Janne oli hetkisen ääneti ja muisteli sitä hetkeä, jolloin tohtori Hakala oli tullut häntä vastaan kadulla ja auttanut häntä lainaamalla rahat, joilla hän aloitti kaupantekonsa. Paljon työtä ja puuhaa oli hänellä ollut rahojen ansaitsemisessa ja paljosta hän oli saanut kieltäytyä voidaksensa säästää sen verran, että saattoi toteuttaa osan unelmastaan ja ostaa takaisin kotitalonsa ja osan siihen kuuluvasta maasta… Vaivalla ansaitut rahat olivat hänelle rakkaat, eikä hän olisi mielellään tahtonut niistä luopua. Mutta kun hän muisti silloisen oman epätoivoisen mielentilansa, niin hänen mielensä valahti herkäksi…
— Niin, eihän minun pitäisi kääntyä teidän puoleenne, sillä olenhan jo ennestäänkin teille velkaa, — sanoi tuomari Katajisto, kun Janne yhä pysyi vaiti. — Mutta kalliit korot minä ainakin siitä velastani olen maksanut…
Janne havahtui ajattelustaan.
— Ette ainakaan minulle?
— En teille, mutta kallista ja katkeraa lystiä se sittenkin oli. Martta Hagenista, johon teidän välityksellänne tutustuin, tuli minun suuri onnettomuuteni. Minä rakastuin häneen, ja hän köyhdytti minut… Olen vihannut teitäkin, sillä mielestäni te olitte alkusyynä onnettomuuteeni, vaikka ymmärränhän minä, että te olette viaton siihen…
Vaikka Janne ei tuntenut mitään sääliä tai myötätuntoa tuomari Katajistoa kohtaan, niin hän tohtori Hakalan avustusta muistaessaan ymmärsi, mikä merkitys voi olla aikanaan saadulla avulla, ja sanoi rauhallisesti:
— No niin, jos tuomari on vihannut joskus minua, niin laitetaan nyt niin, että tuomari voi olla minun kyytiini tyytyväinenkin. Tahtoisiko tuomari nyt heti pistäytyä Pöyhtärissä?
— Mielelläni, — sanoi tuomari Katajisto ja puristi kiittäen Jannen suurta, miehekästä kättä.
Kotia tultuaan Janne käski renkien pystyttää koivut kuistin ympärille ja vaimoansa hän pyysi keittämään kahvia. Sitten he yhdessä tuomarin kanssa menivät tuvan perällä olevaan kamariin. He viipyivät siellä kauan tupakoiden, kahvia juoden ja keskustellen pääasiallisesti opiskelemiskysymyksestä ja maan koululaitoksesta. Ja erotessaan he olivat molemmat yksimieliset siitä, että kansanlasten täytyisi sittenkin pyrkiä jäämään maalle, oppia käytännöllistä maataloutta tietopuolisella pohjalla. Kuistilla hyvästellessä tuomari Katajisto vielä moneen kertaan kiitteli Pöyhtäriä…
* * * * *