— Niin?
Ehkä rukoukset voisivat liikuttaa hänen kovaa sydäntään.
— Minulla on vanha isä, jonka silmäin valo olen. Hänen täytyy tulla sokeaksi, mutta minä rukoilen teitä, säälikää hänen harmaita hiuksiaan, säästäkää hänet siitä häpeästä, että hänen ainoa tyttärensä vangitaan vakoojana. Hänen tähtensä olen ollut pakoitettu tähän rikokselliseen elämään — — — hänen tähtensä minun täytyi suostua tähän vihattuun avioliittoon — — — armahtakaa minua, antakaa pistoolini takaisin, minä rukoilen teitä, jättäkää minut hetkeksi yksinäni, antakaa minulle kymmenen minuuttia aikaa kuolla, viisi minuttia, silmänräpäys, voi Jumalani, miten kova te olette — — – eikö teidän kostonhimonne tule tyydytetyksi, jos sallitte minun itse jättää elämän — — —?
— Kostonhimoni! Suuri Jumala! —. hänen äänensä on käheä. — Kostonhimoniko? Minähän rakastan teitä kuin mieletön! Uutinen teidän naimisistanne Dahlin kanssa oli viedä minulta viimeisenkin järjen kipinän. Kuinka te saatoitte, Punahilkka!
Veri nousee päähäni suhisten ja kohisten, keltaisia liekkejä leimahtelee silmäini ohi. Hapuilen tuolin selustaa tuekseni. Hänkö rakastaisi minua! Minua, jonka nyt täytyy kuolla — — —
Ruhtinas tarttuu minuun, hänen äänensä on käheänä korvaini juuressa. —
Kuinka sinä saatoit?
Kurkkuni on kiinni. — Palattuani Norjasta — — – silloin — — – en tahtonut enää — — — mutta isän sairaus — — – ei ollut rahaa — — –
Hän puristaa minua kiihkeämmin. — Arvastahan sen! Kun ensimmäinen suuttumukseni oli ohi, ja sinä olit lähtenyt, olit kadonnut minulla, tunsin, että oli mahdotonta, että sinä, Punahilkka, sinä vapaaehtoisesti! — — — mutta nyt ei ole aikaa selityksiin. Aika on täpärällä, niin täpärällä, että täytyy rientää. Missä ovat päällysvaatteesi? Olen käskenyt auton ajamaan esiin! Pian Punahilkka, pian!
Mutta minä seison kuin patsas. Hänkö olisi tullut pelastamaan minua, petturia — — —
Hilkka, auto odottaa portaiden edessä! — Sinä et tiedä mitä on tapahtunut! Grigorkoffin täytyi miltei heti palata takaisin Santahaminaan, mutta hän oli tuskin tullut sinne, kun hän huomasi, että joku vieras oli käynyt laatikossa, jossa säilytetään codea. Sinä olit pannut vanhan coden, jota ei enää käytetä, ylimmäksi, uusi oli jäänyt alle. Ainoa vieras henkilö, joka oli asemalla käynyt, olit sinä! Hän ei sittenkään tahtonut uskoa, poika parka. Hän riensi santarmilaitokselle kuullakseen tiedettiinkö siellä teistä mitään ja mitä. Hän kuuli, että tohtori Dahlia oli kauan epäilty vakoojaksi ja juuri hänen siellä ollessaan tuotiin tohtori sinne. Hänet oli pidätelty satamassa. Grigorkoff ei kertonut sanaakaan omista epäluuloistaan heille, hän tuli syösten minun luokseni. Hän oli epätoivoissaan. Kerroin hänelle lyhyesti, mitä tiesin. Sanoin, että levyt olivat minulla, hän rauhoittui silloin hiukan. Annoin sanani, ettet sinä tästälähtien ole enää oleva vaarallinen, ja hän on luvannut olla pettämättä meitä. Ei hänellä sitäpaitsi ollut mitä haluakaan antaa sinua ilmi, mutta hän on itse rehellisyys ja tunnollisuus. Häntä meidän ei siis enää tarvitse pelätä, mutta muiden epäluulot ovat voineet herätä, jo tohtori Dahlinkin tähden.