Hänet valtasi sanomaton syyllisyyden tunto. Nyt vasta hän huomasi kevytmielisyytensä ja rikoksensa suuruuden. Hän oli sittenkin kulkenut kuin unessa sokeana Ebban kärsimyksille ja salatuille tunteille. Hän oli vain seurannut oman itsekkään pyyteensä kutsua ja rikkonut enemmän kuin oli omantuntonsa suurimpienkaan soimausten hetkinä voinut edes kuvitella…
Hän oli aikonut selittää, sillä olisihan ehkä kuitenkin hänelläkin ollut jotain sanottavaa puolustuksekseen, mutta Ebban tuska ja suuri hätä olivat tehneet hänet mykäksi…
Olihan Ebbakin kivulloisuudessaan ollut niin viileä, ja eihän tunteillensa voinut mitään. Ne syntyivät ja kuolivat lupaa kysymättä, ja täytyi kait avioliitossakin olla ainakin ajatusten ja tunteitten vapaus, vaikka toiminnan vapautta ei olisikaan…
Nainen oli sittenkin hyvin yksipuolinen rakkausolento… Kaikki mikä oli ulkopuolella häntä itseään, oli hänelle enemmän tai vähemmän vierasta. Nainen saattoi ymmärtää vain niitä tunteita ja niitä kokemuksia, joita hänellä itsellään oli… Ymmärryksen korkein aste, ymmärtää sitä mitä itse ei tuntenut, oli naiselle mahdottomuus.
Jospa hän olisi saanut edes selittää… Hän oli päättänyt todella koko miehisellä tarmollaan luopua tunteestaan Lahjaan ja siksi hän oli hellyydellä lähestynyt Ebbaa…
Mutta samassa välähti Lahjan kuva mieleen niin nuorena ja verevän kiehtovana…
— Minä en kestä enää, ajatteli hän. — Elämä on niin lyhyt, mutta vaikka se olisi vielä lyhyempi ja iankaikkisuus vielä pitempi, niin minun täytyy rientää hänen syliinsä… minä tahdon riemuita hänestä ja minä tahdon omistaa hänen rakkautensa, sen rakkauden, joka on vain minun ja minua varten… minun täytyy saada rakastaa vaikkapa vain kerran elämässäni…
Hurjat, intohimoiset mielikuvat temmelsivät hänen aivoissaan. Hänen toinen minänsä huusi oikeuksiaan… Hänen koko olemuksensa vavahteli kuin itkun nyyhkytyksissä, vaikka hänen silmänsä olivat kuivat. Jospa hän edes olisi voinut itkeä niinkuin naiset, mutta hänen täytyi itkeä kuumeisiin aivoihinsa kyyneleitä, kuivia kyyneleitä, jotka polttavat kuin kuuma öljy…
Kylmä hiki oli noussut hänen otsallensa. Hän istui siinä kauan ja taisteli sielussansa ankaraa kamppailua. Hänen kätensä tempoilivat hermostuneesti pöydällä hänen saattamatta hillitä niiden vaistomaisia liikkeitä…
Hän istui kauan miettien, ja hänen mielensä valahti herkäksi ja nöyräksi. Hän muisti läheisessä huoneessa makaavan Ebban…