Ihanteita, noita kansallisen heräämisen jälkeen paljon puhuttuja ihanteita, ei enää ollut olemassa. Itse jo tuo sana ja siihen sisältyvä käsite oli käynyt nuorisopiirissä merkityksettömäksi ja suorastaan naurettavaksi. Ihanne, se oli jotain lapsellista, hentomielistä ja kehittymätöntä. Jos jollakulla vielä ylioppilaaksi tullessaan sattui olemaan ihanne, niin kyllä hän sai maksaa siitä suuret pettymyksen verot ja haudata sen vihdoin häpeänpuna poskillansa…
Yksinpä raittiusaatekaan, joka yhteen aikaan niin suuressa määrässä oli vallannut ja innostuttanut nuorten mieliä, ei kyennyt enää kokoamaan nuoria sinisen lippunsa alle. Juopottelu ja tapainturmelus oli tavallaan taas jo kasvamaan päin, vaikka se olikin etsinyt itsellensä hienostuneempia muotoja. Eihän nyt enää ollut tapana pitää sellaisia ylioppilasjuominkeja, joissa suurin osa »kuoli» illan loppupuolella, ja pidettiinhän päihtyneenä esiintymistä jokseenkin suurena virheenä. Siinä suhteessa siis käsitykset kyllä olivat muuttuneet parempaan päin, mutta vaikka kaikki nyt kävi hienommin, oli pahe kuitenkin säilyttänyt oman luonteensa, vaikkakin se oli muuttunut salaiseksi. Monet siveyskäsitteet olivat niinikään huomattavasti höltyneet.
Oli ollut aikoja, jolloin monet niinsanotut »perheenpojat» joivat ja elostelivat itsensä ylioppilasaikanaan hunningolle. Näitä haaksirikkoutuneita olentoja varakkaat, hienostuneet kodit kuitenkin viime tingassa omalla voimallansa korjasivat pieniin virkoihin ja pitivät heitä pystyssä, elleivät he olleet täydellisesti rappiolla.
Nykyään sortui suhteellisesti enemmän maaltatullutta nuorta, tervettä väkeä ja kaupungin köyhälistökoteihin kuuluvia ylioppilaita, vaikka vanhemmat, jotka olivat uhranneet viimeisensä, eivät voineet vastalauseetta myöntää tätä ikävää tosiasiaa. Tappiot olivat siksi suuret ja tuntuvat. Niinsanottujen »parempien kotien» lapsia sortui vähemmin siitä yksinkertaisesta syystä, että he todellisuudessa kerta kaikkiaan muodostivat niin pienen osan nykyisestä opiskelevasta nuorisosta eivätkä siis sortuessaankaan voineet parhaimmalla tahdollansakaan näkyä pinnalla niin hyvin kuin enemmistö…
Olihan maaseudun nuorisossa ja kaupunkien varattomissa äärettömät määrät kunnollisia, lujia luonteita, jotka menestyksellä kestivät siirron ruumiillisen työn tekijöistä henkisen työn tekijöihin, mutta tappiot olivat sittenkin liian tuntuvat.
Ylioppilaat olivat veltostuneita. Sitä ei voinut kieltää totuuden nimessä. Harrastettiinhan osakunnissa kylläkin innokkaasti kotiseutututkimusta ja kansan sivistämistä kansanopistoaatteen perustalla ja ryhdytyinhän sitä toisinaan sangen huomattaviinkin sekä tieteellisiin että kaunokirjallisiin julkaisuyrityksiin, mutta siihenpä ne harrastukset loppuivatkin. Se ei enää ollut kylliksi. Sivistyneeltä, valveutuneelta nuorisolta saattoi ja sopi odottaa enemmänkin…
Albert tiesi vallan hyvin, että hän asemassaan osakunnan kuraattorina olisi voinut saada osaksensa paljon enemmän myötätuntoa ja ymmärtämystä, jos hän olisi suostunut pitämään suurisanaisia, kauniita ja onttoja juhlapuheita vanhaan totuttuun tapaan. Puheita, joissa olisi ylistetty aina ihailtavaa nuoruutta ja sen mukana itse nuorisoa, valveutuneena, innostuneena »maan toivona». Mutta eihän hän kehdannut valehdella heille vasten kasvoja, hän rakasti ja kunnioitti heitä liian paljon esiintyäkseen niin. Viisaimmat ja rehellisimmät olisivat kuitenkin huomanneet hänen sanojensa onttouden ja kauneuden verhoaman valheen…
Hän oli harvoin käyttänyt asemansa tarjoamaa tilaisuutta ja moittinut nuorisoa sen saamattomuudesta ja välinpitämättömyydestä. Mutta siitä huolimatta oli hänelle tuotu terveisiä ja kysytty: — Mitä heidän tulisi tehdä, jotta löytäisivät armon kuraattorin silmien edessä? Hän aina vain moitti ja veti alas, mutta mitä positiivista hänellä oli annettavana heille?
Siihen kysymykseen ei tietenkään ollut helppo vastata. Hän oli usein sitä miettinyt. Hän oli vastaava siihen kerran, mutta nyt hän vain muokkasi maata sitä tilaisuutta varten.
Tänä iltana hänellä oli tilaisuus puhua, sillä varsinaisen virallisen kokouksen jälkeen hän oli sihteerin kanssa järjestänyt pienen illanvieton osakunnan kauniissa huoneistossa, ja hän päätti esittää nuorisolle muutamia ajatuksia, joita hän näin kulkiessaan oli mielessänsä järjestellyt…