyrämuuria Trookilokseen päin toisen meren rannalle olivat he jo kuljettaneet kiviä suuremmaksi osaksi, ja muuri oli paikoittain puolivalmis, osaksi jätettiin se silleen jo valmiina. Näin uhkaavaan vaaraan oli Syrakuusai joutunut.
Kun Gylippos ja Syrakuusalaiset noin äkkiarvaamatta hyökkäsivät heidän kimppuunsa, pelästyivät Ateenalaiset aluksi, mutta asettuivat kuitenkin taistelukuntoon. Lähestyessään pysähtyi Gylippos aseiden suojassa ja lähetti airuen ilmoittamaan, että hän oli valmis sovintoon, jos he viiden päivän kuluessa tavaroineen lähtisivät Sikeliasta. Mutta Ateenalaiset halveksivat tarjouksen ja lähettivät airuen vastauksetta luotaan. Tämän jälkeen asettuivat sotajoukot taisteluun. Koska Gylippos näki, että Syrakuusalaiset olivat levottomia ja vaikeat saamaan järjestykseen, niin vei hän sotajoukkonsa avarampaan paikkaan. Mutta Niikias ei vienyt Ateenalaisia taisteluun, vaan piti heitä linnoituksensa läheisyydessä. Kun Gylippos huomasi, etteivät Ateenalaiset ryhtyneet hyökkäykseen, niin hän vei sotajoukkonsa Temenitis nimiselle kukkulalle ja leiriytyi sinne yöksi. Seuraavana päivänä asetti hän suurimman osan sotajoukostaan pitkin Ateenalaisten muuria, jotta nämät eivät voisi muualla rientää apuun, lähetti osan väestään vallottamaan Labdalon linnoitusta, joka heiltä onnistuikin, sillä sitä ei voinut nähdä Ateenalaisten leiristä, ja surmautti kaikki täällä vangitut. Syrakuusalaiset ottivat samana päivänä Ateenalaisen kolmisoutulaivan, joka oli ankkurissa satamassa.
Tämän jälkeen rakensivat Syrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa alkaen kaupungista poikkimuuria vastaan yksinkertaisen muurin Epipolain yli, jotta Ateenalaiset eivät voisi heitä saartaa, jos eivät he voisi estää näiden rakennustointa. Ateenalaiset olivat vetäytyneet ylöspäin, koska jo olivat saaneet muurinsa rannikolla valmiiksi. Ateenalaisten muurissa oli kuitenkin heikko paikka, ja tätä paikkaa vastaan antoi Gylippos sotajoukkonsa yöllä tehdä hyökkäyksen. Mutta kun Ateenalaiset, jotka sattuivat viettämään yönsä ulkopuolella muuria, huomasivat tämän, asettuivat he vastarintaan, jolloin Gylippos kiireesti vei väkensä takaisin. Ateenalaiset rakensivat nyt tämän paikan muuristaan korkeammaksi ja asettuivat itse sinne vartioimaan, mutta asettivat liittolaisensa muuanne pitkin muuria valvomaan kunkin osaansa.
Niikias piti nyt Pleemyrion nimisen paikan linnoittamisen välttämättömänä. Tämä on vastapäätä kaupunkia suureen satamaan ulottuva niemi, joka tekee salmen suun kapeaksi. Jos se linnoitettaisiin, tulisi Niikiaasta elintarpeiden tuonti mukavammaksi, ja he sitäpaitsi tämän kautta lyhempää tietä voisivat kiitää Syrakuusalaisten satamaan, eivätkä, kuten nyt, sataman perukasta tarvitsisi hyökätä esiin, jos vihollisten laivasto lähtisi liikkeelle. Niikias käänsi jo huomionsa enemmän merisotaan, koska hän, Gylippoksen saavuttua, huomasi maasodasta heille olevan vähemmän toiveita. Vietyänsä Pleemyrioniin sotaväkensä ja laivat, rakennutti hän sinne kolme linnoitusta, joihin hän vietti enimmät sotatarpeet ja sekä suuret laivat että nopeasti purjehtivat alukset. Tästä johtui miehistölle ensin suurimmat vaivat, sillä siellä oli veden puute eikä sitä löytynyt lähiseuduissa, ja kun merimiehet lähtivät halkoja noutamaan, surmasivat heidät Syrakuusalaiset ratsumiehet, jotka pitivät seudun hallussaan. Sillä kolmas osa Syrakuusalaisista ratsumiehistä oli asetettu Olympieionin linnaan Pleemyrionissa seisovien Ateenalaisten takia, jotteivät nämät voisi lähteä ryöstöretkelle. Niikias sai myöskin tiedon, että Korintolaisten toisetkin laivat olivat tulossa, ja lähetti sentähden niitä pitämään silmällä 20 laivaa, joita hän käski väijymään Lokroita, Reegionia ja Sikelian rannikoita.
