Nuoria joukkoja on vaikeata ja epäkiitollista johtaa ja hillitä. Hän huomasi, että hänellä ei ollut rahtuakaan vaikutusvaltaa heihin. Heidän seuransa puhui niin äänekkäästi ja huitoi niin kiihkeästi käsiään, että he alkoivat herättää huomiota muissakin osakuntalaisissa. Mutta samassa soi fanfaari, ja kuraattori Hakala astui puhujalavalle.
Koko kuraattorina-olonsa aikana hän oli verrattain harvoin käyttänyt tilaisuuttaan ja oikeuttaan puhua nuorisolle, sillä hän oli sitä mieltä, ettei paljosta puhumisesta ollut suurta hyötyä. Hän esiintyi harvoin, mutta silloin hänellä oli aina jotain sanottavaa sydämellään.
Hän oli joskus moittinut nuorisoa yhdestä ja toisesta puutteesta. Mutta hänen esiintymisensä ei ollut kuitenkaan saanut niin suurta vastakaikua kuin hän oli otaksunut. Kuitenkaan ei hän voinut syyttää nuorisoa ymmärryksen ja harrastuksen puutteesta. Hän oli kauan miettinyt syitä ylioppilaselämän epäkohtiin ja nyt hän tahtoi kerran puhua jotain positiivistakin niiden epäkohtien parantamiseksi selitettyänsä ensin ne syyt, joista ne johtuivat.
Ylioppilasliikatuotannosta hän oli jo kerran ennenkin puhunut ja käsitellyt sen yhteydessä olevia seikkoja, mitenkä sitä olisi vastustettava ja mitenkä se mahdollisesti vähitellen oli järjestyvä luonnollisemmaksi.
Syyksi tuohon tavattomaan ylioppilasvimmaan hän arveli sen käsityksen, joka oli yleinen keskiluokan porvareissa ja varakkaimmissa maalaisissa, ja joka jo oli jossain määrässä tunkeutunut työväenkin keskuuteen, nimittäin että ei ole kättensä työllä elävälle ja ennen kaikkea varakkaanlaiselle isälle tai äidille kauheampaa kohtaloa kuin nähdä omat lapsensa ruumiillisen työn tekijöinä. Tämä varsinkin porvarisluokassa ylen tavallinen käsitys pakotti heitä panemaan kaikki jälkeläisensä, tyhmimmätkin, herraskouluihin, joissa he oppivat vieromaan ruumiillista työtä…
Yhtenä syynä oli juuri se väärä käsitys, joka ikäänkuin itsestään ilman tarkoitusta tai pakkoa jo kouluissamme istutettiin opetuksen ohella nuorisoon, nimittäin että »sivistyneen» ei muka sopinut tehdä ruumiillista työtä, ikäänkuin se olisi ollut häpeällistä. Tuskin sitä koskaan suorastaan sanottiin, mutta opetuksen henki oli sensuuntainen, ja nuoriso on eräissä suhteissa, mitä oppimiseen tulee, sangen herkkä ja vastaanottavainen…
Jos nyt jotkut pitemmille opinteille lähteneet sattuivat tiellä syystä tai toisesta uupumaan, niin he eivät katsoneet tämän nykyisen, yleisesti vallalla olevan käsityksen mukaan voivansa ryhtyä tekemään tavallista työtä, vaan muuttuivat useimmissa tapauksissa onnettomiksi, toimettomiksi maleksijoiksi. Eikä tämä tapahtunut useinkaan rodun huonouden vuoksi, sillä heistä olisi kyllä voinut tulla kunnollisia maanviljelijöitä taikka käsityöläisiä, joista yhteiskunnalla olisi ollut hyötyä ja kunniaa, mutta he olivat tuon väärän kunniakäsitteen uhreja…
Itse he ehkä olisivat alkuaan olleet halukkaita työhön, mutta he olivat väärän koulukasvatuksen myrkyttämiä. Tieto oli hyvä ja välttämätön, ja tutkinnoista olisi voinut heille koitua hyötyä, jos he, kuten esimeikiksi Ameriikassa, olisivat olleet se virkistävä, sivistynyt voima, joka palaa kouluista reaaliseen elämään tuoden muassaan runsaat tiedot, joita levittävät ympärillensä, mutta he olivat usein käsitykseltään sairaalloisia raukkoja… Ei ollut ihme, jos nuoriso seisoi neuvotonna ja tietämättä mitä oli tehtävä…
Puhujaa saattoi sekä raivostuttaa että hävettää, jos hän sattumalta kesäiseen aikaan kulki polkupyörällä tai autolla maaseudulla. Hän saattoi nähdä monia taloja, joiden pihakoivujen siimeksessä loikoi yksi tai pari valkolakkista nuorta ihmistä riippumatossa lukien viidenkymmenenpennin romaaneja, samaan aikaan kun heidän isänsä ja äitinsä kuin henkensä hädässä korjasivat kuivia heiniä latoon uhkaavan ukkospilven alta…
Ulkomailla eivät ylioppilaat halveksineet tai karttaneet ruumiillistakaan työtä. Loma-aikoina he työskentelivät, jos se oli tarpeellista, konepajoissa, tehtaissa, maatyössä, tai palvelivat ravintoloissa tarjoilijoina tai hotelleissa tilapäisinä ovenvartioina… Siellä pidettiin kunniallisena ansaita rahaa kunniallisella tavalla…