— Siinä tapauksessa minä tulen. Hyvästi!
Jannen mentyä sanoi Martta ihmetellen:
— Mistä sinä olet hänet löytänyt? Hän on minun vanhoja liiketuttaviani. Mutta komea vartalo sillä pojalla oli, jumalallinen, se kelpaisi malliksi vaikka Apolloa varten.
— Niin kelpaisi, mutta minä teen hänestä jumalia kuuluisamman ihmisen…
VIII
Oli jouluaatto.
Taiteilija Hugo Hertellillä oli taas paljon rahoja, sillä hänen oli onnistunut itse myydä useita taulujaan, ja sitäpaitsi hänen juoksupoikansa, eräs vikkeläkielinen, nopsajalkainen nuorukainen, jonka hän kerran oli löytänyt Söörnäisistä, oli menestyksellä kaupitellut hänen pienempiä maalauksiansa.
Ville Nenonen — se oli hänen nimensä — oli näppärä poika, josta tiedettiin kertoa jos jonkinlaisia hauskoja juttuja. Niinpä kerrottiin, että hän jo kaksitoistavuotiaana oli veljensä Eskon kanssa antanut keuhkotautiin kuolleelle äidilleen keinotekoista hengitystä. Tätä, kuten monia muitakin juttuja, kerrottiin yleisesti taiteilijapiireissä, ja Ville oli heidän kaikkien ystävällisissä hampaissa.
Hän saattoi usein, kun taiteilija Hertell paljon juomisen ja rahantuhlailun jälkeen oli huonolla tuulella ja rahapulassa, ehdottaa, että taiteilija silliaamiaistaan odottaessaan aamutuimaan puhaltaisi kokoon vaikka kuinka pienen ja mitättömän vesivärimaalauksen, niin kyllä hän juoksisi sen kanssa kaupungilla siksi, kunnes saisi sen kaupaksi. Eikä hän kertaakaan ollut palannut tyhjin toimin takaisin.
Nyt oli Hertell päättänyt viettää jouluaattoa oikein hauskasti. Villen kanssa yhdessä hän koristi ateljeerin oikein eriskummalliseksi eli eksentriseksi, kuten hän Villelle sanoi. Kattoon oli ripustettu suuri, paperista tehty japanilainen musta päivänvarjo, johon oli maalattu suuria, kultaisia ja punaisia kurkia ja haikaroita. Päivänvarjo oli avattu ja nostettu varrestaan ylös kattoon niin, että kupera puoli oli alaspäin. Jokaisen kahdeksan ruodon päähän oli ripustettu värillinen paperilyhty. Jokaiseen ateljeerin neljään nurkkaan oli pingoitettu suuri, kirjava auringonviuhka, johon niinikään oli kiinnitetty värillisiä lyhtyjä. Ateljeerin suuret akkunat, jotka sota-ajan takia olivat pahvikaihtimien peitossa, olivat koristetut suurikukkaisilla, intialaisilla kankailla, joita taiteilija oli tuonut Intiasta. Kaikki intialaiset jumalankuvat nostettiin esille, ja erään kahdeksankätisen tanssivan jumalattaren sormiin kiinnitettiin pieniä, värillisiä vahakynttilöitä.