Gylippos jatkoi yhä Epipolain yli vievän muurin rakentamista, käyttäen hyväkseen niitä kiviä, joita Ateenalaiset olivat tuottaneet itseänsä varten, ja asetti samalla Syrakuusalaiset ja liittolaiset joka päivä linnoituksen eteen sotajärjestykseen, ja Ateenalaiset tekivät samaten. Ja kun Gylippoksesta oli aika sopiva, ryhtyi hän hyökkäykseen. Jouduttuansa käsikähmään, taistelivat he muurien välissä, jossa ei ollut mitään apua Syrakuusalaisten ratsumiehistä. Kun Syrakuusalaiset liittolaisineen olivat joutuneet tappiolle, ja he sovinnon suojassa olivat korjanneet kaatuneensa, sekä Ateenalaiset pystyttäneet voitonmerkin, kutsui Gylippos sotajoukkonsa kokoon ja sanoi, ettei syy tappioon ollut heidän, vaan hänen, koskei ratsumiehistä eikä keihäänheittäjistä ollut mitään apua taistelussa, kun hän oli asettanut heidät liian kauas muurien väliin, mutta että hän tekisi uuden hyökkäyksen. Hän kehotti heitä luottamaan siihen, ettei varustuksensa ollut vihollisten huonompia, eikä ollut puhettakaan siitä, etteivät he Peloponneesolaisina ja Doorilaisina olisi Joonialaisten, saarelaisten ja kaikenlaisten koko maailmasta yhteenhaalituiden ihmisten veroisia urhoollisuudessa. Tämän jälkeen hän uudestaan vei sotaväkensä hyökkäykseen, kun aika hänestä oli sopiva.
Koska Niikias ja Ateenalaiset arvelivat, etteivät he, jos eivät viholliset olisikaan alottaneet taistelua, voineet olla huolimatta Syrakuusalaisten muurin jatkamisesta, hyökkäsivät hekin näitä vastaan. Sillä vihollisten linnoitus oli jo miltei jatkunut Ateenalaisten muurin kohdalle ja jos se tosiaankin ehtisi ulottua tämän ohitse, olisi Ateenalaisille yhdentekevä, voittaisivatko he taistelussa, vaiko eivät ensinkään ryhtyisi taisteluun. Gylippos asetti nyt raskasaseiset ulommas muurista, kuin viime kerralla, ja ratsumiehet sekä keihäänheittäjät Ateenalaisten kylkeen avonaiselle kentälle, missä molempien muurityöt päättyivät. Kun ratsumiehet hyökkäsivät Ateenalaisten heitä vastaan seisovaa vasenta siipeä vastaan, niin he ajoivat tämän pakosalle. Tämän kautta voittivat Syrakuusalaiset heidän muun sotajoukkonsakin ja ajoivat sen hajaantuneena linnotukseen. Seuraavana yönä ennättivät Syrakuusalaiset rakentaa muurinsa Ateenalaisten muuria ulommas, niin että tykkänään riistettiin viimemainituilta tilaisuus, joskin pääsisivät voitolle, enää estää heitä toimistaan ja heidän saartamisestansa.
Tämän jälkeen purjehtivat Korintolaisten, Amprakialaisten ja Leukaalaisten viimeisetkin 12 laivaa Korintolaisen Erasinideen johdolla salaa Ateenalaisilta vartiolaivoilta satamaan. Näiden miehistö auttoi Syrakuusalaisia rakentamaan viistomuurin valmiiksi. Gylippos matkusti Sikelian muihin kaupunkeihin, kootakseen meri- ja maaväkeä ja myöskin samalla saadaksensa puolelleen niitä kaupunkeja, jotka joko eivät siihen olleet halukkaita, tahi jotka eivät ensinkään ottaneet osaa sotaan. Syrakuusalaiset ja Korintolaiset lähettivät toisia sanansaattajia niinikään Lakedaimoniin ja Korintokseen, jotta lisää sotaväkeä lähetettäisiin joko kuormalaivoilla tahi muilla aluksilla tahi jollain muulla tavalla, koska Ateenalaisetkin olivat pyytäneet apua. Syrakuusalaisetkin miehittivät laivaston ja panivat toimeen harjotuksia koettaakseen hekin sotia merellä, ja he toimivat muutenkin suurella innolla.
Huomattuansa tämän ja nähden vihollisten voiman päivä päivältä kasvavan, mutta oman neuvottomuutensa lisääntyvän, lähetti Niikias, kuten hänellä oli tapana jokaisessa tärkeässä tapauksessa, varsinkin nyt sanansaattajia Ateenaan, arvellen asemansa olevan vallan vaarallisen, jos eivät mitä kiiruimmin joko lähettäisi hakemaan heitä kotia tahi lähettäisi toisia lukuisia sotajoukkoja, mutta että he muuten olisivat hukassa. Koska hän pelkäsi, että lähettiläät joko puhetaidon puutteesta tahi muistin pettäessä tahi halusta puhua rahvaan mieliksi eivät ilmoittaisi asian oikeaa laitaa, lähetti hän heitä myöten kirjeen, jotta Ateenalaiset, siten paraiten saatuansa tiedon hänen ajatuksistaan, neuvottelisivat asiasta. Näin lähtivät matkalle kirjeen viejät, joiden sitäpaitsi tuli suullisesti esittää asia. Niikias piti sillä välin tarkkaa valvontaa leirissään, antautumatta mihinkään vältettäviin vaaroihin.