Hänen kasvoillaan kuvastui kunnioittava ihailu, ja hän teki parhaansa ollakseen niin huvittava ja miellyttävä kuin mahdollista. Poika parka, jospa hän olisi tiennyt! Mutta hän ei tiennyt, ja sinä iltana meistä tuli hyvät ystävät. Hän pyysi saattaa minut kotiin, sillä Erik ei ollut tanssiaisissa.
Oli kirkas kuutamo noustessamme autioon. Luutnantti kääri huolellisesti autovaipan polvieni ympärille, istahti itse viereeni, ja niin me lähdimme. Kuinka kuvaamattoman ihanaa tulla kuumasta, painostavasta tanssiaissalista raittiiseen, puhtaaseen yöilmaan ja kiitää nuolena tyhjien katujen läpi. Ohjasin itse, kuljettaja istui takanamme. Me suorastaan lensimme! Poliisit katujenkulmissa tahtoivat pysähdyttää meidät, mutta ennenkuin ehtivät avata tarpeeksi uniset silmänsä, olimme me jo kaukana, näkymättömiin hävinneinä.
Sininen silkkipäähineeni liukui niskaan jääden sinne liehumaan leuan alle sidotuista nauhoista. Ankara veto tempasi jo ennestään tanssista höltynyttä tukkalaitettani ja kiskasi valloilleen hiukset. Ne liehuivat ja hulmusivat luutnantti Grigorkoffin kasvoihin. Hän nauroi ja koetti pitää niistä kiinni, mutta viima tempasi ne aina uudelleen hänen käsistään.
En ajanut suoraan kotiin. Luutnantti kumartui lähemmäksi minua; hän alkoi hengittää kiivaammin.
— Rouva Dahl sanokaa minulle ristimänimenne.
— Rakel.
— Todellako?
— Kuinka niin?
— Kun se on teille niin tarumaisen sopiva. Muistattehan: „- sillä Rakel oli ihanakasvoinen, ja sorea muodoltaan…” Sellainen oli ensimäinenkin Rakel, sellaisia hänen seuraajattarensakin.
Minä naurahdin, ja juuri silloin pysähtyi auto tempauksella kotini eteen. Hän auttoi minua laskeutumaan autosta ja saattoi minua portaita ylös pylvästöön pääoven eteen.