— Ja mitä te tarkoititte sillä sinä tanssiaisiltana?
— Tarkoitin sitä mitä se sana merkitsee.
— Mutta ettehän te tiedä minusta ja minun kohtalostani mitään?
— Minä tiesin kaikki, sillä minä kuuntelin.
— Se oli halpamaista, — sanoi Urho kiivastuen.
— Eihän teille ollut siitä mitään haittaa, päinvastoin, mehän autoimme toisiamme sinä iltana kestämään kohtalon kovuutta.
— Olette oikeassa, kiitos avustanne!
Yön hetket kuluivat nopeasti, keskustelu sujui helposti ja verrattain sisällöttömänä, sillä Martta ei tahtonut puhua mistään vakavasta, ja hyvä likööri helpoitti surullista mieltä…
* * * * *
Oli jo aamuyö, kun Urho neljättä käydessä lähti ystäviensä luota. Kaduilla ei ollut vielä liikettä, vain silloin tällöin tuli joku myöhästynyt kulkija vastaan. Ilman täytti voimakas, mätänevän maan tuoksu, sillä katuja peitti vielä paikoittain sulavat, likaiset lumet, jotka odottivat lakaisevaa luutaa. Oli verrattain lämmin. Muutamien talojen vesirännit soivat nukuttavan hauskasti, kun katoille jääneen lumen viimeiset tähteet sulivat varhaisessa kevätaamussa.