— Alppilaan, Alppilaan, sinne ihanaan viinimäkeen. Me tulimme vain kysymään, saisiko täältä ostaa kukkia, sillä niitä tarvittaisiin illalla.
— Mihinkä niin? — kysyi Ebba.
— Herranen aika, ettekö te ole lukeneet lehdistä, että Jukalla ja itse kuraattori Kalliosaarella oli eilen publiikki. Minun Jukkani on nyt valmis maisteri,— sanoi Aino vissillä äänenpainolla.
— Gratulor, gratulor, — sanoi Urho hämmästyneenä ja punastui huomattavasti.
— Kiitos, kiitos, ja tervetuloa illalla maisterikaronkkaan, — sanoi
Jukka ja teki kohteliaan kumarruksen molemmille.
— Kiitoksia, mutta minä olen tänä iltana estetty, — vastasi Ebba kohteliaasti.
— Mutta maisteri Koskula varmasti tulee, — sanoi Aino painostaen erityisesti sanaa »maisteri», ja sitten he lähtivät.
Urhosta tuntui, niinkuin heidän yläpuolellaan olevan palmun lehdet olisivat varistaneet kylmän vesisateen hänen niskaansa. Hän oli kuin lyöty. Että Jukka Tavela oli valmistunut, ei häntä erikoisesti hämmästyttänyt, sillä tiesihän hän, että Jukalla oli lopputentit käsissä, mutta että opintoja halveksiva kuraattori Kalliosaari oli luopunut mielipiteistään ja ryyppyjensä välissä saanut itsensä valmiiksi, oli ihmeitten ihme… Hänen tunnelmansa oli hävinnyt, eikä hänellä enää ollut halua puhua neiti Hagenille rakkaudestaan.
Jonkun aikaa he olivat vielä viipyneet tässä ihanassa kukkatarhassa, mutta Urho ei ollut huomannut enää mitään siitä kauneudesta, josta neiti Hagen oli niin innostunut. Ebba oli erityisellä mielenkiinnolla tarkastellut pieniä, lukemattomia, mitä ihmeellisimpiä kaktuslajeja, jotka useat olivat täydessä kukassa.
Urholle tuli kuuma olo ja hän ehdoitti, että he lähtisivät ulos raittiiseen ilmaan tästä tukahduttavasta ansari-ilmasta. Raitiovaunulla olivat he sitten palanneet kaupunkiin…