— Niin, sinä olet todella julma, sinä saat ihmisen suotta suuttumaan, — sanoi Ebba vihaisesti.
— Kas vaan, tuossakin on julmuuden kauneutta nähtävänä. Minä voin suututtaa kauniin neitosen vain siksi, että saisin hänen verensä nopeammin kiertämään ja voisin ihailla suuttumuksen punaa hänen muuten kalpeilla poskillansa ja saisin suojella itseäni hänen silmiensä vihan salamoilta.
— Onpa sinulla pikkumaisia intohimoja, — sanoi Urho.
— Niinkuin kuolema ja uni ovat sisaruksia, ovat julmuus ja intohimo serkuksia.
— Kuten sinä ja minä, — ehätti Martta. Kaikki nauroivat, ja Albert huomasi, ettei hänen kannattanut pitää esitelmää tästä aineesta ainakaan tälle seuralle.
Päivällinen oli syöty ja kahvi oli tuotu likööreineen. Aino Tuominen asettui pianon ääreen ja alkoi soittaa jotain kevyttä laulua, johonka Martta laulaen yhtyi. Ebba vetääntyi syrjemmällä olevaan nojatuoliin ja murjotti siinä suuttuneen näköisenä. Urho istuutui hänen vieressään olevaan nojatuoliin ja koetti aikaansaada keskustelua, mutta Ebba vastaili aluksi hajamielisesti ja haluttomasti. Albert ja Jukka olivat poistuneet huoneesta.
Aino ja Martta soittivat ja lauloivat minkä jaksoivat kaikenlaisia kansainvälisiä renkutuksia niin äänekkäästi, että kaikki keskustelu tuntui tuiki mahdottomalta. He vaikenivat hetkeksi laulustansa maistellakseen hiukan likööriä, joka loisti vihreänä kuin myrkky valkoisissa laseissa. Sitten he alkoivat taas menoamisensa.
Urhoon olivat viinit vaikuttaneet tuntuvasti. Hänen kasvonsa hehkuivat punoittavina, mutta hän osasi hyvin salata päihtymyksensä. Voidaksensa edes hiukan kuulia toistensa puhetta kallistivat Ebba ja Urho päänsä toistensa puoleen. Heidän ollessaan tässä asennossa ilmestyi Albert Jukan seuraamana huoneeseen, Ebban tai Urhon huomaamatta heidän tuloansa. Kummankin suussa savusi pitkä, hyvätuoksuinen sikari. Tytöt lauloivat kovaäänisesti, ja Ebba ja Urho keskustelivat innokkaasti.
Albertin katse synkistyi, hän pysähtyi ovelle ja imaisi voimakkaan vedon sikaristaan sekä puhalsi sitten sauhun suustaan sellaisella voimalla, että Martta sai savua henkeensä ja alkoi yskiä. Sitten hän astui pöydän luo ja joi yhdellä siemauksella koko pikarillisen ja kaatoi heti itsellensä toisen ja joi senkin. Ebba oli huomannut sen ja tuli surulliseksi sekä kuunteli hajamielisenä Urhon puhetta. Albert istuutui pöydän ääreen ja tuijotti tylsästi eteensä.
Laulu ja soitto olivat tauonneet, kun Martan yskäkohtaus ei helpoittanut ennenkuin hän sai suuhunsa likööriä. Aino kertoi erään lievästi sopimattoman »salonkivitsinsä», jonka hän muka oli kuullut Pariisissa. Syntyi naurunrähäkkä. Albert säpsähti ja heräsi ajattelustaan. Hän katseli ympärilleen ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt mistä oli kysymys; sitten hän tyhjensi pikarinsa ja ehdoitti, että ruvettaisiin tanssimaan.