Pöytä työnnettiin syrjään, Aino istuutui pianon ääreen ja alkoi soittaa suurella pauhulla remuavaa valssia. Albert sieppasi Martan käsivarrellensa ja alkoi tanssia hurjasti. Urho pyysi Ebbaa, joka suostuikin, mutta heidän oli aivan mahdotonta tanssia, sillä Martta ja Albert tanssivat niin rajusti, että tuolit kaatuivat, eikä heille jäänyt mitään tilaa ahtaalla lattialla.
Ebba luopui pian tanssiyrityksestään ja istuutui pianon ääreen vapauttaakseen Ainon, joka olisi itse mielellänsä tanssinut. Ebba soitti kaunista, haikean surumielistä, venäläistä »Kaipaus» nimistä valssia. Jukka tanssi Ainon kanssa, ja heidän oli koko joukon helpompi tanssia, sillä Martta ja Albert eivät tanssineet enää niin rajusti. Ebba näki pianon mustasta pinnasta niinkuin peilistä, kuinka Martta ja Albert tanssivat lähekkäin ja kuinka Martta kuiskasi jotain Albertin korvaan, johonka tämä vastasi myöntävästi päätänsä nyökyttäen. Yhtäkkiä tuntui Ebbasta niin tukahduttavalta, hänen oli vaikea hengittää, hän harvensi tahtia ja vihdoin sekaantui kokonaan soitossaan ja lopetti äkkiä…
— No, mikä nyt tuli? — kysyi Martta.
— Ei mikään, täällä on vaan niin kuuma.
Istuttiin jälleen pöytään ja juotiin likööriä. Puhe sujui kaikilta hyvin; ainoastaan Ebba oli vaitelias, sillä hän ei ollut juonut juuri mitään. Hänestä alkoi kaikki tuntua sanomattoman vastenmieliseltä, ja ahdistava tunne rinnassa yhä kasvoi. Hän ehdoitti poislähtöä, ja hänen hämmästyksekseen suostuivat kaikki siihen heti, ilman vastaväitteitä. Hän ei todellakaan käsittänyt mitään, oli kuin hän ei olisi tuntenut koko seuraa, sillä niin yllättäviä olivat nämä suostumuksessaan…
Tilattiin kolme autoa, vaikka Ebbasta olisi kaksikin riittänyt, ja hetkisen odotuksen jälkeen olivat he matkalla kaupunkiin.
VIII
Martta ja Albert istuivat kahden suljetussa autossa, jonka akkunaruudut hermostuttavasti rämisivät vaunun kiitäessä vinhaa vauhtia eteenpäin.
Albert istui väsähtäneenä ja kokoonlyyhistyneenä auton sohvalla ja katseli tylsästi ulos akkunoista. Katulyhdyt vilahtelivat ohimennessä niinkuin tuliset pallot avaruudessa. Muuta ei hän nähnytkään, sillä vauhti oli siksi kova, että kaikki muuttui epämääräiseksi kaaokseksi.
— Voitko sinä pahoin? — kysyi Martta ja tarttui hänen käteensä.