Ehdin äänettömästi portaille, kuinka hyvä, että ne olivat kivestä, etteivät saattaneet natista! Portaiden yläpäässä pysähdyin vielä kuuntelemaan, mutta kaikkialla oli haudan hiljaista. Hiivin makuuhuoneeseeni, sain vaatteet jotenkuten yltäni ja menin vuoteeseeni. Pieni pendyyli nakutti marmoripöydällä vuoteen vieressä, lamppu paloi himmeästi, nakertava ikävä ja katkerat ajatukseni eivät antaneet minulle rauhaa – – –
Raskaat, orvokinväriset verhot oven luona liikkuivat. Miehen käsi siirsi ne syrjään, Erik tuli lattian poikki ja istahti vuoteeni reunalle. Hänen katseensa oli terävä.
— On ollut niin paljon työtä, en ole vieläkään aivan valmis, mutta olisin utelias kuulemaan, miten sinä olet onnistunut?
— Noin jotakuinkin. Tapaan hänet huomenna uudelleen. Nyt minua kovin väsyttää, kertoisin siitä mieluummin huomenna tarkemmin.
Kuinka minä vihasin tuota miestä, vanginvartijaani, orjakauppiasta, isäntääni! Kuinka minä vihasin ja inhosinkaan omaa voimattomuuttani!
Pirullinen hymy väreili Erikin huulilla, ikäänkuin hän olisi lukenut ajatukseni. Ehkä hän lukikin ne, ehkä hän olikin itse paholainen? Hän kumartui hiukan eteenpäin, tarttui omistajan rauhallisella varmuudella käsivarteeni, pyyhkäsi ylös leveän, ohuen balistihihan aina olkapäähän asti ja painoi huulensa lämmintä, värähtelevää ihoa vastaan.
— Hyvää yötä, pieni vaimoni, ikävää, että minulla vielä siellä alhaalla on tärkeää työtä, ja eräs vieras. —
Mikä kirous piileekään rakkaudessa, mikä kuluttava tuli, mitkä kadotuksen tuskat! Rakkauteni isääni oli eksyttänyt minut rikollisuuden teille. Rakkauteni ruhtinaaseen oli muuttunut taakaksi, raskaammaksi kuin saatoin kantaa. Ja Erikin, mieheni, rakkaus oli ajaa minut, ei epätoivoon, vaan suoraan helvettiin.
18.
Tapasin usein luutnantti Grigorkoffin, kahviloissa, päivälliskutsuissa, tanssiaisissa. Hänestä tuli minun nöyrä orjani, joka ilolla seurasi pienintäkin viittaustani. Mutta yhdessä asiassa hän oli aivan mahdoton. Aina kun kiertäen kaartaen sain puheen käännetyksi Santahaminaan käänsi hän sen heti uudelleen muualle. Yhden ainoan kerran rohkenin leikillisesti huomauttaa, miten mieltäkiinnittävää olisi nähdä langaton sähkölennätinasema, mutta hän kävi aivan vakavaksi ja loi minuun niin kummastelevan katseen, että minulle selvisi, miten turhaa minun olikaan toivoa, että hän vapaaehtoisesti suostuisi viemään minut sinne. Asia oli mutkallisempi kuin olin luullut.