Hugo nousee, nostaa Martan seisomaan ja aikoo suudella häntä.
— Me olemme onnettomuussisaruksia.
Mutta samassa Martta riuhtaisee itsensä irti hänen syleilystään ja huudahtaa pidätetysti:
— Älä Jumalan nimessä suutele minua! Etkö sinä tiedä, että minun rintaani syö Kamelianaisen kuluttava tauti…
— Me olemme surun morsian ja sulho, meille ei voi sattua enää suurempia onnettomuuksia. On oikeastaan suloista tietää, että onnettomuuksien malja alkaa jo ainakin tässä olemisessa olla kukkuroillaan. Kuolemaa enempää ei meille voi sattua, ja sehän on meidän ystävämme. Unohtakaamme hetkiseksi, että olemme tässä maailmassa, ja odottakaamme rohkeina, milloin malja valahtaa yli…
* * * * *
Ulkona tuprutti pakkastuuli ateljeerin katolla kylmää lunta. Mutta siellä sisällä oli niin lämmintä ja hämärää. Jouluaamu alkoi heikosti kajastaa…
IX
Tohtori Hakalan kodissa oli uudenvuodenaatto hyvin hiljainen. Sen onnettoman hermokohtauksen jälkeen oli Ebba muuttunut vieläkin harvapuheisemmaksi. Eivät he enää siitä asiasta sanallakaan maininneet, mutta kumpikin kärsi omalla tahollansa. Albert teki kaikkensa sovittaakseen ja luodakseen iloa kotiin, mutta Ebba pysyi kylmänä ja jäykkänä. Hänessä oli sen illan jälkeen murtunut jotain, ja hän oli sairaampi kuin koskaan ennen.
Joulu oli ollut hyvin hiljainen ja täynnä pettymyksiä, jotka tosin itsessään olivat sangen mitättömiä, mutta kuitenkin osoittivat sitä mielialaa, joka kodissa vallitsi. Ebba ei ollut suuria välittänyt siitä lahjasta, jonka Albert oli vaivalla hankkinut ja jonka hän oli arvellut Ebbaa miellyttävän. Myöskin äidille oli sattunut pettymys. Hän oli tietenkin saanut vihiä siitä, että taiteilija Hugo Hertell kävi pikku Annikkia maalaamassa ja että taulu oli aiottu hänelle joululahjaksi. Pikku Annikki oli kaiken tämän hänelle kertonut vaitiolon lupausta vastaan. Mutta sitten oli sattunut äkkiyllätys. Taulu oli miltei valmis, mutta kuitenkin viimeistelemätön. Taiteilijaa odotettiin saapuvaksi, mutta turhaan. Palvelijatar oli Albertin käskystä käynyt häntä hakemassa, mutta kun hän ei vaan ilmestynyt, lähti Albert itse häntä hakemaan.