— Älä helkkarissa, se tanssijatar! Oikeinkos sinä viet minua sinne?
— Sinne.
Janne maiskautti suutaan, ja Valko lähti juosta lönkyttämään
Punavuorenkadulle päin.
— Vai Pöyhtärin poikia sinä oletkin ja oikein samanpitäjäläisiä. Niin, ainahan meitä tänne kaupunkiin jokunen eksyy…
Niin, toiset täällä kyllä eksyvätkin, kuten se mylläri Koskulan poika, mutta käyhän niitten toisten hyvinkin, kuten on tuomarin käynyt…
— No kuinkas sen Koskulan sitten muka kävi?
— Eipä vain jaksanut herraksi asti, velkaa ei enää saanut, ja niine hyvineen sai Urho-poika palata vanhan isänsä armoille koko pitäjän naurettavaksi…
— No velallahan minäkin tässä olen eteenpäin pulaillut ja hyvin se on käynytkin.
— Konstikos se. Rikkaan talollisen ainoalle perilliselle uskaltaa kuka hyvänsä lainata rahoja vaikka kuinka paljon, mutta kukapa köyhän myllärin pojalle rahojaan…
— Voihan se olla, mutta ei sen Koskulankaan asiat niin ohraset ole. Mitäs siitä, jos koko kylä melusi ja kohisi, herra siitä sittenkin tuli, kun ehti asiansa järjestää…