Järkensä menettämisen uhalla hän taisteli tunteitansa vastaan. Hän tahtoi voittaa, hän tahtoi, sillä hän tiesi olevansa ihminen, luomakunnan herra, joka eroaa eläimistä vapaan tahtonsa kautta…
Ja hän kulki ja kulki miettien rakkauden olemusta.
Eikö äidinkin rakkaudessa lapseensa ollut osaksi aistillisuutta? Eikö rakastavalla äidillä ole halua lastansa kosketella, hyväillä ja sen poskea suudella. Ja kuitenkin se oli puhtainta, korkeinta rakkautta. Mutta hänen, hänen rakkautensa oli epäpuhtainta, rikollisinta… Jumala, hyvä jumala…
Mutta äidillä oli siihen rakkauteensa luonnon lahjoittama oikeus. Mutta hänen rakkaudellaan ei ollut oikeutta, se oli rikollista rakkautta… Miksi? Miksi…?
Oliko hän jo todellakin tullut mielipuoleksi? Mitä järkeä oli siinä, että hän vertaili äidin rakkautta lapseensa omaan rakkauteensa Lahjaa kohtaan! Olivathan ne niin toisenluontoisia, ettei niitä mitenkään sopinut verrata toisiinsa, mutta hän oli ajatuksissaan jo aivan sekava ja epäloogillinen. Hän piti sisimmässä sielussaan rakkauttaan kauniina ja jalona ja siksi hän tahtoi, kun suuret katumuksen ja syytösten hetket tulivat, vetää lokaan kaikkein kauneimmankin, äidin ja lapsen rakkauden, sillä hän ei kestänyt sitä, että vain hänen tunteensa yksin oli huono ja alhainen…
Kesti kauan, ennenkuin hänen tunteensa epäoikeutus alkoi hänelle jollain tavalla kajastaa. Hän oli velvollisuuden käsitteestä löytänyt hieman tukea itselleen…
Hänellä oli velvollisuuksia sairasta Ebbaa kohtaan, joka kuitenkin oli hänen rakkaan Annikkinsa äiti… Ja hänen voimansa kasvoivat vähitellen täyttääksensä velvollisuutensa: »sillä miehillä on omatunto, naisilla ei ole mitään omaatuntoa, heillä on vain ääretön halu olla vähemmän onnettomia kuin mitä he voivat olla…» Ja hän päätti kuolettaa rakkautensa. Mutta edelleenkin oli hänen elämänsä kiertokulkua heikkoudesta heikkouteen, vaikka hänellä toisinaan oli reaalisen voimankin hetkiä…
* * * * *
Albert kulki jouluostoksilla kaupasta toiseen. Myymälät olivat väkeä täynnä. Vaikka kiellon tähden, joka esti pitämästä valaistusta näyteakkunoissa, ei voitukaan järjestää niihin tavanmukaisia viekoitelevia joulunäyttelyltä, maalauttivat kekseliäät kauppiaat akkunoihinsa mitä eriskummallisimpia verhoja, jotka erivärisillä, läpinäkyvillä paperimaalauksilla esittivät mitä tavaraa missäkin oli myytävänä. Monet näyteakkunat olivat todella hassunkurisia ja huvittavia ja keräsivät hämärille kaduille yhtä paljon uteliaita katsojia kuin konsanaan vahvastivalaistut, komeat näyteakkunat muina jouluina.
Missä nähtiin joulupukki, joka kantoi kontissaan kuvakirjoja, nukkia, hevosia, torvia ynnä muita leikkikaluja. Missä akkunassa taasen nähtiin maalattu, hohtava joulukuusi, jonka oksilla riippui mitä moninaisimpia taloustarpeita. Kynttilät, jotka olivat kuvatut punaisen silkkipaperin avulla, levittivät suloista, rauhallista kajastustaan kadulla kulkevien mieliin ainakin yhtä hyvin kuin ennen sotaa usein hyvinkin räikeävaloiset sähkökynttilät luonnollisissa joulukuusissa. Kaikki pääkadut kauppa-akkunoineen olivat iltapäivisin kuin ihmeellinen, räikeä ja primitiivinen taidenäyttely, joka pyrki edustamaan jotain uutta, taiteessa tähän asti käyttämätöntä suuntaa.