III
Tuomari Eemeli Katajisto kulki vieläkin kuin kuumeessa, vaikka siitä keväästä, jolloin hän oli tutustunut Martta Hageniin, oli kulunut jo kesä ja oltiin syksyssä…
Hän, joka itse oli lihavahko ja hartiakas mies, oli aina ihaillut pientä naista. Nainen oli hänen unelmiensa kaunein kangastus, ja hän oli aina itsellensä myöntänyt, ettei hän pääse mihinkään elämän ristiaallokossa, ellei naisen pieni käsi tartu hänen lihavaan, hiukan punoittavaan käteensä ja johda häntä onnellisesti läpi elon myrskyjen.
Hän tunsi voimansa. Se oli suurempi ja pyörryttävämpi kuin hänen oman maakuntansa suurimman kosken kurimus. Hän tahtoi seistä sinä vankkana puuna, jonka ympärille elämän suloisin viiniköynnös naisen hahmossa täyteläisine rintoineen kietoutuu ja rusoisilla huulillaan juottaa hänelle rakkauden hekumallisinta viiniä…
Hän rakasti pientä naista, jonka piti olla samalla kertaa heikko, mutta viekkaudessaan ja viisaudessaan voimakas ja ruumiiltaan notkea kuin villikissanpenikka täynnä temperamenttia, luonteen tulisuutta ja tunteen hehkua niinkuin keitetty punaviini…
Ja nyt, viime keväänä, hän oli vihdoinkin löytänyt sellaisen naisen.
Hän oli se oikea.
Tuomari Katajisto taisi todella olla hiukan kuumeessa, sillä niin hänen päätänsä poltti, vaikka saattoihan siihen osaltansa vaikuttaa viimeöisistä juomingeista johtuva kohmelokin.
Mutta siitä huolimatta hän oli sittenkin tyytyväinen. Hän oli aina pitänyt ihanteenaan omistaa rakastajattaren, jota kehtaisi näyttää ja joka olisi hiukan siihen tyyliin kuin hän oli kuvitellut niiden olevan suuressa maailmassa. Tosin Martta Hagen oli hiukan liiaksi oikuttelevainen, mutta hänhän oli taiteilija ja sitäpaitsi tuollaiset oikut ne vain virkistivät ja tekivät rakkauden joka kerta uudeksi ja intresantiksi…
Eikä ollut suinkaan mikään skandaali esiintyä taiteilijatar Martta Hagenin seurassa. Ensinnäkin hän oli oikeastaan perhetyttö ja toiseksi hän oli tunnettu tanssijatar ja soma, joskaan ei erityisen kaunis, operettidiiva, jonka koko kaupunki tunsi.
Hänellä oli todella täysi syy olla tyytyväinen rakkautensa esineeseen, sillä moni häntä paljoa paremmassa asemassa oleva nuori herra näkyi kadehtivan hänen menestystänsä naismaailmassa. Olihan Martta Hagenilla tosin hiukan muutakin mainetta kuin vain taiteilijatarkuuluisuutensa, mutta mitäs siitä, se oli vain toisten taiteilijoiden kateutta ja parjausta…