— Kyllä minä tavallaan ymmärrän mitä Albert tarkoittaa, taikka ainakin minä aavistan, — sanoi Martta kummallisen innostuneena ja katsellen Albertia hehkuvin silmin.
— Niin, eikö totta, Martta, eivätkö Neero ja Iivana Julma olleet taiteilijaluonteita, kuka sen voi kieltää? Ja kuinka moni runoilija onkaan koettanut sepustella heistä runoja, ja kuinka moni maalari onkaan yrittänyt esittää heidän hirmutekojansa. Aivan hämmästyttävässä määrässä ovat nämä julmat kuuluisuudet, mainitakseni nyt vain tunnetuimmat, kiinnittäneet taiteilijoiden ja kaunosielujen huomiota puoleensa.
— Niin, mutta en minä sittenkään näe heidän teoissaan mitään julmuuden kauneutta, — intti vastaan Urho, joka muuten aina hyväksyi empimättä Albertin ideat, mutta joka nyt Ebban tähden oli toista mieltä hänen kanssansa.
— Kyllä kait tässä saapuvilla olevat toki siksi paljon tuntevat renesanssiajan taidetta, että tietävät maailman suurissa museoissa olevan tuhansittain kauniita tauluja, jotka esittävät nuolien lävistämää Pyhää Sebastiania.
— Ai, niitä on niin paljon Berliinin, Rooman, Aleksandrian, Pariisin ja Lontoon gallerioissa, — ehätti Aino Tuominen innostuneena, luullen saavansa pienen tilaisuuden kertoa ulkomaanmatkastansa.
— Minkätähden luulette Sebastianin aina olevan niin kauniin vartaloltaan? Luonnollisesti siksi, että legenda kertoo hänen olleen kauniin, mutta myöskin juuri siksi, että hänen haavansa ja niistä vuotava veri kauniimpina esiintyisivät kohottaen katsojassa säälin tunteen ohella esteettistä nautintoa. Yksinpä Kristuksessa ristillä, joita tauluja ainakin tunnette, on paljon julmuuden kauneutta.
— Minusta ne usein verisine haavoinensa herättävät sääliä ja inhoa, — sanoi Ebba. Mutta Albert oli vastustavalla tuulella.
— Anteeksi, serkku, lausuntosi todistaa vain sitä, ettet vielä ole täydellisesti vapautunut naisellisuudestasi, jota sinä kaikin mokomin koetat tappaa, ja että sinun silmäsi eivät vielä ole kyliin avoimet taiteelle.
Ebba punastui harmista, ja Martta nautti, kun Albert kohteli Ebbaa tylysti.
— Katsoppas nyt sinua, Albert, tuolla tavalla sinä suututat neiti
Ebban, — torui Urho.