Martta heittäytyi maata patjoille ja yski kovasti läähätyksensä välissä. Hertell ei ollut malttanut pysyä paikoillaan, vaan oli noussut seisomaan ja seurannut eri puolilta huonetta Martan tanssia. Ja kun Martta lopetti, sieppasi hän kauniin puutuolin, jolla Martta äsken oli istunut, nosti sen ilmaan ja huusi:
— Tämän tanssin jälkeen ei tällä tuolilla istu kukaan.
Sitten hän iski sen lattiaan säpäleiksi. Kaikki huoneessa-olijat huusivat hyvähuutoja, mutta tuomari Katajisto suuttui aivan silmittömästi. Hän ei voinut mustasukkaisuudessaan kestää moista Martan ihailemista. Päihtymyksestään huolimatta hän hyppäsi pystyyn, kirosi, sylki käsiinsä ja hyökkäsi taiteilija Hertellin kimppuun.
Syntyi yleinen hämminki. Kaikki nousivat patjoilta ja muodostivat kehän Hertellin ja tuomarin ympärille, sillä Hertell, joka oli hyvä nyrkkeilemään, oli antanut tuomarille muutamia lieviä iskuja. Tästä hän vain kiihtyi ja hyökkäsi uudella raivolla Hertellin päälle. Martta seisoi aivan lähellä heitä ja katseli läähättäen ja silmät kiiluen herrojen kamppailua. Hän tiesi, että tuomari Katajisto oli sangen vahva, ja miksikäpä ei olisi ollut, sillä olihan hän terve maalaispoika. Vielä muutamia epäonnistuneita hyökkäyksiä, ja Hertell iski nyrkillänsä pari kertaa tuomaria silmien alle ja antoi sitten hänelle yhden iskun vasten suuta, niin että veri tirskahti.
Lihavahko tuomari tupertui maahan liikkumattomaksi. Naiset alkoivat kirkua ja hakivat päällysvaatteitaan. He luulivat, että taiteilija Hertell saisi hulluudenkohtauksen… Naiset pakenivat, ja muutamat taiteilijat raahasivat Villen kanssa pyörtyneessä tilassa olevan tuomarin pois ateljeerista.
Ainoastaan Martta jäi jäljelle. Hän oli sytyttänyt paperossin ja istui eräässä nojatuolissa silmät kiiluen.
— Bene lavorato, hyvin tehty, — sanoi hän rauhallisesti ja hiukan ärsyttävällä äänellä.
Hertell ei puhunut mitään, vaan ryhtyi keräämään lattialta murskaantuneen tuolin jäännöksiä ja heitti ne takan eteen. Martta katseli vaieten hänen puuhiansa. Sitten taiteilija polvistui takan ääreen, asetti tuolinpalaset takkaan ja… Martta purskahti äänekkääseen nauruun…
— Mitä sinä naurat?
— Minua huvittaa sinun valheesi. Sanoit äsken, että kukaan ei istu tuolla tuolilla minun tanssini jälkeen, ja nyt luulottelet vielä peittäväsi sirpaleet.