— Ettäkö herra?
— Juuri niin, tiedän mä, sehän sai henkikirjurin viran, ja elää sitä silläkin eikä tarvitse itseänsä myllyssä tai renkinä rasittaa…
— No onhan se sellaista puolivillaista herruutta…
Samassa he saapuivat erään kaksikerroksisen kivitalon kohdalle, jossa
Janne pysähdytti ja hyppäsi alas rattailta sekä koputti piiskanvarrella
erääseen ensimäisen kerroksen pimeään akkunaan ja vihelsi kaksi kertaa.
Vähän ajan kuluttua syttyi sähkö paksujen, tummien uutimien takana.
Akkuna avautui, ja asfalttikäytävälle putosi kilahtaen avainkimppu.
— Odota tuossa kulmassa, — sanoi tuomari Katajisto ja sovitteli horjuen avainta pääoveen. Sitten hän hävisi sisälle.
Yksin jäätyään Janne katsoi kelloansa. Se oli jo lähes kaksi. Päivä alkoi sarastaa, ja siellä täällä sammui joku värjätty katulamppu. Lumet sulivat verkalleen. Maa tuoksui lialle, ja pitkin katua matava vesihuuru haisi inhoittavalle. Kadun kulmauksessa oleva likakaivo lorisi nukuttavasti. Jannea väsytti, hän laskeutui kyykkyyn alas istuinpenkin ja etusuojustimen väliin ja torkahti siihen…
Eräs yöllinen kulkija häiritsi Jannea kysymyksellään, oliko hevonen vapaa, mutta saatuansa kieltävän vastauksen jätti Jannen rauhaan. Janne uinahti taas…
Hän heräsi siihen, että tuomari Katajisto huusi avonaisesta akkunasta:
— Pöyhtärin Janne, kuule, aja sinä kotiis vaan, kyllä minä huomenna maksan ja runsaalla kouralla. Mikäs on numero? Jaha, ja asunto? Hyvä on, anna huristaa vaan…
Janne pani hevosensa juoksuun. Hän ei viitsinyt enää jatkaa ajurinvelvollisuuksiaan ja sen merkiksi hän hyppäsi istuimeltaan ja asettui perälle siihen, missä kyydittävät tavallisesti istuvat. Valko juoksi veltosti, mutta kun tultiin Kaisaniemen ohi, innostui se hiukan, sillä se huomasi, että nyt oltiin kotiin menossa. Päivä oli jo valjennut, ja vähää ennen kuin Janne saapui Pitkällesillalle, sammutti lyhdynsytyttäjä rautaisella vavalla ne neljä sinisiksi maalattua kaasulyhtyä, jotka öiseen aikaan paloivat tällä kaupungin suurimmalla sillalla. Vedet alhaalla lepäsivät rasvatyyninä ja kuvastelivat kalpeata taivasta. Joku ratapihalla työskentelevä vanha »ratapässi» vihelsi kimakasti lahden yli johtavalla ratapengermällä.