Samaan aikaan kun Albert ajatteli näitä ja järjesteli valokuvia albumiin, istui Ebba entistä kalpeampana huoneessaan. Hän oli tapansa mukaan leposohvalla ja piti kädessään jotain kirjaa, muita hän ei voinut lukea sitä, sillä ristiriitaiset ajatukset kiitivät kuin raivotarten ajamina hänen aivoissansa.
Jo viikko sitten Albertin ollessa yliopistossa oli heidän kotiinsa tullut eräs nuori, hyvinpuettu herra ja lähettänyt palvelijan kanssa käyntikorttinsa, jossa oli painettuna: »Asianajotoimisto Katajisto & Tyrkkö. Yksityisetsivä.» Tämä herra oli pyytänyt päästä tohtorinnan puheille.
Hyvä Jumala, kuinka hän oli pelästynyt! Hän oli silmänräpäyksessä keksinyt aivoissansa kaikenlaisia kauheita mahdollisuuksia, joita tämä käynti tarkoitti, mutta sitten hän oli rohkaissut mielensä ja käskenyt kutsua vieraan sisälle…
Mies oli sanonut olevansa kortissa mainitun liikkeen palveluksessa ja tuomari Katajiston lähettämä. He olivat halukkaita pienestä maksusta tekemään tohtorinnalle palveluksen, jos hän tahtoi saada todistuksia miehensä uskottomuudesta, josta ei ollut epäilystäkään…
Hän oli suuttunut silmittömästi ja ajanut ulos tuon häpeämättömän tunkeilijan, mutta heti miehen mentyä oli hänen mielensä joutunut mitä erilaisimpien ristiriitaisten ajatusten valtaan. Hänellä ei ollut mitään syytä epäillä Albertin uskollisuutta, mutta siitä hetkestä pitäen hän alkoi kuitenkin tahtomattansakin epäillä häntä…
Kuinka se oli epämiellyttävää, pitää silmällä miestänsä, joka ei aavistanut mitään hänen puuhistansa. Tosin hän ei huomannut mitään epäilyttävää, mutta kuitenkin tuntui Albert hänestä tavallista hermostuneemmalta, vaikka ehkä se olikin vain hänen omaa kuvitteluaan. Itsensä hän ainakin tunsi levottomammaksi ja hermostuneemmaksi. Hän koetti tarkastella Albertin kirjeitä, s.o. niiden osoitekirjoituksia, nähdäkseen, oliko niissä jotain epäiltävää. Kirjeitä hän ei tosin avannut, mutta varmasti hän olisi senkin tehnyt, jos olisi epäillyt niitä jonkun naisen kirjoittamiksi, sillä hän piti oikeutenaan puolustaa onneaan…
Mustasukkainen nainen oli herännyt hänessä, eikä hän pitänyt mitään keinoja liian halpamaisina ottaaksensa selvää tuon ilkeämielisen vieraan viittauksien todenperäisyydestä. Kun oppilaita saapui Albertin luo hänen vastaanottotunnillaan, niin hän kuunteli hiukan raollaan olevan oven takana mitä huoneessa puhuttiin, mutta hän ei nähnyt eikä kuullut mitään epäilyttävää…
Hän oli jo väsynyt tähän väijymiseen, mutta tänään oli tapahtunut jotain kauheata…
Hän näki vieläkin kaikki mielikuvituksessaan:
Albertin luo on tullut hänen vastaanottotunnillaan eräs nuori, verevä nainen. Heti huoneeseen tultuaan hän sinuttelee Albertia, joka kutsuu häntä Lahjaksi. He eivät puhukaan mistään opintoja koskevista asioista. Ebba terästää kuntoaan oven takana, ja hän kuulee kuinka nainen sanoo selvästi: »Tulin oikeastaan sanomaan sinulle hyvästi, rakas, sillä minun matkani tapahtuukin jo tänään.» Ebba voi tuskin pysyä pystyssä, mutta hän ponnistaa kaikki voimansa ja raottaa hiukan ovea, niin että voi nähdä paremmin. Nainen jatkaa: »Ellen olisi tullut tänne sinun luoksesi, josta sinä olet minua kieltänyt, niin et olisi tavannut minua enää tänä iltana asunnossani, sillä äitini sairastumisen takia täytyykin minun matkustaa jo tänään kolmen junassa. Kirjoita nyt minulle pian ja usein, lukukauden alkaessa aloitamme mekin taas opinnot.» Tämän hän sanoo veitikkamaisesti hymyillen ja lankeaa Albertin kaulaan ja suutelee häntä, ja Albert painaa häntä rintaansa vasten ja suutelee kiihkeästi. Ebba on päästää huudon, sillä hänen rinnassaan tuntuu kuin teräaseen pisto, mutta hän painaa nenäliinan suuhunsa ja horjuu nyyhkyttäen huoneeseensa…