Jumalan myrsky on murtava, suuri, korvesta rajuna ryntää. Vapisevat valtakunnat, kuninkaat, kansat, kaatuvat kirkot, temppelit, pylväät samalla lailla kuin linnunpesä puusta putoaa alas.
Jumalan myrsky ei eroa katso, kaikki se edestänsä kaataa. Pienet ja suuret, heikot ja vahvat armotta murtaa. Ihmisen töille se ilkkuu: turhuuksien turhuus, kaikki on turhaa.
Mihin pyrit, ihminen! Rakentelet, raukka, tupia tuuleen. Jumalan myrsky tuhoten tulee, varkaana yöllä, autioittaa asuntosi, kotosi kaataa.
Rakennat, ihminen, hiekalle rannan.
VIINI, TANSSI, NAISTEN NAURU.
Viini, tanssi, naisten nauru houkuttaa ja hurmaa, armahia aatoksia synnyttää ja surmaa.
Kuulen soiton sohinata hedelmöityy henki, unten sadut saapuvat ja muistot murheittenki.
SEISON MUISTOJEN SEASSA.
Seison muistojen seassa.
Kerkeät keväiset muistot, aurinkoiset, armahaiset käyvät sieluni sivuitse valkoisissa vaattehissa.