— Mutta olethan sinä saanut hellyyttä osaksesi.

— Se ei ole totta. Muodollista hellyyttä kyllä, mutta lapsia ei petetä siinä suhteessa. Oletko huomannut, että pienet lapset ja eläimet suostuvat heti empimättä toisiin ihmisiin, mutta toisia vierovat? Niillä on itsetiedotonta vaistoa, ne tietävät kuka on hyvä, kuka paha.

— Et kai tahtone väittää, että äitisi on ollut sinulle paha?

— En juuri niin, mutta suhteessaan minuun ei hän ole ollut rehellinen, sen minä olen tuntenut. Ja kun hermoni ärtyivät pilalle, niin minä usein tahallani tein vääryyttä Ebballe, sillä minä tiesin, että vaikka olisin tehnyt oikeinkin, niin minua kuitenkin olisi pidetty pahana, ja minusta oli hauskempi olla todella paha, sillä siitä oli minulle ikäänkuin lohdutusta epätoivossani.

— Sitten tuli aika, jolloin minä suorastaan vihasin Ebbaa. Minä sain palvelijoilta kuulla, että Ebba oli vienyt minulta oman äitini hoidon ja imenyt sen maidon, joka luonnonlain mukaan olisi kuulunut minulle. Mitä auttoi minua se, että olin saanut itselleni toisen äidin, joka ei minua rakastanut. Minä puhuin siitä kerran äidin kanssa, ja siitä hetkestä tuli minusta todella se paha ja kiittämätön lapsi, joka minä nyt olen.

— Alan jo käsittää mitä sinä tarkoitat, mutta sanon minä senkin, että kovin epäkiitollista on ottaa omaksensa tuntemattomien ihmisten lapsia.

— Siinä olet oikeassa, sehän minunkin elämässäni on suurin virhe, että minut väkivallalla on istutettu maaperään, jossa en voi menestyä. Jos minun vanhempani olisivat olleet yksin maailmassa, niin ehkä he olisivat onnistuneet hyvässä aikomuksessaan, mutta nyt oli niin, että heidän ympäristönsä teki mahdottomaksi kaiken. Muistan hyvin, kuinka tädit ja tantit aina ihaillen hyväilivät Ebbaa ja puhuivat innostuksella hänen avuistansa. Minä jäin niistäkin hyväilyistä osattomaksi ja juoksin keittiön puolelle palvelijattarien syliin taikka pakenin huoneeseeni ja itkin. Ei se ollut kuitenkaan äidin vika, kyllä hän aina koetti tuoda minuakin esille, mutta mitä hän voi sille, että minä en ollut yhtä kaunis lapsi kuin Ebba ja että ihmiset ovat julmia ja sydämettömiä. Nyt tuo kaikki on minulle yhdentekevää, mutta minä olenkin myös kasvanut sellaiseksi kuin nyt olen…

Martan äänessä ja asennossa oli jotain uhmaa, kun hän sanoi nuo viimeiset sanat.

— Mutta olisiko heidän pitänyt jättää sinut oman onnettoman äitisi huostaan?

— Olisi.