Toisinaan taiteilija maalasi pitkän aikaa puhumatta mitään, ja silloin oli Jannella tilaisuus tarkastella ympäristöänsä ja ajatella omia asioitaan.
Hertellin ateljeeri oli suuri ja tilava, siinä oli kaunis tammilattia, ja seinät olivat yksiväriset, kellertävää rappausta, joka väriltään muistutti muutamia vuosia vuoltuna ollutta hirsiseinää. Seinillä oli runsaasti kaikennäköisiä tauluja, joita taiteilija sanoi ostaneensa Pariisista, Berliinistä, Lontoosta, Roomasta tai muista ulkomaalaisista valtakaupungeista. Myöskin oli taulujen joukossa suuri kokoelma kotimaisten maalarien teoksia, joita hän oli hankkinut itsellensä joko vaihtamalla omiin teoksiinsa tai ostamalla polkuhinnasta, kun toverit olivat rahapulassa ja hänellä sattui olemaan. Rahalle hän ei antanut mitään arvoa.
Siellä täällä pöydillä ja erilaisilla pilareilla oli kuvanveistoksia ja kauniita maljakoita. Taiteilija Hertell oli käynyt kerran Intiassakin ja tuonut sieltä joukon kummallisia jumalankuvia, joilla useilla oli monta päätä, kättä ja jalkaa. Myöskin oli hänellä muutamia intialaisia maalauksia ja muita merkillisiä muistoesineitä.
Ateljeerin kaunein ja samalla kodikkain paikka oli eräällä suurella, intialaisella verholla muusta huoneesta erotettu nurkkaus, jossa oli suuri, matala vuode monine silkkipatjoineen ja viekoittelevasti kutsuva matala leposohva. Vuoteen yläpuolella riippui kitara ja mandoliini, ja eräällä pienellä pöydällä oli kaksirivinen Stradella-hanuri.
Ympäri seiniä sopiviin ja sopimattomiin paikkoihin oli ripustettu suuri joukko kaikenlaisia aseita, pyssyjä, pistoleja, miekkoja, tikareja, pistimiä ja suomalaisia puukkoja. Varsinkin tämä aseiden paljous kiinnitti Jannen huomiota.
Suuressa takassa, jonka kummallakin puolella oli suuri ja raskas, puhvelinnahalla päällystetty nojatuoli, paloi iloinen pystytuli. Vaikka valaistus näin talviseen vuodenaikaan oli jokseenkin heikko, oli taiteilija erinomaisella maalaustuulella. Hän oli vihdoinkin päättänyt ryhtyä suuren, jo aikoja sitten suunnittelemansa taulun maalaamiseen. Sen piti esittää Maratonjuoksijaa juuri sillä hetkellä, kun hän saapuu Ateenan marmoritorille ja vanhukset, vaimot ja lapset odottavat jännittyneinä tietoa suuren, ratkaisevan taistelun tuloksista…
Taiteilija oli mielestänsä nyt kylliksi tehnyt alastomia harjoitelmia ja päätti ryhtyä itse suuren taideteoksen luomiseen.
Aihe oli kuin luotu Jannea varten. Hänkin oli siitä aina ollut innostunut ja kaiken lisäksi hänkin oli hyvä juoksija. Taiteilija käski häntä hetkiseksi heittämään suuren, villaisen veronalaisen vaipan alastomille harteilleen ja istuutumaan takan ääreen lämmittelemään siksi aikaa kuin hän laittoi kankaan ja kiilaraamin kuntoon. Sitäpaitsi hän tahtoi hiukan puhua ideastaan, ennenkuin ryhtyisi työhön. Hän kaatoi taas itsellensä konjakkia ja kysyi:
— Sinä kait tunnet tuon historian kertomuksen siitä ihmeellisestä taistelusta, jossa pieni kreikkalainen sotajoukko löi mahtavan persialaisen sotajoukon, ja sinä kait tunnet myöskin kertomuksen siitä juoksijasta, joka lähetettiin viemään voitonsanomaa Ateenaan.
— Tunnenhan minä sen varsin hyvin. Paitsi että olen sen kansakoulussa lukenut, on tohtori Hakala elävästi kertonut siitä työväen iltakursseilla, — sanoi Janne rauhallisena.