Yksityiset huoneeni yläkerrassa olivat viihdyttävämmät. Käytävän vasemmalla puolella olivat Erikin huoneet ja muutamia vierashuoneita. Oikealla puolella olivat minun makuuhuoneeni, sanomattoman kaunis marmorinen kylpyhuone, jonka koko toisen seinän muodosti hiottu peililasi, sekä kabinetti, jonka ikkunoista oli hurmaava näköala merelle.
Oli päivä ennen vihkiäisiämme. Olin istahtanut kabinetin ikkunasyvennykseen, katsellen avoimen oven kautta kädet toimettomina sylissä, miten Anastasia vanhat, ryppyiset kasvot ilosta loistaen makuuhuoneessani täytti toisen laatikon toisensa jälkeen liinavaatteillani. Hän nautti, Anastasia! Hän piti minua yhtenä maailman onnellisimmista tytöistä. Enkä minä juuri sillä hetkellä onneton ollutkaan. Oli viihdyttävää istua siinä, ajattelematta mitään erikoista ja vain katsella Anastasiaa.
Hän oli aina ollut minulle hellä ja hyvä, suorastaan äidillinen, ja hän oli uskollinen kuin kulta. Minun ei tarvinnut tänne muuttaessani huolehtia isästä, Anastasia ja Petter tulisivat aina hoitamaan ja palvelemaan häntä vanhaan kilttiin tapaansa, ja, kun tulisin asumaan näin lähellä, saatoinhan milloin tahansa pistäytyä hänen luonaan.
Anastasia kumartui ja nosti ylös jotain ruusunpunaista, — aamunuttu. Hän avasi sen, ravisti huolellisesti laskokset suoriksi ja silittäen pitsejä kädellään ripusti sen kaappiin. Nyt hän kumartui uudelleen ja nosti käsivarrelleen jotain pehmeää harmaata, silkkipeitteen, jonka — hän siroissa laskoksissa järjesteli lepovuoteen jalkapuoleen silitellen sitäkin ikäänkuin hyväillen. Nyt hän avasi kylpyhuoneen oven ja katosi sinne valkoinen taakka käsivarrellaan.
Kuinka ihanaa elämä saattaisikaan olla tällaisessa ympäristössä, vapaana kaikista huolista, jos olisi naimisissa miehen kanssa, jota rakasti. Mutta varmaankin lankesi aniharvoin yhden osalle rakkaus ja rikkaus. Mutta ehkä toinen näistä ominaisuuksista voisi avioliitossa korvata jossain määrin toista, ja jos Herbert maailmankatsomuksessaan oli hiukankin oikeassa, ja väite, että naiselle on tärkeämpää saada rakkautta kuin itse rakastaa, oli tosi, niin ei elämäni häiden jälkeen tulisi muodostumaan minulle aivan sietämättömäksi. Erikin rakkautta en tosin tahtonut, mutta hänen rakkaudestaan johtuvia etuja. Koko kihlausaikamme oli Erik esiintynyt hienosti ja tahdikkaasti, ehkäpä minä tottuisin häneen niin, että aikaa myöten voisin tuntea häntä kohtaan jonkinlaista ystävyyttä. Tämä toive ei tuntunut minusta aivan mahdottomalta. — Jospa hän vain olisi hyväilemättä minua! Sillä hänen hyväilynsä olivat minulle voittamattoman vastenmielisiä; onneksi hän hyvin harvoin vaivasi minua niillä. Hänen rakkaudestaan oli ainakin muun muassa se etu, että hän koetti järjestää kaikki niinkuin minulle oli mieluisinta. Ovelle naputettiin.
— Sisään.
Sievä palvelustyttö astui huoneeseen kantaen tarjotinta.
— Tohtori lähetti terveisiä ja käski lähettämään kahvin tänne.
— Tohtori? Onko hän täällä?
— Ei, hän on jo lähtenyt. Hän kävi täällä erään sähkömiehen kanssa, mutta hän ei viipynyt ensinkään.