— Odotan kernaasti, jos siellä vain jossain voisi lämmitellä, katsokaa miten punaiset käteni ovat. — Nostin kohmettuneet käteni ilmaan, ne olivat todellakin hyvin punaiset.
— Pienet käsiraukat! — sanoi luutnantti, ja hänen poikamaisessa äänessään oli hellä sävy. — Voisin kyllä viedä teidät erään naimisissa olevan ystäväni luo, mutta hän asuu saaren toisessa päässä ja minun täytyisi välttämättä käydä ensiksi asemalla.
— Käykää toki, voinhan odottaa rannassa niin kauan, tahi ehkä teillä ei olisi mitään vastaan, jos seuraisin teitä. Se on lapsellista minulta, mutta minua hiukan peloittaisi jäädä yksin aivan ventovieraaseen paikkaan, jossa lisäksi vilisee teidän villejä sotilaitanne. Ne ovat niin hurjan näköisiä.
Ennenkuin luutnantti ehti vastata, laski laiva laituriin, ja sinellimekkoinen joukko alkoi purkaantua maihin. Luutnantti kiirehti auttamaan minua. Nousimme pientä mäkeä ylös ja käännyimme oikealle. Astuessamme vasemmalla puolella olevien suurten parakkien ohi alkoi minua puistattaa. Täällähän oli K… ta pidetty vangittuna, ennenkuin hänen aivankuin ihmeen kautta onnistui paeta juuri ennen teloitusta… Kuljimme edelleen, kiersimme suuren santakuopan, ja astuttuamme vielä noin kilometrin verran jouduimme lopulta langattomalle sähkölennätin-asemalle. Luutnantti, joka koko ajan oli vilkkaasti ja iloisesti keskustellut kanssani, kävi äkkiä vaiteliaaksi ja hiukan vaivaantuneen näköiseksi, kun lähenimme pientä puurakennusta. Sen edustalla seisovat vartiosotilaat katselivat meitä hiukan pitkään ja kummeksien, kun astuimme heidän ohitsensa, mutta välittämättä heidän katseistaan johdatti luutnantti minut suoraan aparaattihuoneeseen. Pöydän ääressä istuva sotilas hypähti pystyyn ja ojentautui suoraksi.
— Onko mitään tapahtunut?
— Äskettäin oli puhelu. He eivät näy tietävän että meillä on täällä näin voimakas asema. Ikävä, ettemme tunne heidän salamerkkejään.
— Hyvä on, Ivan.
Luutnantti siirtyi huoneen perällä olevan koneen ääreen. Hän avasi erään kaapin ja pani erään pyörän huimaavaan liikkeeseen. Syntyi häikäisevä valo, hän sulki kaapin uudelleen ja nosti kuulotorven korvansa juureen. Ivan oli poistunut.
Luutnantti Grigorkoffin puuhaillessa koneen ääressä olin nopeasti ja salaa ottanut huoneesta yleissilmäyksen. Missä säilytettiin salamerkkien ohjetta? Huone oli mitä vaatimattomimmin sisustettu, monta mahdollista säilytyspaikkaa siellä ei ollut. Luultavasti oli se tuolla pöytälaatikoissa. Koska ja kuinka saisin sen sieltä? Jos saisin jäädä hetkeksikin yksinäni huoneeseen!
Luutnantti laski kuulotorven alas. Hän kääntyi minua kohden ja koetellen taskujaan etsi esille hopeisen sigarettikotelon. Huomattuaan sen olevan tyhjän hän tuli pöydän ääreen, jonka luona minä seisoin ja avasi erään pöytälaatikoista avainkimpussaan olevalla avaimella. Pidätin hengitystäni jännityksellä odottaen, mitä näkisin, mutta koetin kuitenkin näyttää mahdollisimman välinpitämättömältä.