Hänkin oli kapitalisti ilman kapitaalia, ja kuitenkin hän kuului sivistyneeseen köyhälistöön, joka harrastaa porvarillista maailmankatsomusta ja porvarillisia elintapoja. Kuinka luonnotonta, kuinka naurettavaa… mutta sitä ei saanut myöntää kenellekään… ei edes itselleen…
Hänen alkuaan hyvinkin herkkä omatuntonsa paatui vuosien kuluessa, kun loppumattomiin sai taistella huonojen afäärien kanssa, ja moraali tuli venyväksi kuin gumminauha…
Hän oli istunut siinä kokoonlyyhistyneenä sohvannurkassa ja miettinyt ulospääsyä ajatustensa ja velkojensa sekavasta labyrintista. Äkkiä valtasi hänet sanomaton pahantunne. Hänestä tuntui, ikäänkuin hän olisi ollut tottelematon ja niskoitteleva vanki, jolle monien rangaistuskeinojen jälkeen on määrätty kylmät kääreet.
Huu, se on kauheata! Alaston mies kääritään vastoin tahtoaan karheihin, märkiin lakanoihin, ja ne vedetään niin tiukkaan, että hän ei voi jäsentäkään liikuttaa. Se on niin tuskallista, että täysi mies ei voi muuta kuin huutaa täyttä kurkkua, kunnes uupuu ja makaa vihdoin liikkumatonna kääreissään niinkuin egyptiläinen muumio. Ilkeinkin ja itsepäisinkin sisu pehmenee niissä kääreissä..
Hänet valtasi suuri hätä… ja ikäänkuin tullakseen varmaksi siitä, että saattoi vapaasti liikuttaa jäseniään, heitti hän sikarin kädestään ja ponnahti pystyyn.
Ei, se ei saa tapahtua, se ei saa tapahtua, se tulee aivan liian sopimattomaan aikaan. Se on estettävä, mutta mitenkä? — Kylmä hiki nousi hänen otsallensa; hän pyyhki kädellään vankkaa tukkaansa ja alkoi kävellä kiivaasti edestakaisin.
Jos se tapahtuisi nyt, menettäisi hän niin sanomattoman paljon. Se oikeusjuttu sitä Hertelliä ja Marttaa vastaan ei ollut vielä täysin valmistettu, sillä Martta oli taas ehtinyt väliin sotkemaan hänen ajatuksensa ja aikeensa. Mutta nyt se pian valmistuisi, ja Martta oli sen kyllä ansainnut, jos ei muulla niin ainakin tällä viimeisellä teollaan…
Joka voittaa aikaa, voittaa kaiken. Mutta kylläpä hän nyt oli hermostunut, hänhän vaikutti suorastaan lapselliselta. Hermostua nyt yhdestä ainoasta vekselilomakkeesta, niinkuin se olisi ollut ainoa, niinkuin hän ei vielä olisi -ehtinyt huomiseen mennessä saada jotain toista nimeä…
Ja saattoihan hän saada Martalta tämänkin kyseessä olevan vekselilomakkeen, sillä vaikka hän ei tiennytkään, minne Martta oli mennyt, niin hän oli jokseenkin varma siitä, että hän niinkin pienessä kaupungissa, kuin Helsinki oli, saisi tytön käsiinsä vaikka mistä, jos vain oikein yritti… Ei, ei hänen hermostuksensa riippunut tuosta yhdestä paperista ja sen takaisinsaamisesta…
Hän hermostui koko nykyisestä asemastaan, ainaisesta ahdinkotilastaan. Ja aina kun hän vain alkoi ajatella asioitaan, valtasi hänen mielensä kauhistuttava tunne ja miltei fyysillinen pahoinvointi. Niin mielellänsä hän olisi ollut ajattelematta asioitansa loppuun asti, mutta toisinaan ne astuivat kuin ilkeät peikot hänen eteensä…