Kun valssin sävelet taas alkoivat kaikua, pakeni hän ylös huoneeseensa. Hän ei enää itkenyt, hänen aivonsa työskentelivät keksiäkseen jotain hyvitystä tai kostoa…
Urho Koskula liikkui koko illan kuin huumauksen vallassa. Tanssiaisilla on kiihoittava vaikutus nuorisoon. Veri joutuu tanssin pyörteissä tavallista vilkkaampaan liikkeeseen, ja tunteet herkistyvät. Vihdoinkin hän sai hetkisen olla kahdenkesken Ebban kanssa. Ebba tunsi itsensä kuumaksi ja väsyneeksi, sillä hän oli saanut olla koko ajan lattialla. He nousivat toiseen kerrokseen ja asettuivat istumaan erääseen pieneen seurusteluhuoneeseen, joka oli jonkun matkaa ylähallista sisemmältä huoneistossa. Huone oli kauniisti kalustettu, valkoiset rococo-huonekalut oranssinvärisine päällystöineen kutsuivat niin viileinä violetinvärisen amppelin puolihämärässä valossa.
— Tämä on tädin käsityöhuone, täällä saamme olla rauhassa. Tehän sanoitte, että teillä olisi asiaa minulle. Olkaa ystävällinen ja istukaa.
Urho istuutui epävarmana ja alkoi puhua ikäänkuin kuumeessa. Ensin hän puhui sekavasti, mutta sitten hän voitti ujoutensa ja sai sanotuksi Ebballe sen asian, jota hän heti ensi hetkestä häneen tutustuttuaan oli povessaan kantanut.
Ebba ei ollut uskoa korviaan, hän hämmästyi niin tästä yllättävästä tunnustuksesta, ettei aluksi tiennyt mitä hänen tuli vastata. Kysymys tuli niin odottamattomana, sillä ei hän koskaan ollut ajatellut suhdettansa Urhoon sillä tavalla. Hän tointui kuitenkin pian hämmästyksestään, nousi seisomaan ja koetti puhua rauhallisesti ja samalla ystävällisesti.
— Te olette täydellisesti erehtynyt minun suhteeni. Kiintymykseni teihin on ollut toverin taikka sanokaamme vaikka ystävän kiintymystä. Meillähän oli yhteisiä osakuntaharrastuksia, kuuluimme samoihin komiteoihin. Te olitte intreseerattu minun runosepustuksistani ja ennen kaikkea te olitte Albertin paras ystävä.
— Mutta minä olin näkevinäni, että te mielellänne olitte minun seurassani, että te piditte minusta!
— Olette aivan oikeassa, minä pidän teitä viisaana miehenä, ja minä todella pidän teistä alkuperäisen, rehellisen luonteenne takia, mutta minä pyydän sydämestäni anteeksi, jos tahtomattani, tietämättäni olen antanut teille aihetta ajatella tunteistani teihin toisin kuin ystävänä.
— Niin, en minä tiedä, oletteko te antanut aihetta, mutta minä en voi tunteelleni mitään. Pyydän anteeksi, jos olen teitä loukannut.
Hän ei enää tiennyt mitä hän oikeastaan puhui.