— Mutta kerro nyt niin, että minäkin jotain ymmärrän.

— Katsos, asia on nyt niin, että Martta sai jonkinlaisen hermokohtauksen, samanlaisen kuin hänellä väliin lapsenakin oli, — on kuin hän toisinaan ei olisi oikein viisas — ja ampui mielettömyydessään Albertia browningilla eräänä iltana heillä kotona. Albert sai kuulan keuhkoonsa ja on jo kauvan maannut kuoleman kielissä. Martta taasen lääkärin määräyksestä eristettiin sairashuoneeseen, sillä hänen hermosairautensa voi johtaa vakavampaankin mielenhäiriöön.

— No nyt minä ymmärrän, ettei Marttaakaan ole näkynyt. Onko hän aivan raivona?

— Ei se hulluus nyt sellaista ole, mutta hän on vaan muuten niin kummallinen, hän on korkeimmassa määrässä hysteerinen. Aino on joskus päässyt hänen luokseen, ja silloin ei hän tee muuta kuin itkee vaan. Toissapäivänä hän kertoi Ainolle koko jutun, jota perhe salaa. Hän ei itsekään käsitä, kuinka hän siinä määrässä menetti hillitsemiskykynsä, hän näet teki sen mustasukkaisuudesta ja onnettomasti rakastuneena. Mutta hän oli ollut niin onneton ja sairas. Hän oli kertonut Ainolle yhtä ja toista onnettomasta lapsuudestaan ja sairaudestaan. Kerran oli hän nuorena koulutyttönä hukuttaa itsensä onnettoman rakkautensa takia. — Nyt hän oli katunut tekoansa, katunut koko entistä elämäänsä ja sanonut Ainolle, että hän ei tahdo enää ottaa osaa heidän yhteisen asuntonsa maksamiseen, sillä hän muuttaa parannuttuansa Turkuun ja muuttaa myöskin tapansa.

— Mikä yhteinen asunto heillä on ollut, eikö Martta olekaan asunut professori Hagenilla kuten minä luulin?

— On kyllä, mutta se oli nyt sellainen kodikas boksi, jossa saattoi pitää hiukan hauskaa, ja hän maksoi osan ja Aino toisen osan vuokrasta ja Aino asui siellä. Nyt joutuu tyttöpaha kadulle, sillä ei hänellä ole varaa pitää yksin omaa asuntoa.

— No mutta onko Aino Tuominenkin tuhlannut jo kaikki rahansa? Häntähän sanottiin »Pohjolan kuningattareksi».

— Ei sillä nyt koskaan ole niin paljoa ollutkaan, ja se mitä oli, meni pääasiallisesti siihen kuuluisaan ulkomaanmatkaan, jolloin hän kävi Aleksandriat, Roomat, Pariisit, Lontoot ja Berliinit, ja loput ovat kuluneet täällä vähän yhteen ja toiseen. Minun on sääli tyttöä, sillä hän oli sangen hauska toveri.

— Oli?

— Niin, eihän meillä nyt enää voi olla sanottavaa yhteistä, kun hänen rahansa ovat loppuneet. Ymmärrät kait, että en minä voi häntä vaatimattomalla palkallani elättää. — Jukka puhui avomielisesti ja kyynillisesti kaikista asioistaan, sillä hän oli jo huomattavasti alkoholin vaikutuksen alainen.