Hän oli hienosti puettu ja erinomaisen siro talvipuvussaankin, mutta hänen kasvojansa oli mahdoton erottaa valkoisen, paksun harson takaa.
— Kas vaan, täällä ollaan täydessä työssä! Jatkakaa vain.
Heidän tullessaan Janne sieppasi vaipan päällensä ja alkoi peräytyä verhon taakse.
— Kas, Pöyhtäri, tämäkö teidän ammattinne on nykyään! No no, älkää pelästykö, olen minä ennenkin nähnyt alastomia miehiä, ja johan minä ehdin nähdäkin teidät tuossa tullessani. Kelpaa sitä noin kaunista ja solakkaa vartaloa näyttää vaikka rahasta, — sanoi Martta Hagen iloisesti nauraen.
Janne punastui korvalehtiänsä myöten, ja peräytyessään verhon taakse hän virkkoi rauhallisesti:
— Minun ruumiini ei olekaan myytäväksi.
— Kas kas kun puraisi, sillä näkyy olevan yhtä kauniit hampaat kuin ruumiskin, — sanoi Martta pisteliäästi. Kun Janne oli pukeutunut ja tuli verhon takaa esille, oli hän aivan rauhallinen ja ilmoitti, ettei hän enää tule malliksi.
— Miksikä et?
— Tämä nainen vei minulta innostukseni.
— Mutta tulethan sinä sitten, jos minä lupaan, että tänne ensi kerralla ei päästetä ketään häiritsemään.