— Ei tällä kertaa. Me menemme Aino Tuomisen boksiin, joka on minun käytettävissäni. Annoin jo lähtiessä ohjaajalle määräykseni.
— En minä enää jaksa sen harakan kanssa.
— Ei sinun tarvitsekaan jaksaa, Aino meni Jukan kanssa ties minne, ja huone on minun käytettävissäni. — Albertin täytyi väkisinkin nauraa.
— Oletpa sinä aika vekara, kun järjestät kohtauksia toisten huoneisiin.
— Aino ja minä olemme hyviä ystäviä, kuten tiedät; minä olen usein ottanut vastaan ystäviäni hänen kodissaan, sillä enhän minä koskaan tunne itseäni vapaaksi teillä.
— Vapaaksi? — Auto pysähtyi samassa, ja Albert maksoi ohjaajalle. He alkoivat nousta portaita. Kolmannessa kerroksessa Martta avasi omalla avaimellansa oven, ja he tulivat pieneen, somaan huoneistoon.
Etumainen huone oli tilava ja hauskasti kalustettu. Peräseinällä oli suuri sohva, jonka yli oli vedetty kauniille poimuille putoileva silkkinen, räikeävärinen, itämaalainen matto. Suuria itämaalaisia silkkipatjoja oli runsaasti sekä sohvalla että tilavissa nahkapäällysteisissä nojatuoleissa. Lattiaa peitti paksu, punainen matto, seinillä oli runsaasti hyvällä maulla valittuja pieniä tauluja ja hyviä valokuvia tunnetuista taideteoksista. Siellä täällä veti huomiota puoleensa joku kaunis maljakko tai pieni veistokuva. Eräällä jalustalla seisoi marmorinen Antinous, pää alas painuneena, huulillaan arvoituksellinen vuosisataishymy, ja toisella jalustalla pingoitti marmorinen Eros kaarevaa joustansa. Katossa paloi sähkökruunu, jonka lamppuja verhosivat eriväriset, silkkiset ruusut. Ovessa, joka johti perimmäiseen huoneeseen, riippui erivärisistä lasihelmistä sommiteltu japanilainen verho, jonka irralliset helminauhat riippuivat suorina ja alkoivat pienimmästäkin kosketuksesta kilisten heilua.
— Onpa täällä somaa ja kodikasta, — sanoi Albert, istuutui sohvaan ja otti paperossin sohvan vieressä olevalta messinkiseltä, turkkilaiselta pöydältä. — Kannattaako Aino Tuomisen pitää tällaista asuntoa?
— Kannattaisi kait kyllä, sillä onhan hän rikas, mutta minä otan osaa vuokraan, ja osa täällä olevista tavaroistakin on minun, ja minulla on käyttöoikeus aina silloin tällöin tähän huoneistoon. Tänne minulla on tapana kutsua vieraitani.
— Vieraitasi? Miksi et kutsu heitä kotiin, meille?