— Kiitos. En kaipaa mitään.
Hän laski viileän, varman kätensä otsalleni. Päätäni pakoitti todellakin, ja hänen kosketuksensa olisi vaikuttanut omituisen rauhoittavasti, jollei tuota ainoata kiduttavaa tietoisuutta olisi ollut: hänen paperinsa olivat siinä, rinnallani, puseroni sisässä. Entä jos hän sattuisi koskettamaan niitä!
— Minulla olisi ehdotus, joka virkistäisi teitä. En voinut lähteä kaupunkiin, menen vasta huomenna aamulla. Vielä ei ole kovin myöhänen, ja ulkona on ihana tähtitaivas. Otetaanpa kelkkanne ja lähdetään Stor-Vandet seetterille. Ette voi uskoa, miten virkistävää on laskea sieltä alas tähän aikaan. Todellakin, olen varma, että se parantaisi teidän päänne. Lähdettehän, eikö totta?
— Samantekevää minulle. Lähden, jos niin haluatte.
— Tietysti haluan, ja te itsekin samoin, kunhan vain pääsemme matkaan! Kas niin, olkaa kiltti, ja pankaa nopeasti yllenne, ja tulkaa sitten käytävään.
Hän nousi ja lähti huoneesta. Otin käärön puserostani, se poltti minun käsiäni. Minä piilotin sen pöytälaatikkoon ja pistin laatikon avaimen käsilaukkuuni.
Tuntui niin kaamealta, ikäänkuin olisin kätkenyt ruumiin.
8.
Yö oli tähtikirkas. Raskaat hanget huokuivat kylmää, lumi narskahteli jalkain alla, ja metsässä risahteli salaperäisesti. Kuljimme vaieten valtatietä, pitkin. Honkien varjot lankesivat tien yli tummina ja uhkaavina, ja huuhkaja huusi. Se kuului kaamealta yön hiljaisuudessa, ikäänkuin ennustaen onnettomuutta. Yhä vaieten nousimme tummaa tunturin rinnettä ja poikkesimme kapeammalle metsätielle, jossa tiheikkö hiipi meitä ahdistavan lähelle, vangiten meidät pimeään; sitten tie laajeni metsäaukeaksi, ja vihdoin nousimme kukkulaa, jonne metsä ei meitä enää seurannut. Raikas ilma henki viileänä vapaasti kasvoihin ja näköala laajeni. Mutta allamme oli yö, suuri, hämärä yö.
Koko maailma nukkui, tunturit, metsä ja ihmisasunnot. Mitä olimme me, jotka tätä suurta rauhaa rohkenimme häiritä? Varjojako, ajatuksia yössä, uniako? Tai unissakulkijoitako? Askel askeleelta kävi tie minulle raskaammaksi, tuntui kuin olisi jäseniini valettu lyijyä, en jaksanut pitemmälle.