Minä en uneksinut. Edessämme seisoi ruhtinas Darcheffsky. Hän, jonka minä olin pettänyt, jonka kuolemaan olin luullut olevani vikapää.
Ensimäinen tunteeni oli lamauttava kauhistus ja pelko, toinen hurja, mieletön ilo siitä, että hän eli, että hän ei ollutkaan kuollut, että minä en ollutkaan tappanut häntä. Iloni sammui yhtä nopeasti kuin oli syttynytkin, sillä yksi ainoa katse riitti selvittämään minulle, että tämä oli loppu. Kaiken loppu. Minä en enää milloinkaan jättäisi tätä saarta.
Ehdin elää koko tämän tunneasteikon, ennenkuin luutnantti Grigorkoff kuului iloisella äänellä huudahtavan:
— Kas vaan, sinäkö täällä, Kolja! Koska olet tullut Helsinkiin? Luulin sinun vielä olevan ulkomaanmaanmatkoillasi! Saanko esittää sinulle – – – mutta tehän näytätte tuntevan toisenne?
Kolja, ruhtinas, oli ojentanut minulle kätensä ja minä olin laskenut siihen omani. Me katselimme toisiamme hämmentyneinä. Vaikka henkeni olisi siitä riippunut, en olisi voinut sanoa sanaakaan. Silmäni etsivät vastoin tahtoani ruhtinaan otsaa, mutta se oli miltei kokonaan univormulakin peitossa.
— Me olemme tutustuneet Norjassa! sanoi ruhtinas kuivasti. — Mihin herrasväki on matkalla?
— Aiomme mennä Dmitrin luo, toivon, että Annuschka antaa meille kahvia…
— He lähtivät juuri moottorillaan kaupunkiin, tulen suoraan sieltä, mutta olen varma, että saatte siellä kahvia ja mitä ikinä haluatte, onhan vanha Nikita yhtä mainio kuin ennenkin. Minä teen seuraa.
Ruhtinas puhui kohteliaalla, miellyttävällä tavallaan, ja vaikka en uskaltanutkaan katsoa häneen, tunsin, miten hän tarkasteli minua. Arvasikohan hän salaisuuteni? Salaisuuden, jota kannoin käsilaukussani? Tunsin katkeruudella, että hänen ei olisi vaikea arvata, millä teillä minä liikuin. Minua vain ihmetytti, ettei hän heti kutsunut vartiosotilasta, ja antanut vangita minua. Mutta minun ei varmaankaan tarvitseisi odottaa kauvoja.
Ruhtinas ja luutnantti Grigorkoff vaihtoivat keskenään muutamia lauseita. Minä katselin ruhtinasta salasilmäyksin ja näin, että hän oli suuresti laihtunut Hänen kauniit silmänsä olivat entistään kauniimmat, mutta suun ympärille oli tullut piirre, jota en voinut tulkita. Ruhtinas yllätti yhden tällaisen salasilmäyksen ja hymyili. Hänen hymynsä oli minulle yhtä arvoituksellinen kuin piirre suun ympärillä.